Viro tänään

Etäsuhteesta avioliittoon? Ajatuksia Suomen ja Viron yhteisen taipaleen tulevaisuudesta

Rain Kooli

Rain Kooli

Etäsuhteesta avioliittoon? Ajatuksia Suomen ja Viron yhteisen taipaleen tulevaisuudesta

Kun Suomessa viime vuosisadan alun, maansa itsenäistymiseen asti opiskellut ja työskennellyt Gustav Suits vuonna 1917 kävi kauppaamassa suomalaisille sosiaalidemokraateille ajatusta Suomen ja Viron kaksoisvaltiosta, hän ei olisi voinut kuvitellakaan, että Helsinkiin rakennetaan upouusi laivaliikenneterminaali vain Viron-liikennettä varten.

Länsiterminaali 2:ssa olisi ollut Suitsilla ihmettelemistä: kuinka laivalla pääsee Helsingistä Tallinnaan, kahdessa tunnissa, kesät talvet. Ja kuinka moni haluaa tehdä sen matkan!

Suomi ja Viro eivät ole koskaan aiemmin olleet niin lähellä Gustav Suitsin lisäksi myös muiden muassa presidentti Konstantin Pätsin, ulkoministeri Jaan Poskan ja amiraali Johan Pitkan haaveilemaa kaksoisvaltiota.

Maiden välillä ei käytännössä ole rajaa, paitsi tuo luontainen, Suomenlahdeksikin kutsuttu. Ihmiset, yritykset, raha ja ideat – kaikki kulkee vapaasti lahden yli. Moni viettää kaksoiskaupunkielämää. Maamme-laulun lisäksi meillä on nykyään myös sama valuutta.

Entä riittääkö tämä vai onko – tänä tasa-arvoisen avioliittolain aikana – tarpeen ja mahdollista ottaa askelia vieläkin lähemmäs toisiaan?

Katsotaanpa ensin vähän kristallipalloon. Mitä tapahtuisi, jos Suomi tai Viro joutuisi aseelliseen selkkaukseen?

Ensinnäkin on syytä kysyä, kenen kanssa. Vastauskin on helppo. Suomen sen paremmin kuin Vironkaan puolustuspoliittiset selonteot näkevät ainoana mahdollisena uhkana maiden turvallisuudelle Venäjän.

Suomi on herännyt kansainvälisen tilanteen ja pitkän maarajansa takaista federaatiota hallitsevan valtaklikin äänenpainojen kovenemiseen. Naton kanssa solmittu isäntämaasopimus, kahdenkeskeiset sopimukset USA:n ja Ison-Britannian kanssa, lisääntyvät yhteisharjoitukset… kaikki tämä viittaa siihen, että Suomi on sodan syttyessä puolensa valinnut.

Viro taas on Nato-maa, jonka koskemattomuuden loukkaaminen käynnistäisi pienen naapurin ahdistelua laajemman yhteentörmäyksen Itämeren alueella. Sekä Viron ulkomaantiedustelun että Ruotsin puolustusvoimien analyysien mukaan Venäjä pyrkisi tällaisessa tilanteessa strategisiin siirtoihin – esimerkiksi asettumalla taloksi Ahvenanmaalla tai Gotlannilla – välittämättä Suomen tai Ruotsin kaltaisten liittoutumattomien maiden asemasta.

On siis perusteltua uskoa, että sotatilanteessa Suomi ja Ruotsi antaisivat isäntämaasopimuksen mukaan Nato-joukkojen käyttää alueitaan periaatteella ”parempi ne kuin vihreät miehet Venäjältä”. Naton kannalta Viron ja muiden Baltian maiden puolustaminen helpottuisi merkittävästi, koska rintama saisi tarvittavaa syvyyttä ja joukot liikkumatilaa.

Kaiken keskiössä olisi siis Nato. Näin ollen voi todeta, että jos ajatellaan Suomen ja Viron lähentymistä sotilaalliselta kannalta, mitään Suomen ja Viron puolustusliittoa ei ole näköpiirissä. Siinä missä Suomen puolustusliitto Ruotsin kanssa hyödyttäisi periaatteessa molempaa osapuolta, puolustusliitto Viron kanssa olisi Suomelle strategisesti epäedullinen: se sitoisi Suomen taistelemaan omasta alueesta erillään olevan alueen puolesta ilman, että vastapainoksi olisi odotettavissa merkittävää sotilaallista panostusta.

Mitä taas tulee rauhanomaiseen lähenemiseen, niin leikittelen tässä muutamalla ajatuksella, jotka olen jo parissa yhteydessä esittänyt.

Ensinnäkin kielemme. Suomi ja Viro ovat ainutlaatuisia, samasta tyvestä kasvaneita kieliä, jotka ovat lähempänä toisiaan kuin monesti tuntuu. Tästä kielivät ne lukuisat vironsuomalaiset, jotka ovat oppineet viron kielen melko lyhyessä ajassa ja puhuvat tätä virolaisten korvissa hauskalta kuulostavalla suomalaisella korostuksella.

Moni virolainen, varsinkin nuorempi, ei kuitenkaan suomea ymmärrä eikä puhu. Päinvastoin –varsinkin englannin kielen puristuksessa sekä Suomessa että Virossa uhkaa kuihtua äidinkielenkin taito, veljeskielestä puhumattakaan.

Vastalääkkeenä tarjoaisin pähkähullun ajatuksen: mitä jos naapurimaissa opetettaisiin osana äidinkielen opetusta myös toistensa kieliä – Suomessa viroa ja Virossa suomea? Ihan ala-asteelta lähtien, jolloin kyky oppia muita kieliä on parhaimmillaan. Afrikassa on maita, joiden asukkaat puhuvat sujuvasti kolmea ja useampaakin kieltä, kai sitten melkein oman kielen murteelta kuulostava kieli saadaan haltuun?

Toinen ajatus liittyy kansalaisuuteen. Suomihan on mahdollistanut jo pitkään Pohjoismaiden kansalaisille yksinkertaistetun menettelyn Suomen kansalaisuutta hakiessa. Ymmärrän hyvin, että taustalta löytyy ajatus yhteisestä arvomaailmasta ja hyvinvointivaltiosta. Neuvostomiehityksen kokeneet virolaiset eivät ole sopineet tähän yhtälöön kovinkaan luontevasti.

Mutta 26 vuodessa itsenäisyyden palauttamisen jälkeen Viro on muuttunut jo niin paljon, että itsenäisyyden 100-vuotisjuhlien kunniaksi voisi pohtia vastavuoroista lahjaa. Suomi rinnastaisi Viron kansalaiset lainsäädännössään Pohjoismaiden kansalaisiin ja Viro hyväksyisi puolestaan Suomen kansalaisten kaksoiskansalaisuuden eli ei pakottaisi heitä luopumaan Suomen kansalaisuudesta Viron kansalaisuuden saatuaan.

Kolmas ajatus liittyy suomen kielen kaikkein helpoimpaan levityskanavaan, jonka avulla kymmenet sukupolvet ovat Virossa opetelleet suomen alkeet – televisioon.

Television digitalisointi katkaisi suomalaisten tv-kanavien näkyvyyden Virossa kuin leikattuna. Analogista signaalia heikompi ja tarkemmin suunnattu digisignaali ei yksinkertaisesti kanna tarpeeksi pitkälle.

Tilanteessa, jossa Suomen suurlähetystö ja matkailuasiantuntijat ovat tuskailleet jo vuosia suomen kielen asemasta, Suomi voisi satsata rahaa signaalien vahvistamiseen ja suuntaamiseen etelään.

Palaan lopuksi ajatukseen valtioliitosta, jota Gustav Suits kävi kauppaamassa suomalaispoliitikoille 100 vuotta sitten.

Seppo Zetterbergin ansiokkaan Viron historian mukaan amiraali Johan Pitka esitti saman ehdotuksen presidentti Risto Rytille Helsingissä 29. marraskuuta 1941, mutta Suomen kanta asiaan oli edelleen kielteinen. Ulkoministeri Rolf Witting perusteli kielteistä kantaa sillä, ettei Suomi pystyisi puolustamaan Viron aluetta, sekä sillä, että virolaiset ja suomalaiset ovat luonteeltaan ja mielenlaadultaan niin erilaiset, etteivät voi kasvaa yhteen.

Olemmeko tosiaan? Mielestäni vuosi vuodelta vähemmän. Mutta valtioliiton toteutumiseen en silti usko, vaikka henkilökohtaisesti sitä ilolla tervehtisinkin.

Tässä yhteydessä kannattaisi muistaa myös miestä, joka on antanut nimen tänä vuonna 35-vuotisjuhlaansa viettävälle Tuglas-seuralle.

Myös Friedebert Tuglas elätteli ideaa Suomen ja Viron unionista, mutta hän ei koskaan uskonut, että maiden täydellinen yhteenliittyminen olisi mahdollista.

Kun Suomi ja Viro nyt kerran ovat – tosin osana laajempaa kokonaisuutta – samaa unionia, se lieneekin ainakin tässä maailmanajassa hallinnollisesti järkevin olotila.

Tuglaksen unelmasta on tullut totta. Suomen silta on niin totta kuin se ilman varsinaista siltaa – tai tunnelia – on mahdollista. Voiko enempää vaatiakaan?

Puhe Tuglas-seuran vuosikokouksessa 2.3.2017
Elo 2/2017