Tuglas-seura

Kirjahylly

Tuulia Matilainen

Hullu koira

Haamu kustannus 2015

Tuulia Matilainen

Hullu koira

Haamu kustannus 2015

Suomessa kirjoitetaan yllättävän vähän Viroon liittyvää kirjallisuutta – matkakirjoja lukuun ottamatta – ja sen vuoksi Viroon sijoittuva romaani on aina mainitsemisen arvoinen.

Tällä neliönmuotoisella ja tummanpuhuvalla pienoisromaanilla on omaperäinen aihe: se kertoo suomalaisesta naisesta, joka toimii henkien taluttajana Virossa. Sen on julkaissut pohjanmaalainen Haamu Kustannus, joka on erikoistunut paikallishistoriaan kummitusjuttuineen.

Lukija pääsee päähenkilön mukana tämän työkeikoille: taluttamaan tuolle puolen henkiä, jotka eivät ole suostuneet jättämään elävien maailmaa. Henki on useimmiten valinnut kummittelupaikakseen oman kotitalonsa, johon esimerkiksi menetetty läheinen ja menetyksestä jäänyt trauma sitoo häntä.

Kirjassa on todella kiinnostavasti kuvattu tilanteita, joissa taluttaja saapuu paikalle, käy taloksi ja alkaa luoda yhteyttä henkeen. Keikat ovat henkisesti todella vaativia. Kokemuksen myöstä taluttajalle on muodostunut tietty rutiini, mutta hänkin on vain ihminen ja viimeinen toimeksianto suistaa hänet raiteiltaan.

Henkien kohtaamisissa paljastuu virolaisia elämänkohtaloita; useimmat vainajat ovat kärsineet Stalinin ajan kyydityksistä. Tarinat ovat riipaisevia. Pian ollaankin kysymyksessä, kuinka ihminen ylipäätään toipuu kauheuksista, joita hänelle ja hänen läheisilleen on tapahtunut. Kirja tuntuu vastaavan, että ei aina mitenkään, ainakaan yksin. Usein tarvitaan apua.

Romaani on hyvää jatkoa sille Sofi Oksasen aloittamalle tai ainakin esille nostamalle trendille kirjoittaa Viron historiaa ihmisyksilöiden kautta. Kirjailija Tuulia Matilaiselle Viron historia on voimakas kiinnostuksen kohde, jota hän on työstänyt romaanihenkilöidensä kautta. Kirjailija on kertonut hullun koiran hahmon viittaavan neuvostopropagandan tapaan kieltää uhrien ihmisyys eläimellistämällä heidät sioiksi, korpeiksi, täiksi tai koiriksi, jotka oli tuhottava.

Hullun koiran päätapahtumat sijoittuvat Peipsin sipulikylien maisemiin. Sana-lehden haastattelusta (Sana.fi 31.7.2015) voi lukea, että kirjailija omistaa Alatskivin linnanmuurin kupeessa vanhan virolaisen talon, joka on aikanaan toiminut apteekkina. Tähän taloon hän on sijoittanut kertomuksen lumoavan kammottavan rakkaustarinan.

Päähenkilö Lena asuu Suomessa, mutta on tottunut vironkävijä. Hän on perustanut henkien talutusrenkaan Sirje-nimisen ystävänsä kanssa. Hänellä on Virossa Tapio-niminen suomalaistuttu, joka omistaa Tartossa ravintolan ja Peipsin seudulla Sibula Villa -nimisen majatalon, jossa kummittelee. Käy ilmi, että Lenan kielitaito riittää virolaishenkien taluttamiseen, vaikkakaan kieli ei kuulemma ole siinä niin tärkeää, sillä yhteys vainajan ja taluttajan välillä syntyy ilman sanoja.

Tapaukset herättävät todella voimakasta uteliaisuutta ja tekee mieli googlata, mistä näitä taluttajan palveluita löytyy. Kustantaja onkin leikillään avannut toden perään kyseleville lukijoille verkkosivun taluttajat.fi. Kirjailija on onnistunut kuvailemaan henkimaailman todella taitavasti niin, että sen psykologiset ilmiöt näyttäytyvät todellisuutena – jolle me kaikki emme vain ole riittävän herkkiä. Romaani onnistuu myös tyydyttämään lukijan uteliaisuutta sillä vanhalla hyväksihavaitulla konstilla, että se kertoo tapahtumat ensin yhden henkilön ja lopuksi myös toisen henkilön näkökulmasta. Näin maailma muuttuu moniulotteiseksi, suhteelliseksi, mysteeriseksi ja inhimilliseksi.

Hullu koira on Tuulia Matilaisen esikoisromaani. Hän on toiminut aiemmin viestintä- ja opetustöissä ja on tällä hetkellä asiantuntijatehtävissä Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulissa. Aiemmin hän on kirjoittanut käytännön oppaita lapsiperheen arkeen. Hullu koira on selvä hyppäys kaunokirjallisuuden ja fantasian puolelle – kirja leikittelee hienosti tietokirjallisuuden piirteillä, toden ja fiktion rajoilla. Se sisältää juuri sopivassa suhteessa kauhistuttavia ja rauhoittavia elementtejä ja sen luomiin tunnetiloihin ja lattian narahduksiin on helppo eläytyä.

Haamu Kustantamon kirjat eivät ole vielä saaneet laajaa huomiota. Tämäkin keväällä julkaistu teos on noteerattu vasta muutamassa blogissa, eivätkä Viro-fanit ole vielä löytäneet sitä. Tilanne on varmasti muuttumassa, sillä Tuulia Matilainen esiintyi heinäkuussa Võtikveren kirjallisuuspäivillä Virossa. Myös neuvottelut kirjan virontamisesta ovat käynnissä.

Anniina Ljokkoi

Elo 4/2015