Haan: Jätä Holofernes rauhaan! Hän on meidän kansamme suuri poika. Jos maailmassa tiedetään Assyriasta yhtään mitään, niin hänen nimensä tiedetään. Meidän pitää olla ylpeitä hänestä.
Amuss: Ollaan sitten ylpeitä. Mutta oikeastaan minun tekisi mieli syödä jotakin.
Haan: Vastahan me saimme iltaruokaa.
Amuss: Mutta se oli niin surkeaa. Huonosti valmistettua. Jos minun vaimoni olisi täällä, niin hän näyttäisi noille kokeille, miten laitetaan kunnon ruokaa. Hän heittäisi moiset kokit helvettiin. Hän ei päästä keittiöön minuakaan, ja silti minä osaisin kokata sata kertaa parempaa soppaa kuin se litku mitä meille tarjottiin. Pippuriakaan ei ollut yhtään! Porkkanoita ei ollut keitetty pehmeiksi - kova porkkana maistuu keitossa hirveältä. Persiljaakin olisi voinut panna. Ei tietenkään kaikkiin keittoihin, pitäähän joka ruualla olla oma maku. Ja miksei koskaan ole jälkiruokaa? Vaikka rahkaa? Kiisselin kanssa tietysti. Sellainen valkoinen rahkasaareke keskellä kiisselimerta. Painat lusikkasi saaren pehmeään multaan kuin löytöretkeilijä. Syöt. Saari hupenee silmissä.
Haan: Me olemme sodassa.
Amuss: Niin, ikävä kyllä. Ei mene meilläkään hyvin. Että minä saatoinkin olla niin typerä, että jäin värvääjien kynsiin! Että se on jaksanut kismittää. Ihan omaa laiskuuttani. Minun olisi pitänyt painua metsään jo ajat sitten, kylänmiehet oli olleet siellä jo kauan. Vaan kun en saanut lähdettyä, ei metsässä ole ollenkaan niin mukavaa kuin kotona, ei sänkyä eikä mitään. Mutta täällä menee vielä hullummin.
Haan: Ruokako on pääasia?
Amuss: Ruoka on hirveän tärkeätä. Jos vatsa kurisee, niin on kurja olo.
Haan: Me olemme assyrialaisia ja miehiä. Meidän täytyy välillä tehdä uhrauksia kotimaan vuoksi. Ja sitä paitsi - ihminen ei ole sika, hänen ei pidä aina syömän. Välillä vuoristossa - kun tulimme karjan kanssa autiolle tasangolle, niin seisoskelin siellä, tuuli ujelsi korvissa, kotka kaarteli taivaalla, vuorenhuiput tuoksuivat lumeltaÖ Minä unohdin ruuan, unohdin kaiken. Sen kuin seisoin. Kauan. Joskus hyvinkin kauan.
Amuss: Minä en käsitä ollenkaan, miksi meille tehdään aina keittoa. Paistaisivat välillä kyljyksiä! Tai valmistaisivat joka miehelle kanan. Helppo ja selvä homma. Vaikka ei sekään ihan noin vaan onnistu, jos sen haluaa tehdä hyvin. Kana kaipaa kaikenlaisia mausteita!
Haan: Huomenna alkaa hyökkäys, Amuss! Mistä ihmeen kanasta sinä jankutat! Kun meidän petimme voivat jäädä huomenna tyhjiksi. Eikö meidän pitäisi ajatella tänä iltana jotakin ihan muuta kuin mausteita ja rahkakiisseliä?
Amuss: Minä en kyllä lähde hyökkäämään.
Haan: Miten niin?
Amuss: Koska pelkään. Ei minusta muutenkaan olisi mitään hyötyä, kun en osaa sotia. Makailen mieluummin täällä, niin en ole toisten jaloissa.
Haan: Sinä olet sotilas, sinun on taisteltava!
Amuss: Ei, minä en halua.
Haan: Sinä olet mies!
Amuss: No entä sitten? Minä haluaisin
kotiin. Vaimo on odottanut jo kauan,
tekisi niin kovasti mieli lähteä.
Haan: Mutta mitä sinä sitten tekisit, jos roistot hyökkäisivät vaimosi kimppuun, hakkaisivat hänet henkihieveriin? Sen kuin makailisit petillä ja antaisit tappaa, vai?
Amuss: Eiköhän me koetettaisi paeta vaimon kanssa metsään. Mutta jos ne roistot tosissaan tekisivät hänelle pahaa, niin menisin hirteen.
Haan: Eikö olisi parempi taistella?
Amuss: Haan, en minä pysty siihen. Älä kiusaa minua. Vatsa on muutenkin tyhjä. Voi meitä! Tällainen kirous päällä.
Haan: Minä nyt kuitenkin puhdistan miekkani. (Rupeaa puhdistamaan.)
(Saapuu OOKER, joka on vähän humalassa.)
Ooker (Heittää jonkin nyytin pöydän alle): Iltaa.
Amuss: Terve mieheen! Missäs kävit?
Ooker: Petuliassa.
Haan: Petuliassako?
Ooker: Sielläpä hyvinkin.
Haan: Mehän piiritämme sitä.
Kuuluttaja: Kuuntelette juuri kuunnelmaa
"Taistelu Petulian herruudesta" /
LENTOKONE / Sisään saapui juuri toimittaja Ooker. Pysykää
kanavallamme!
Ooker: En minä mitään piiritä.
Haan: Me olemme täällä odotelleet, että pääsisimme ryntäämään kaupunkiin, ja nyt käy ilmi, että sinä olet jo käynyt siellä! Miten se on mahdollista?
Ooker: Onko muurissa jotenkin vähän aukkoja vai?
Amuss: Ooker, mitä sinä teit Petuliassa?
Ooker: Nappasin viinaa.
Haan: Kenen kanssa?
Ooker: Petulian miesten kanssa.
Haan: Hehän ovat meidän vihollisiamme!
Ooker: Ehkä sinun vihollisia. Minua se ei hitustakaan kiinnosta, ja Holofernes saa vaikka hirttää itsensä munista.
Haan: Sinähän puhut ihan hirveitä. Kirjailija vielä. Mitä sinä oikein kirjoitat niihin sanomalehtiin?
Ooker: En kärpäsenpaskaakaan.
Pyysinkö minä muka tänne komennusta? Minun pitäisi
olla rintamakirjeenvaihtaja! Minä osaan kirjoittaa runoja!
Runoja minä olen julkaissutkin. Ette te kuitenkaan ole niitä
lukeneet, mutta niin se on. Mikä valistusupseeri minä
olen? Minä en kirjoita niille riviäkään,
saavat erottaa ihan vapaasti. Ne idiootit! Minä olen litteraatti
enkä mikään
lehtineekeri.
Suomentanut Hannu Oittinen 2000