SUOMALAIS-VIROLAISTA
KULTTUURIYHTEISTYÖTÄ
VUODESTA 1982
Kansanperinne virolaisessa musiikissa
Katri Hiovain
Jo parin vuosikymmenen ajan virolaisten yhtyeiden musiikissa on ollut kuultavissa voimakkaita vaikutteita virolaisesta kansanperinteestä. Tästä hyvinä esimerkkeinä ovat hiljattain uuden Ulg-levyn julkaissut folk metal -yhtye Metsatöll, joka on saanut Suomessakin suurta suosiota; kansanmusiikkiin perustunut, nyttemmin toimintansa lopettanut Vägilased, joka käytti virolaista kalevalamittaista runolaulua, regivärssiä osana musiikkiaan yhdistellen perinteisiä rytmejä ja melodioita nykyaikaisiin; setonkielinen Zetod, jota on kuvailtu tyyliltään mm. folkrockiksi. Näiden yhtyeiden musiikissa on kansanperinne ehkä selkeimmin läsnä. Muita kansanperinnevaikutteisia yhtyeitä ovat esimerkiksi Tõnu Trubetskyn johtama punkrockyhtye Vennaskond, jonka melodioista voi myös kuulla folkvaikutteita sekä jo 40 vuotta toiminut Kukerpillid, jonka repertuaarin tärkeänä osana ovat virolaiset kansanlaulut.
Metsatöll teki albumillaan Raua Needmine historiaa metalligenressä, sillä se teki yhteistyötä RAM:in, Rahvusmeeskoorin kanssa. Metsatöll ja RAM esittivät yhdessä Metsatöllille ja mieskuorolle sovitettuja kappaleita, mutta myös virolaisten säveltäjien kärkinimiin kuuluvan Veljo Tormiksen tunnettuja kuoroteoksia, kuten juuri albumin nimikkokappaleen Raua Needmine, joka perustuu vahvasti runolauluperinteeseen. Nämä kaikki kolme tahoa yhdessä saivat aikaan todella hienon ja voimakkaan teoksen, joka esitettiin Virossa Maailmaküla-festivaaleilla, missä se myös taltioitiin Raua Needmine-CD:ksi ja DVD:ksi.
Laaja kansanperinnevaikutteisuus kattaa hyvinkin erilaisten lajityyppien kirjon. Syitä kansanperinne-elementtien käytölle voisivat mahdollisesti olla pitkään jatkunut neuvostomiehitys, jonka aikana monienkaan kansallissymbolien käyttö ei ollut suvaittua; uuden itsenäisyyden koitettua nämä ovat ikään kuin nousseet uudelleen pintaan. Varmasti myös virolaisten laulujuhlilla on ollut vaikutusta etenkin kansanmusiikin suosiolle. Joka viides vuosi järjestettävät Tallinnan laulujuhlat ovat yli satavuotisine traditioineen luoneet voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta ja näin toimineet tärkeänä kansanperinnevaikutteisen musiikin inspiraationlähteenä.
Kyseinen ilmiö liittyykin selvästi erääseen taidesuuntaukseen, nimittäin etnofuturismiin. Etnofuturismi on etenkin suomalais-ugrilaisten kansojen keskuudessa ilmenevä suuntaus, jonka tarkoituksena on tuoda näkyvyyttä kansanperinteelle yhdistämällä sen elementtejä, kuten taruja, loitsuja ja itkuvirsiä nykykulttuuriin. Näin on pyritty turvaamaan pienten kansojen ja kulttuurien, erityisesti kielten, säilymistä. Liikkeen on sanottu olevan lähtöisin Virosta, ja se onkin toiminut esimerkkinä myös muille pienille maille ja kansoille, esimerkiksi toisille Baltian maille sekä Venäjän uralilaisille kansoille, joille tunnusomainen melankolia sopii etnofuturistiseen estetiikkaan hyvin.
Miten etnofuturismi tarkkaan ottaen näkyy juuri virolaisessa musiikissa? Näkyvimmin se ilmenee edellä mainittujen yhtyeiden kohdalla esimerkiksi perinteisten soitinten, kalevalamittaisen itämerensuomalaisen runolauluperinteen sekä murrekielisen laulun käytössä. Hyvänä esimerkkinä perinteisten soittimien, kuten kanteleen, virolaisen säkkipillin, munniharpun ja jouhikon käytöstä on Metsatöll, jonka jäsen Lauri Õunapuu hallitsee nämä instrumentit, ja näitä yhtye yhdistelee sujuvasti metallimusiikkiin. Myös muut mainitut folkyhtyeet käyttävät perinteisiä soittimia, mutta joissakin yhtyeissä painotetaan enemmänkin kansanmusiikkiin perustuvia melodioita, joita soitetaan rockmusiikin käyttämillä soittimilla.
Entistäkin mielenkiintoisemmalta ja eksoottisemmalta tällaisen musiikin saa kuulostamaan murteen käyttäminen laulukielenä. Virossa eteläviron kielimuodot poikkeavat Viron yleiskielestä niin paljon, että yleiskielinen virolainen ei sitä ihan äkkiseltään ymmärrä. Setonkielinen yhtye Zetod käyttää pelkästään seton kieltä lauluteksteissään, mikä varmasti herättää kiinnostusta itse kieltäkin kohtaan. Myös regivärssiin pohjautuva teksti saattaa kuulostaa hieman erikoiselta viron yleiskieleen verrattuna, sillä se sisältää usein vanhakantaisia sanoja tai sanamuotoja, joista puuttuu viron kielelle ominainen sisä- ja loppuheitto.
Erittäin tärkeä teos etelävirolaisessa musiikissa on oratorio Peko Esä, joka on setojen oman eepoksen, Pekon pohjalta tehty laaja musiikkiteos. Peko esä, eli ”Pekon isä” sai alkunsa setoalkuperää olevan Aivar Piirisillan ideasta yhdistää setojen kansalliseepos Peko musiikkiin, tarkoituksena kuvata setonuorukaisen elämänvaiheita musiikin avulla.
Peko esän tärkein elementti, joka näkyy ja kuuluu läpi koko oratorion, on seton kieli. Oratoriossa esitetyt tekstit ovat peräisin pääosin eteläviroksi kirjoittaneilta virolaisilta runoilijoilta sekä Kaakkois-Viron kansanrunoudesta. Musiikissa on puolestaan käytetty setolaisia kansansävelmiä – niitä tulkitsemassa on monia tunnettuja virolaisia solisteja ja seka-, mies- ja naiskuorot monenlaisten instrumenttien säestäminä.
Viime aikojen populaarikulttuurissa näkyy etnofuturismi monella tavalla: Venäjä valitsi hiljattain euroviisuedustajakseen udmurttien Buranovskie Babushki -lauluryhmän, joka laulaa kappaleensa lähes kokonaan udmurtin kielellä. Muutama vuosi sitten võrulainen naiskokoonpano Neiokõsõ pääsi myös pinnalle euroviisukarsinnoissa võrunkielisellä kappaleellaan Tii. Suomalainen folkduo Kuunkuiskaajat edusti myös euroviisukappaleellaan tämänkaltaista ilmaisua. Ja suomalainen kansanmusiikkiyhtye Värttinä on saavuttanut maailmanlaajuisesti suurta suosiota. Tällaiset tavallisesta popmusiikista poikkeavat artistit ja kappaleet kasvattavat varmasti tietoisuutta ja kiinnostusta kansanperinnettä kohtaan. Kansanperinne onkin erittäin suuri ja tärkeä osa kulttuuria – sitä täytyisi suojella ja elävöittää, sillä se kertoo meille historiastamme ja juuristamme, entisaikojen elämästä.
Elo 4/2012