Tuglas-seura

SUOMALAIS-VIROLAISTA
KULTTUURIYHTEISTYÖTÄ
VUODESTA 1982

 

 

Estonia 100

Jaana Vasama

Wivi Lönnin ja Armas Lindgrenin suunnittelema
Estonia-teatteri täyttää 100 vuotta.

 

Vuonna 1904 Tallinnan kaupunginhallitus lahjoitti Estonia-seuralle ilmaisen tontin. Lahjoituksen vaatimuksena oli, että tontille valmistuisi teatteritalo seuraavan kymmenen vuoden aikana. Rahaa rakentamiseen alettiin kerätä erilaisin teemailloin, mutta ne eivät tuottaneet toivottua tulosta riittävän nopeasti. Päätettiin järjestää kansalaiskeräys, jonka avulla saatiin kerätyksi 100?000 ruplaa, mikä oli vain murto-­osa rakennuksen kokonaisbudjetista. Legenda kertoo, että runoilija Juhan Liiv vieraili kesällä 1911 Tallinnassa ja halusi myös tukea uuden teatteritalon rakentamista. Kirjailija antoi takkinsa Estonian rakentamisen hyväksi, sillä rahaa hänellä ei ollut antaa.

Teatteri- ja konserttitalosta julistettiin kansainvälinen arkkitehtikilpailu, johon saatiin kaikkiaan 17 ehdotusta. Ensimmäistä palkintoa ei kilpailuissa jaettu, jaetulle toiselle sijalle tulivat suomalaiset arkki­tehdit Lönn ja Lindgren sekä venäläiset Vassiljev ja Bubyr. Lopulliseen valintaan tuntui vaikuttavan useat eri seikat, erityisesti pohdittiin vaihtoehtojen kustannusarvioita. Suomalaisarkkitehtien ehdotus Thalia tuntui edullisemmalta vaihtoehdolta, kun taas venäläisarkkitehtien ehdotus olisi vaatinut pitemmän rakennusajan. Valinnan vaa’assa painoi myös se, että Armas Lindgren oli Virossa tuttu jo entuudestaan, sillä hänen suunnittelema Vanemuise- teatteri oli valmistunut Tarttoon 1906. Wivi Lönnin ja Armas Lindgrenin toinenkin yhteistyö, Sakalan osakuntatalo, valmistui ennen Estonia-teatteria Tarttoon vuonna 1910. Estonian suunnittelun ja rakentamisen yhteydessä korostettiin koko ajan taloudellista ja säästeliästä näkökulmaa. Sata vuotta sitten kulttuurin tuottajilla tuntui olevan saman­laiset murheet kuin nykyisin. Suurta mielipahaa herätti joissakin tahoissa se, että teatteritalon katutasoon oli suunniteltu liiketiloja. Tarkoituksena oli saada tuloja suuren teatteritalon ylläpito- ja kiinteistökuluihin liiketiloja vuokraamalla, mutta joidenkin mielestä tämä bisneksen ja kulttuurin yhdistäminen näin konkreettisella tavalla edusti pyhäinhäväistystä parhaimmillaan.

Estonian peruskiven muuraamiseen liittyy kiinnostava tarina. Estonia-seura oli suunnitellut juhlavan seremonian, jossa piti olla perinteisesti juhla­puheita ja kuorolaulua. Kuvernööri Korostovets kielsi kuitenkin kaikki vironkieliset puheet. Tästä johtuen peruskivi muurattiin täydellisen hiljaisuuden vallitessa. Vuonna 1944 maaliskuun pommitusten yhtey­dessä peruskivi hävisi raunioiden alle. Kivi löytyi kuitenkin yllättäen roska-auton lavalta 47 vuotta myöhemmin vuonna 1991, kun kahden pääsalin välistä talvipuutarhaa alettiin rekonstruoida. Nykyisin tuo kivi on kunniapaikalla talvipuutarhassa kaiken kansan nähtävänä.

Valmistuessaan Estonia oli Tallinnan suurin rakennus. Kaksiosaiseen rakennuksen toiseen osaan oli suunniteltu teatterisali ja toiseen konserttisali. Estonia ei saanut kuitenkaan toimia kauaa ainoastaan teatteritalona, sillä jo vuoden kuluttua juhlavien avajaisten jälkeen talossa toimi armeijan sairaala ja pian siellä oli myös kirkko. Kaikesta huolimatta näyttelijät jatkoivat esityksiä omin varoin teatterisalissa, jota ei oltu vielä otettu muuhun käyttöön. Estonia oli tärkeässä roolissa myös Viron tasavaltaa perustettaessa. Siellä kokoontui maan ensimmäinen parlamentti.

Maaliskuun 9. päivän ilta vuonna 1944 oli kohtalokas Estonialle, Tallinnan suurpommituksissa Estonia-teatteri tuhoutui täysin. 1940-luvun toisella puoliskolla Estonia kuitenkin rakennettiin uudelleen Alar Kotlin ja Edgar Johan Kuusikin suunnitelmien mukaisesti. Tavoitteena oli säilyttää Estonian puistotien puoleinen fasadi alkuperäisessä asussaan, kaikki muu muuttui täysin. Muutosten yhteydessä hävisi myös talon jugendmaiset piirteet ja se muuttui yhä enemmän klassistiseen suuntaan. Estonian pääsalien uudelleen rakentaminen eteni nopeasti, konsertti­salin ovet avattiin vuonna 1946 ja vuotta myöhemmin otettiin teatterisali käyttöön. Katu­tason liikehuoneistoista luovuttiin jälleenrakentamisen yhteydessä. Teatterisalin katto sai motiiviltaan neuvostoajalle tyypillisen maalauksen, teoksen takana olivat taiteilijat Elmar Kits, Evald Okas ja Richard Sagrits. Teatteri- ja konserttitalon uudelleen rakentamiseen kului vielä noin viisi vuotta. Estoniaa on remontoitu ajanmukaiseksi myös koko 2000-luvun ajan niin, että satavuotias talo vastaa tämän päivän oopperalle, baletille ja konserttitoiminnalle asetettuja vaatimuksia.

Estonian avajaisjuhlia vietettiin elokuussa 1913 ja ne kestivät kolme päivää. Konserttisalissa pidetyn avajaisjumalanpalvelukseen jälkeen ohjelmassa olivat Shakespearen Hamlet, Jakobsonin Artur ja Anna, Haydnin oratorio Vuodenajat, Humperdinckin ooppera Hannu ja Kerttu sekä virolaisista ja kansain­välistä teoksista koottu konsertti, jota johti Rudolf Tobias. Se, että teatterisali avattiin Hamletilla herätti paljon kritiikkiä, sillä useat tahot olivat sitä mieltä, että ensimmäisen teoksen olisi tullut olla alku­perältään virolainen näytelmä. Ensimmäisen esityksen kanssa oli muitakin ongelmia, kun teatterin valaistus­koneisto ei suostunut toimimaan kahteen tuntiin. Ensi-ilta venyi kello kahteen yöllä ja vasta sen jälkeen saatettiin siirtyä juhlavalle illalliselle, joka oli muuttunut yösyömingeiksi.

Nykyisin Estoniassa toimii kolme itsenäistä insti­tuutiota: Kansallisooppera Estonia, Eesti Kontsert ja Viron valtiollinen sinfoniaorkesteri. Kansallis­ooppera on jokaisen eurooppalaisen kansan ja valtion eräänlainen kansallinen symboli, jolla on kahden­suuntainen tehtävä. Se sivistää omaa kansaa sekä kansainvälisillä klassikoilla että uusilla tuulilla, samalla kansallisoopperan tehtävä on kehittää oman maan musiikki- ja tanssikulttuuria. Se on yksi eurooppalaisen yhteiskunnan sivistyksen mittari.

Elo 2/2013