Tuglas-seura

SUOMALAIS-VIROLAISTA
KULTTUURIYHTEISTYÖTÄ
VUODESTA 1982

 

 

Illimarin varia ja mielipiteet

 

Mida Eestis hetkel avaldatakse ja loetakse?

 

Mitä kaikkea kääntäjän pitäisi osata?

 

Kesän juhlapäiviä Virossa

 

Mustamäe täytti puoli vuosisataa

 

Nostetta virolaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden maihinnousulle

 

Rakas Viron tasavalta,

kirjoitan Sinulle, koska Sinun kanssasi on jotenkin vaikea puhua. Joskus tuntuu kuin Sinä et olisikaan kotona. Sinusta on tullut jotenkin kaukainen.

Ja aina, kun minulla on joku ongelma, Sinä tarjoat rahaa. Sinä ainakin lupaat rahaa. Oletko Sinä löytänyt jostain näköpiiristä puuromäkiä ja maitojokia, johon me olemme ihan kohta tulossa?

Nyt, vaalien alla, Sinä tarjoat taas enemmän lapsilisiä, äitiystukia, ilmaista korkeakoulutusta… kuule, rakas Tasavalta, niin ne asiat eivät toimi. Tiedäthän, miten käy lasten, joiden vanhemmat turvallisuuden asemesta antavat rahaa? Tiedäthän, mitä tuntevat ne naiset, jotka myyvät rakkauttaan rahasta?

Sinä murehdit, miksei meillä ole enemmän lapsia. Mutta rahalla ei lapsia saa, valitettavasti. Älä anna minulle rahaa jokaisesta synnytetystä yksiköstä, ole kiltti! Minä osaan itsekin ansaita rahaa, usko pois, ja jopa laskea, kuinka paljon minun on säästettävä, jottei aivan pikkuvauvaa hoitaessani tarvitsisi olla kokopäivätöissä. Minä yritän vilpittömästi olla niin hyvä äiti kuin suinkin pystyn. Mutta on asioita, joita minä en osaa tai en jaksa.

Minä en osaa opettaa lukion matematiikkaa, fysiikkaa enkä kemiaa. Minä en osaa leikata umpisuolta enkä parantaa vaikeaa aivotärähdystä Minä en osaa sammuttaa tulipaloa enkä pidättää sitä roistoa, joka äsken varasti minun lapseni kotiavaimet.

Kukaan meistä ei osaa/jaksa tehdä kerralla kaikkia noita asioita.

Viron tasavalta, olisiko jotenkin mahdollista, että Sinä jättäisit raha-asiat minun huolekseni ja Sinä huolehtisit siitä, että kaikki meidän lapsemme saisivat sivistyneiksi, hoidetuiksi, pelastetuiksi ja suojelluiksi? Älä murehdi, kyllä minulla riittää heille taskurahaakin, jos minun ei tarvitse maksaa siitä, että he oikealla hetkellä pääsevät erikoislääkärin vastaanotolle.

Ja mietipäs, eikö olisi hienoa, jos Sinä takaisit heille myös mahdollisuuden harrastaa jotakin. Heistä kasvaisi kyvykkäämpiä ihmisiä Joku heistä ehkä toisi meille seuraavan olympiavoiton (tai ainakin kehittäisi kansanterveyttä), joku toinen ehkä esiintyisi Euroviisuissa menestyksekkäästi (tai ainakin johtaisi koulunsa kuoroa vuonna 2030), joku kolmas saisi Venetsian biennaaleilla kehuja (tai ainakin maalaisi ystäviensä seinille kauniita tauluja), joku neljäs kumoaisi Einsteinin teoriat (tai ainakin viettäisi mielenkiintoisen elämän yhdessä englantilaisten tiedemiesten kanssa – niiden, joita meidän tiedeuutiset yhtenään referoivat). Heillä olisi niin paljon mahdollisuuksia. Ja vaikkei harrastuksesta tulisikaan ammattia, antaa se silti ihmisen elämälle vielä yhden uuden ulottuvuuden. Olisiko siis paljon pyydetty, että Sinä, valtio, tukisit kaikenlaista harrastustoimintaa?

Rakas Viron tasavalta, jos Sinä haluat, että minä synnyttäisin Sinulle lapsia (mitä minä nuoruuden hulluudessani olen jo pari kertaa tehnyt), ole nyt sitten ymmärtäväinen ja takaa heille kehitystä varten tarvittavat mahdollisuudet. Synnytyksestä maksaessasi Sinä saat vain jossain määrin lisääntymiskykyisen biomassan, et järkeviä veronmaksajia. Millä tavalla isoisien tapaan kaupan takana olutta juova tai isoäitien tapaan nurkkasängystä nurkkasänkyyn elävä ihminen elättää minut eläkeläisenä? Hehän tarvitsevat itse jatkuvaa apua, sillä heitä ei kannustettu käyttämään kykyjään eikä heidän terveyteensä kiinnitetty huomiota!

Maksuton korkeakoulutus on vähän myöhäistä, jos peruskoulu on puutteellinen, esiopetus välttävä ja harrastustoiminta kadonnut. Aloitetaan nyt toki oikeasta päästä, rakas valtio. Minä ajattelen nyt sitä, että riippumatta asuinpaikastani lapseni saisivat koulutusta opettajilta, jotka tekevät työtään rakkaudella ja innolla ja jotka saavat siitä ansaitsemansa palkkion: Myös Sinulle, rakas Tasavalta, olisi pidemmän päälle enemmän hyötyä koulutetuista, korkeapalkkaisemmista veronmaksajista, oli ne sitten professoreita tai ammattilaisia.

Ja se puhe äitiyseläkkeestä loukkaa minua. Jos lapsistani kasvaa kunnon ihmisiä, on minun vanhuuteni joka tapauksessa hedelmättömän naapurintädin elämää kauniimpi. Mutta jos he eivät pärjää edes oman elämänsä kanssa tai pakenevat minusta mahdollisimman kauas, niin mistä hyvästä minua sitten palkita? Entä miksi minun mieheni, joka samalla tavalla kaikin tavoin auttoi kasvattamaan lapsista ihmisiä, ei saa samanvertaista tunnustusta? Yrittääkö valtio sisäistää minulle, että lastenkasvattaminen onkin vain naisten asia?

Lasten kasvattaminen on koko yhteiskunnan asia, minun mielestäni. Ja me emme saa menestyksekkäästi toimia periaatteella: ”jokainen opettakoon ja hoitakoon itse omat lapsensa”.

Se ei ole rahanahneutta. Älä nosta minun palkkaa, vaan nosta, ole kiltti, lastentarhanopettajan ja opettajan palkkaa. Minä en halua uutta autoa, mutta minä haluan, että palokunnalla ja ambulanssilla olisi uudet autot. Minä en halua aseita kotiini, mutta minä haluan, että puolustusvoimilla olisi riittävästi kykyä ja sisua puolustaa minua ja minun lapsiani. Sitten minä uskallan synnyttää heitä lisää.

Kuule, rakas Viron tasavalta, minä rakastan Sinua edelleen. Kaiken sen takia, mikä on ollut, luottaen kaikkeen siihen, mikä on tulossa. Mutta, ole kiltti, ja takaa Sinä rahalla houkuttelemisen asemesta minulle tarvittavat palvelut.

19. helmikuuta 2011
Liisi Ojamaa


Rakkaudesta Viroon suomentanut Pertti Pyhtilä, pyhtila@iki.fi
Viron 93. itsenäisyyspäivän alla – Liisi Ojamaan luvalla

Vironkielinen artikkeli ilmestyi 19.2.2011 DELFI-portaalissa:
http://www.delfi.ee/archive/article.php?id=40621454