Maarja Kangro
Maarja Kangro (s. 1973) on Tallinnassa asuva kääntäjä ja runoilija. Hän on julkaissut kolme runokokoelmaa: Kurat õrnal lumel (2006), Tule mu koopasse, mateeria (2007) ja Heureka (2008). Viime vuonna ilmestyi Kangron toimittama antologia Raamat:-). Kangro sai vuonna 2008 Tallinnan yliopiston kirjallisuuspalkinnon toisesta runokokoelmastaan ja samana vuonna Viron kulttuurirahaston vuoden runopalkinnon Heureka-runokokoelmastaan. Myös Tule mu koopasse, mateeria on saanut saman runopalkinnon vuonna 2007. Maaliskuun alussa ilmestyy novellikokoelma Ahvid ja solidaarsus (Apinat ja solidaarisuus). Kangro onkin keskittynyt viime aikoina proosan kirjoittamiseen.
Maarja Kangro on säveltäjä Raimo Kangron ja kirjailija Leelo Tungalin tytär. Kangro itse sanoo, että lapsuuden luova kasvuympäristö on saanut aikaan sen, että luovaa työtä tehdessään hän toteuttaa itseään parhaiten.
Kangro on opiskellut Tarton yliopistossa englantia ja kirjallisuutta. Opiskelujen ohella hän perehtyi myös semiotiikkaan, musiikin historiaan ja kävi välillä myös Viron taideakatemian luennoilla. Nykyään hän on kulttuurintutkimuksen jatko-opiskelija Tallinnan yliopistossa ja tutkii oopperalibrettoja. Kangro kääntää englannista, saksasta sekä italiasta viron kielelle. Hän on virontanut muun muassa Umberto Econ kirjan Ilu ajalugu (Kauneuden historia). Kangro on aloittanut uransa nimenomaan kääntäjänä ja alkanut kirjoittaa kolmikymppisenä. Runouden kääntäminen inspiroi Kangroa kirjoittamaan itse.
Kangron runokokoelmia ei ole vielä suomennettu, tosin Petteri Aarnos on kääntänyt yksittäisiä runoja Kangron Helsingin kirjamessuvierailun yhteydessä vuonna 2008.
Kangron runoja on kääntänyt englanniksi virolainen Ilmar Lehtpere, joka on myös palkittu Kristiina Ehinin lyriikan englannintajana. Kangroa on käännetty myös italiaksi, saksaksi ja unkariksi. Tällä hetkellä runoja käännetään udmurtin kielelle.
Kangro pitää blogia kustannusyhtiö Varrakin kotisivuilla. Kangron tyyli on kertova sekä kantaaottavan (joskus myös groteskin) humoristinen ja ironinen. Omien sanojensa mukaan Kangro ei halua olla kriittinen vain kriittisyyden itsensä takia, mutta muuttuu teksteissään kriittiseksi silloin, kun huomaa jossain epäkohtia tai vaaran merkkejä, esimerkiksi liiallista moralismia tai konservatiivisen fundamentalismin piirteitä. Kangroa inspiroivat oudot analogiat esimerkiksi kielellisten ilmiöiden ja luonnossa tapahtuvien asioiden välillä.
Lyriikassaan hän havainnoi ja kuvailee ympäristöään tarkasti, osittain realistisestikin, kunnes jokin absurdiuden elementti liittyy osaksi kokonaisuutta. Kangron runot luovat lukijalle kuvan unimaailmasta, jostain epätodellisesta, sillä monesti hänen runoissaan asiat tai ilmiöt ilmentyvät totutusta poikkeavalla tavalla. Virolainen kirjailija ja prosaisti Jan Kaus on aiemmin kuvaillut Maarja Kangroa hauskaksi eksistentialistiksi ja todennut Kangrossa olevan ”sosiaalista herkkyyttä ja tarkkaa luonnontajua, mielikuvituksellista unelmallisuutta ja tarkkaa ympäröivän havainnointia. Hänen syvästi olemassaoloa pohtivaa runouttaan voisi kutsua verbaaliseksi hymyilemiseksi, jossa hymyn sisältö merkitsee täydellistä tietoisuutta maailman kummallisista käänteistä.”
PITKÄ JA SEKSIKÄS LOPPU
(A SHORT RIDE IN A FAST MACHINE)
Pieni lentokone nousee
ihanteelliseen korkeuteen,
lentoemäntä tuo kahvia.
Kuuluu heikko paukahdus
ja sitten on kuin vajoaisimme,
meidän on hyvä olla,
vajoamme myrskypilviin.
Nokka kääntyy maata kohti,
syöksymme räjähdystä päin,
juomme kahvia ja innostumme.
Tällainen syöksy voisi kestää ikuisesti:
mukavasti, tasaisesti rahisten.
Rakkautta meille on suotu, ja myötätuntoa,
kuvia olemme nähneet useasti,
kielen muuttumisen hahmotamme,
niinpä niin, miksi emme räjähtäisi.
Seksikäs, pitkä ja nopea kuolema
on ylevää kuin musiikki.
”Tiedättekö John Adamsin kappaleen
A Short Ride in a Fast Machine?
Ikuiseksi sen nimi pitäisi vaihtaa.”
Hymyilemme toisillemme,
ojennamme kuppeja eikä enää tarvitse ajatella,
miten surmansyöksymme aikana
joku meistä kärsii tai jumala hänet hylkää.
Maa vajoaa edelleen alta pois:
voisipa tämä kestää vielä, kestää.
Nopeus on itsensä apologia ja meidän,
kiihdytys pitää innostuksen yllä.
Voisipa tämä kestää vielä, tämä
räjähdys
ikuisesti
räjähdys
ikuisesti
Suomennos Petteri Aarnos
TULE LUOLAANI, MATERIA!
Lippu remontoitavan kartanon tangossa
liehuu kuin ryysy.
Valtiolippu. Rähjäisenä
se ei itse välitä, ei ole syypää siihen, minkä valtion.
Veden ja ilman pieksämä kangas,
hauraat langat. Se ei halua, että sen
väsyneet molekyylit edustaisivat ketään.
Pysähdyn sen alle asfaltille
ja sanon: ”Tule luolaani!
Tule luolaani sieltä, materia!”
Niken lenkkarit iloisen tyttölapsen jalassa: orjien työstä
on syntynyt vaaleanpunaista halveksuttua polyuretaania.
Paperi pelokkaiden akateemikkojen ja virkamiesten kaapeissa:
heidän elämänsä kaunis, kalpea, hiljainen uhri.
Jalankulkijan tappaneen maasturin kuumana kiiltävä metalli.
Vaisun kansanedustajan valokuvan vesiväriltä näyttävä painojälki.
Lippu liehuu. Tule, kangas, väri ja kude!
Tule, kirjaimen graafinen muoto
ja äänteen akustiikka!
Tule, halataan ja nukutaan!
Tule luolaani piiloon, materia!
Suomennos Petteri Aarnos
VALKOINEN HARAKKA
aitankattoa laskeutuu
harakan negatiivi
mikä muutoin on mustaa, on valkeaa.
mikä muutoin on valkeaa, on mustaa.
harmi, että kylässä on ihmisiä vähän:
ihmiset pitäisivät tästä harakasta
niin kuin muistakin
negatiivisista asioista
ihmiset ovat opinhaluisia.
Suomennos Jenni Kavén ja Tuula Friman
Maarja Kangro esiintyy Tuglas-seuran kirjallisuusillassa Töölön kirjastossa 25.3.2010
Teokset kirjahyllyssä:
{tekija}
{nimeke}