Tuglas-seura

Kirjahylly

Eeva Park

Lemmikloomade paradiis

Verb 2016

Eeva Park

Lemmikloomade paradiis

Verb 2016

Eeva Park on tuottelias ja palkittu virolainen kirjailija, jonka me suomalaiset tunnemme lähinnä runoilijana, vaikka hän on kirjoittanut runojen ohella kertomuksia, romaaneja ja näytelmiä.

Lemmikloomade paradiis on vaivattomasti etenevä lukuromaani. Sen kaksitasoinen kerronta – minämuotoinen kehyskertomus, jossa nuori nainen kertoo päivistään taiteilijatalossa sekä sisäkertomus, jossa päähenkilö kertoo rakkaustarinansa elääkseen sen uudelleen ja ymmärtääkseen, mitä todella tapahtui – toimii hyvin, mutta on samalla hiukan kaavamainen. Koukuttavan juonen ohella romaani tarjoaa lukijalle kiehtovaa kuvausta, symboliikkaa ja runsaasti miettimisen aihetta vielä sittenkin, kun viimeiset rivit on aikaa sitten luettu.

Park on runoilija myös kirjoittaessaan proosaa. Kieli on kaunista ja tarkoin harkittua ja sillä synnytetään voimakkaita kuvia ja tunnelmia. Kielen rytmi ja väri ovat tärkeässä roolissa tässä romaanissa, jossa päähenkilö kirjoittaa itseään ulos päättyneestä ihmissuhteesta ja rukoilee kartanon arboretumissa näkemiään latinankielisiä puunnimiä luetellen kuin hokisi latinankielistä Isämeitää. Kahdella kertomuksella ei kuitenkaan kielen tasolla ole kovin selkeää toisistaan erottuvaa ääntä. Se teksti, jota kirjan päähenkilö romaanissa kirjoittaa, on juuri niin välitöntä ja konstailematonta kuin sen kuuluukin olla, ja yhtään runsaampi kielellä leikittely olisi saattanut rikkoa oikean vaikutelman.

Tästä romaanista on vaikea kirjoittaa, sillä tulevalta lukijalta ei tee mieli riistää yhtäkään niistä yllätyksistä, jotka kirjailija on lukijalleen valmistanut. Kirjan kehyskertomus alkaa Kylemore Abbeystä, ylellisestä kirjailijaresidenssistä, jossa lady M. pitää suojattejaan lukkojen takana tiukasti maailmasta eristettynä, jotta mikään ulkomaailmasta ei pääsisi häiritsemään heidän luovuuttaan. Omassa kertomuksessaan Minna-Maria taas kertoo rakkaudestaan ja vinoutuneesta suhteestaan Martiin, joka kyllä vastaa hänen tunteisiinsa, mutta alistamalla; kovin epätäydellinen Minna-Maria on tuon häikäilemättömän ja hyvin menestyvän miehen lemmikki. Minna-Marian tarinassa keskeiseksi nousee matka Kreetalle ja hänen voimakas kokemuksensa Kreetasta paratiisina maan päällä, lemmikkieläinten paratiisina.

Romaanin nimi herättää lukijassa jatkuvasti kysymyksiä ja edetessään romaanin sivuilla lukija pohtii uudelleen ja uudelleen, että tässäkö nyt puhutaan siitä lemmikkieläinten paratiisista. Onko lemmikkieläinten paratiisi se taiteilijoille Kylemore Abbeyssä luotu keinotekoinen turvasatama ja taiteilijat lady M:n lemmikkieläimiä, joita hän sekä hoivaa että hallitsee? Vai onko yksin Minna-Maria se lemmikki, jolle erilaiset paikat muuttuvat paratiisiksi, kunhan niissä saa olla yhdessä Martin kanssa?

Eeva Park oli marraskuussa 2016 Peeter Helmen vieraana Loetud ja kirjutatud -kirjallisuusohjelmassa ja ohjelman teemana oli tuolloin juuri tämä romaani. Park kertoi olleensa huolissaan siitä, että tätä romaania pidettäisiin romanttisena kirjallisuutena. Huoli on aiheellinen, sillä kirja kertoo rakkaustarinan sekä kehyskertomuksessa että siinä kertomuksessa, jonka päähenkilö kirjoittaa selvittääkseen päätään. Mutta sen ohella, että romaani istuu osittain romanttisen kirjallisuuden genreen, on se myös jännityskirjallisuutta; se on kirja jota ei tee mieli laskea käsistään, kun sen kerran on saanut vauhtiin. Park ei kirjoita väkivallasta räikeästi, mutta henkinen ja fyysinen väkivalta ovat läsnä romaanin monissa käänteissä. Romaanissa ei myöskään esitetä perinteistä arvoitusta ratkaistavaksi, mutta lukija joutuu silti malttamattomana arvailemaan, mitä oikein on tapahtunut.

En tiedä, mitä Eeva Park pelkää pelätessään kirjoittaneensa romanttisen kertomuksen. Jos hän ymmärtää romanttisen pinnallisena, imelänä tai heppoisena, huolta ei ole. Lemmikloomade paradiis on romanttinen kertomus kuvatessaan nuoren naisen voimakasta rakkautta ja kiihkeän, epätasa-arvoisen romanssin tapahtumia. Mutta tätä se on vain hetkittäin ja oikeassa määrin synnyttääkseen lukijassa kaikki ne tunteet, jotka tarvitaan, jotta äärimäisen ajankohtainen loppuratkaisu olisi juuri niin tehokas ja pysäyttävä kuin se nyt on.

Kirjan päähenkilö poikkeaa Parkin aikaisemmin luomista naisista olemalla emotionaalisesti alistettu ja heikoilla. Mutta kyllä se Parkin naishahmoille tyypillinen lujuus ja peräänantamattomuus hänestäkin löytyy ja Minna-Maria muuttuu hetkittäin suorastaan tyttökirjojen seikkailijattaren kaltaiseksi villikoksi. Vain Minna-Marian suhde Martiin on sellainen, ettei Minna-Maria pysty sitä itse ratkaisemaan.

Park on kirjoittanut uusimmassa romaanissa myös kirjoittamisesta. Minna-Maria lähtee residenssiin valheellisin perustein. Hän ei aio kirjoittaa, vaan hänen aikomuksenaan on vain käyttää residenssiä tukikohtana ja pakopaikkana, mutta suljettuna huoneeseensa ja naapurihuoneen näytelmäkirjailijan sanoista kimmokkeen saaneena hän alkaakin kirjoittaa, vaikkakin vain itselleen ja omiin tarpeisiinsa. Park kuvaa sitä, miten kirjoittaminen muuttaa Minna-Marian käsitystä ajasta ja kokemusta itsestään sekä valottaa kirjoittamista parantavana prosessina, joka Minna-Marian on saatettava loppuun.

Maisemien, interiöörien ja sääilmiöiden kuvaukset tässä romaanissa ja niissä käytetty kieli tekevät lukijalle hyvää. Erityisen maininnan ansaitsee se, miten Park kuvaa vettä: valuvia sadepisaroita, vettä kuolevassa akvaariossa, joen virtausta, Välimerta. Paikoilla on myös merkittävä rooli tapahtumien kulussa; Park on tuonut taitavasti esiin sen, miten paikat vaikuttavat tunteiden syntyyn ja siihen, miten koemme erilaiset tapahtumat. Toisaalta hän on onnistunut kuvaamaan prosessin, jossa johonkin paikkaan kiinnittyy muistoja ja tunteita muuttaen koko paikan mielikuvissamme maanpäälliseksi paratiisiksi, tai helvetiksi.

Samoin kuin Lemmikloomade paradiisin paikat tuntuvat todellisilta, tuntuvat sen henkilöt kokonaisilta, ehkä Martia lukuun ottamatta. Minua hymyilyttää ajatus, että Park on kostanut naistaan alistavalle sovinistinousukkaalle ja tehnyt hänestä hiukan paperinmakuisen ja yksiulotteisen, kuten tuollaiset tyypit tuppaavat tosielämässäkin olemaan.

Hanna Pippuri

Elo 2/2017