Tuglas-seura

Kirjahylly

Janne Kütimaa

Minu Ahvenamaa

Petrone Print 2016

Janne Kütimaa

Minu Ahvenamaa

Petrone Print 2016

Kaikilla Ahvenanmaalla pidemmän aikaa viettäneillä vaikuttaa olevan voimakkaita tunteita saaristoa kohtaan, toisilla negatiivisia ja toisilla hyvin positiivisia. Yksi on luvannut pyhästi ettei astu enää koskaan noille punaisille teille viidakon lakien vaikutuspiiriin ja toinen tuntee jotain puuttuvan, mikäli ei vieraile saaristossa tasaisin väliajoin. Avasin Janne Kütimaan Minu Ahvenamaa -kirjan mielenkiinnolla, 300 sivua Ahvenanmaan-kokemuksia täytyy olla jännittävää luettavaa.

Kirja alkaakin kiinnostavasti, kun nuori Janne lähtee intoa täynnä kesätöihin vieraskotiin Kökarille. Vastassa ovat kuitenkin alkeelliset olot keskellä merta kaukana Ahvenanmaan mantereelta. Vaikka ympäristö on kaunis ei hän malta odottaa pääsevänsä pois. Silti viimeisenä päivänä kalliolla istuessaan hänelle tulee vahva tunne siitä, että hän vielä palaa. Tästä eteenpäin Jannen ja Kökarin suhde etenee vuosi vuodelta yhä harmonisempaan suuntaan.

Minu Ahvenamaa esittää kirjoittajansa matkan itseensä, ja tuolla matkalla tärkeässä roolissa on Ahvenanmaa, erityisesti kaukainen Kökar, mutta myös Maarianhamina, jossa Janne Kütimaa on töissä seurakunnassa. Kütimaa kuvaa hauskoin esimerkein, miten eristynyttä on elämä saaristossa ja millainen sosiaalinen rooli kyläkaupalla ja sen iloisella myyjällä voi yhteisössä olla.

Ahvenanmaalla on vaiherikas historia ja sieltä ovat löytäneet rauhan monet tunnetut ihmiset – aikanaan myös Friedebert Tuglas. Viron liityttyä Euroopan Unioniin alkoivat Tallinnan ja Tukholman välillä kulkevat laivat pysähtyä Ahvenanmaalla. Syntyi toimiva pendelöintireitti ja siitä lähtien Ahvenanmaalla on nähty enemmänkin virolaisia, sekä töissä että lomalla. Kütimaan kirjassa ei kuitenkaan kerrota ennakkoluuloista, joita useilla paikallisilla yrittäjillä on ollut virolaisia matkailijoita kohtaan – ehkä niitä ei ole näytetty virolaiselle.

Ihmiskuvaukset ovat ehkä kirjan parasta antia, on mukava seurata, miten kirjoittaja tutustuu avoimesti sekä ahvenanmaalaisiin että kesätyöntekijöihin iästä ja sukupuolesta riippumatta. Sympaattinen Janne näyttää voittavan monen vanhemman herran sydämen. Muuta informaatiota kirjassa on ehkä liikaakin. Maalailevat kuvaukset alkavat nopeasti toistaa itseään.

Mielenkiintoinen ilmiö on myös kahdensuuntainen ösjuka – ensin kirjoittaja haluaa pois kaukaiselta saarelta, mutta vuosien mittaan haikeus iskee Tallinnassa ja Turussa eikä polttava halu saarelle anna rauhaa. Kütimaa yrittää jättää Ahvenanmaan ja Kökarin taakseen, onhan maailmassa muitakin saaria, miksi palata aina tuolle yhdelle? Todellisuus ei kuitenkaan anna mahdollisuutta siihen ja kohtalo palauttaa hänet yhä uudelleen Ahvenanmaan saaristoon.

On hieman vaikea uskoa, että Ahvenanmaalla ja erityisesti Kökarilla olisi niin harmonista kuin Kütimaan kirjassa annetaan ymmärtää. Vaikka minun Ahvenanmaani on kovin erilainen on Minu Ahvenamaa ihailtavan rehellinen ja avoin rakkaustarina virolaisneidon ja karun saariston ja sen omalaatuisten ihmisten välillä.

Katariina Suurpalo

Elo 1/2017