Tuglas-seura

Kirjahylly

Birk Rohelend

Sa pead suudlema Silvat

Helios Kirjastus 2016

Birk Rohelend

Sa pead suudlema Silvat

Helios Kirjastus 2016

Viron uusien dekkarien taivasta koristavat toisaalta yhden kirjan tähdenlennot, mutta teosten joukkoon näkyy mahtuvan myös sellaisia, jossa saman päähenkilön ympärille rakennetaan tai ainakin aiotaan rakentaa useampi tarina. Saarenmaalaisaiheita ruotineen Katrin Pautsin toimittaja-salapoliisi Eva Niimand onkin ennättänyt esiintyä jo kahdessa julkaistussa teoksessa (ks. Elo 1/2017).

Aloittamaansa sarjaa on Pautsin lisäksi jatkanut ainakin Kätlin Priilinn päähenkilönään Rebecca Lindeberg. Priilinnaltakin on ilmestynyt jo kaksi dekkaria. Martin Kukk puolestaan on komeassa historiallisessa metsävelidekkarissaan selvästi vihjannut jatkuvuuteen alaotsikoimalla kirjan ”(Endel) Krollin ensimmäiseksi tapaukseksi”. Jatkoa sopinee samasta syystä odottaa vielä Birk Rohelendin tässä tarkasteltavalta esikoisdekkarilta, koska kanteen asti päätynyt ”Silva Stökelin tarinat” vihjaa uusiin seikkailuihin.

Jos Pautsin dekkareissa näkyy tiettyjä naisten viihderomaanien piirteitä – mikä eräiden tietojen perusteella on ujuttautunut virolaisdekkareissa muuallekin – niin Birk Rohelendin monipolvinen tarina hakee vertailukohtansa pikemminkin kauhukirjallisuudesta. Päähenkilö Silva Stökel näet alkaa selvittää ammoisen nuoruudenystävänsä kuolemaan liittyviä tapauksia – koska mielestään näkee ystävättärensä kadulla. Kuolema osoittautuukin lavastetuksi, mutta samalla sen tiimoilta paljastuu virolaisella pikkupaikkakunnalla sellainen hämärien suhteiden verkosto, jotta oksat pois. Kuolema jatkaa tietysti kulkuaan, kuten asiaan kuuluu.

Rohelendin teos on toki ”psykologinen rikosromaani”, vaikka se ei teekään täyttä oikeutta kirjan runsaudensarvelle. Lisättäköön siksi vihjeenomaisesti, että kauhuelementtien lisäksi tarinaan lomittuu esimerkiksi huumekauppaa, neuvostoaikaista kunnallisvehkeilyä, rautateiden yhteisen omaisuuden pikku hyödyntämistä (siis varastamista), vammaisuuden pohdintaa sekä perhe-elämän monenlaisia malleja ynnä ongelmia. Eikä tämä sekametelisoppa, ihme kyllä, edes hajoa käsiin, vaan pysyy kutakuinkin kasassa.

Virolaisten kirjailijoiden innossa luoda dekkarisarjoja ei ole mitään outoa. Siihen on tietysti vaikuttanut Indrek Harglan historiallisten Melchior-dekkarien pitkäaikainen suosio, mutta myös selvä ”sosiaalinen tilaus” siinä mielessä, että pohjoismaiset naapurit, Suomikin, ovat jo aikaa sitten rakentaneet dekkarien ympärille kirjallisuus-, elokuva- ja televisiobisnestä, mediamyllytystä kerrassaan.

Jos dekkarien sarjamaisuutta pidetään kääntämisen kriteerinä, niin virolaisten dekkarien menneisyydestä voisi nostaa suomennetun Juhan Pajun rinnalle ainakin Kaarel Kivin ja Klaara Kivin teoksia; sen sijaan Virgo Sirvi saakin pysyä virolaisessa kioskitarjonnassa. Mainitut pseudonyymit siis edustavat äärilaitoja etelänaapurien dekkarien joukossa – joita on toki enemmän kuin suomennokset näyttävät tai suomalaiset edes tietävät.

Käännösmielessä uusimmat virolaisdekkarit edustavat varmaa, paikoin erinomaista tasoa, ja niitä saisi varmasti suomentaa enemmän. Rohelendin kirja sijoittuu kärkikaartiin.

Hannu Oittinen

Elo 3/2017