Tuglas-seura

Kirjahylly

Marek Kahro

Seal, kus näkid laulavad

Pilgrim 2016

Marek Kahro

Seal, kus näkid laulavad

Pilgrim 2016

Marek Kahro on virolainen, vuonna 1987 syntynyt kirjailija, jolta on ennen tätä ilmestynyt kolme nuorisoromaania.

Seal, kus näkid laulavad voitti vuonna 2015 ensimmäisen palkinnon Bestseller-kustantamon käsikirjoituskilpailussa ja julkaistiin Pilgrim-kustantamon BestSeller-sarjassa vuonna 2016. Romaani on myös voittanut Bernhard Kangron nimeä kantavan kirjallisuuspalkinnon, joka on vuodesta 1990 lähtien myönnetty vuosittain merkittävälle Võrumaahan liittyvälle teokselle. Palkintoraatien lisäksi romaani on hurmannut myös lukevan yleisön; sen ensimmäinen 1 500 kappaleen painos on loppuunmyyty ja kustantamo on luvannut toisen painoksen.

Seal, kus näkid laulavad on kansainvälisen tason psykologinen trilleri. Se tempaa lukijan mukaansa jo ensimmäisillä sivuilla eikä irrota otettaan ennen kuin viimeinen sivu on luettu. Siinä on perinteisen dekkarin murhaajanpaljastusjuonen ohella runsaasti mytologisia elementtejä, jotka kiedotaan psykologisiin ilmiöihin niin, ettei lukija enää tiedä, mikä on totta ja mikä tarua. Kaiken takana on (ehkäpä yli-ihmisajatteluun) sairastunut mieli, joka ohjaa romaanihenkilöiden ajattelua ja saa lukijankin epäilemään omaansa. Loppuratkaisun jälkeen tulkinnanvaraa ei enää jää, mutta monessa käänteessä lukija joutuu pohtimaan, mitä tapahtuu todella, mikä on henkilöiden mielikuvitusta ja mikä on myyttisen näkin rooli kertomuksessa.

Romaanin mytologinen aines on suomalaiselle lukijalle pääpiirteissään tuttua: näkki on molempien maiden mytologiassa vesielementtiin liittyvä paha henki, joka saattaa viedä ihmisen mukanaan. Näkin rooli romaanissa on suuri, mutta sitä ei pidä pelästyä. Tarina ei ole kansansadun toisinto, vaan kiinnostava psykologinen rakennelma, jossa mytologia pääsee raikkaalla tavalla oikeuksiinsa.

Seal, kus näkid laulavad on teemaltaan erittäin ajankohtainen ja ajatuksia herättävä. Se pakottaa lukijan pohtimaan väkivallan oikeutusta – esim. ns. puhdistuksia – ja suhdetta normaaliuteen, erilaisuuteen ja liberaaliin ajatteluun. Romaani nostaa näkyviin filosofioita, joiden varjolla ihmiskunta on tehnyt paljon pahaa. Kahro näyttää romaanissaan, miten ihmisen pahuus vain uinuu herätäkseen riittävän ärsykkeen tullen.

Kahron romaani sisältää jonkin verran yksityiskohtia, jotka saattavat olla suomalaiselle lukijalle vieraita. Ne ovat etupäässä neuvostoaikaan ja Viron venäläisyyteen liittyviä. Näistä yksityiskohdista romaaniin syntyy mielenkiintoinen eksoottinen vire, joka ei lainkaan haittaa tarinan tai sen henkilöiden ymmärtämistä.

Mytologisen, psykologisen ja filosofisen pohdintansa ansiosta Kahron romaani ei jää pelkäksi trilleriksi. Se kestää vaivatta toisenkin lukukerran ja syvenee kiinnostavaksi tutkielmaksi ihmismielestä. Taitavan kirjoittajansa ansiosta sen voi kuitenkin myös lukaista nopeasti nauttien vain kiinnostavista henkilöistä ja erittäin jännittävästä, huumorin pilkahdusten maustamasta juonesta, jossa lukijaa harhautetaan ovelasti kerran jos toisenkin.

Hanna Pippuri

Elo 3/2017