Tuglas-seura

Kirjahylly

Marika Mägi

Viikingiaegne Eesti

Argo 2017

Marika Mägi

Viikingiaegne Eesti

Argo 2017

Kun Viro ensi vuonna 24.2. juhlii 100-vuotisjuhliaan, niin Marika Mägi juhlii seuraavana päivänä 50-vuotisjuhliaan. Noin 15 vuotta sitten tohtoriksi väitellyt arkeologi on kuitenkin vasta juuri parina–kolmena viime vuonna herättänyt kirjoillaan ja niissä esittämillä uusilla tai uudistetuilla teorioillaan runsaasti huomiota suuren yleisön keskuudessa. Vuonna 2015 ilmestyneessä Rafala-teoksessa Mägi kyseenalaisti, kumosi ja pystytti monia Tallinnan alueen varhaisempaan historiaan liittyviä faktoja. Nyt uudella yli 400-sivuisella teoksellaan Mägi tekee saman koko Viron alueen viikinkiajan historian suhteen.

Marika Mägi on arkeologi, joka on jo vuosia tehnyt kenttätöitä, arkeologisia kaivauksia erityisesti Saarenmaalla. Omiin tutkimustuloksiinsa, niiden analyyseihin ja kansainväliseen tieteelliseen kirjallisuuteen perustuen Mägi kumoaa teoksessaan useita vanhoja ja mielestään vanhentuneita teorioita ja ”faktoja”. Hänen mukaansa ne johtuvat osittain vanhojen ja vanhentuneiden – osittain jo baltiansaksalaisten ja neuvostoideologian tutkimusvapautta rajoittaneen ajan virolaisten arkeologien – teorioiden jatkuvasta käytöstä, uusien tutkimustulosten ja niiden analyysien vähäisestä tuntemisesta sekä länsimaiden arkeologian viimeisten suuntausten seuraamattomuudesta.

En ole missään tapauksessa pätevä sanomaan, onko Marika Mägi vanhoja faktoja kumotessaan ja uusia totuuksia julistaessaan oikeassa vai väärässä, mutta sen uskallan todeta, että sekä parin vuoden takainen Rafala että nyt ilmestynyt ”Viikinkiaikainen Viro” ovat kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää luettavaa.

Mägi aloittaa teoksensa jo viikinkiaikaa edeltävästä ajasta eli 500-luvun lopusta ja etenee kronologisesti aina 1100-luvun jälkipuolelle saakka. Hän aloittaa kirjan jokaisen kymmenen lukua aina lyhyellä kaunokirjallisella osalla, jonka avulla lukija viedään keskelle tavallisten virolaisten elämää luvun kuvaamana aikana. Sen jälkeen tulee suurta yleisöä varten hieman liian tieteellisestä faktaa, joka usein perustuu Mägin omiin kaivauksiin, hänen tutkimuksiinsa tai hänen tulkintoihinsa ulkomaisista tai toisinaan myös muiden virolaisten tutkijoiden tutkimustuloksista. Runsas kuvamateriaali ja useat kartat havainnollistavat ja selventävät tutkijan tekstiä.

Muuten kiehtovassa kirjassa minua häiritsee pahasti yksi asia – kyllä niin inhimillinen ja tavallinen meille kaikille: Mägi kritisoi kirjassaan useita kertoja varsin terävästi ja mielestäni huonosti perustellen muita virolaisia arkeologeja, erityisen paljon risuja saa Tarton yliopistossa työskentelevä arkeologi Andres Tvauri.

Lopuksi vielä pari näytettä Marika Mägin todella mielenkiintoisessa teoksessaan esittämistä uusista teorioista ja tulkinnoista.

Mägi pitää todennäköisenä, että virolaisten keskuudessa ennen 1200-lukua naisten asema oli arveltua vahvempi, omaisuus periytyi äidiltä tyttärelle ja yhteisöissä tärkeimmät päätökset tekivät sukujen päänaisten kokoukset. Toinen kiinnostava tulkinta on, että Saarenmaa ja muu Länsi-Viro eli hänen terminologiansa mukaan ”Rannikko-Viro” oli viikinkiaikana monin eri tavoin lähemmin sidoksissa Skandinavian viikinkisoturien kulttuuriin kuin nykyisen Keski- ja Etelä-Viron alueisiin.

Tapio Mäkeläinen

Elo 4/2017