Indrek Hargla

Õudne Eesti. Valimik eesti õudusjutte.

Varrak, 2005

Õudne Eesti. Valimik eesti õudusjutte. -teoksen kansi

Ajan patinoimien ikkunakarmien takaa kurkkaa kammottavan oloinen naishahmo. Ikkuna on sen verran auki, että ilmeisesti tuonpuoleisesta kotoisin oleva nainen saattaa sujauttaa ainakin kalmanhenkensä lukijan kiusaksi ja päänvaivaksi. Virolaisten kauhutarinoiden antologia lupaa jo silkalla kannellaan värisyttäviä elämyksiä. Eikä siinä mitään: lupaukset lunastetaan, annetaanpa vielä pari hyytävää tuskantuokiota kaupan päälle.

Kauhun sylttytehtaan itseoikeutettu esi-isä on Fr. R. Kreutzwald, jonka Eesti rahva ennemuistsed jutud ilmestyi vuonna 1866 ja loi samalla syntysanat selkäpiitä kutkuttavalle kauhutraditiolle. Kreutzwaldin kansanomaisiin aineksiin perustunut tarinankerronta nosti päivänvaloon kansanuskomuksia, paikallista perinnettä ja yliluonnollisia elementtejä niin realistisesti, että varmasti 1800-luvun lukijakin näki yön tunteina sudenkarvaisia unia.

Ihmissudet ovat luoneet virolaisille kirjallisen kapinoinnin mahdollisuuden oivalla etnografisella tavalla. Antologiassa ihmissusipuheenvuorot on annettu jokseenkin oikeutetusti Augusteille. Kitzbergin näytelmäversiota on Virossa esitetty jo liki sata vuotta - Gailitin ansiot ovat puolestaan kielessä: Libahunt-novellin lyyrinen proosatyyli ja harvinaisen rikas sanasto luovat karmaisevalle tunnelmalle mukaansa tempaavat puitteet.

Neuvostoajan syvyyksistä antologiaan on noussut Andres Ehinin surrealistinen ja vallaton novelli - saman tyylin edustajina ovat myös Jaak Sarapuu ja Mario Kivistik. Kolmikko sohaisee kansanrunojen ja kansanuskomusten pesään ja herättää uuteen aikaan uinahtamaan päässeen virolaisen käärmemotiivin.

Pseudonyymin taakse kätkeytyvä kirjailijatar Karen Orlau ilmaantuu miehisen genren kentälle 90-luvun lopussa ja saa välittömästi kutsumanimekseen mairittelevan ja oikeaan osuvan dame noir -tittelin.

Itsekin scifikirjailijana kunnostautunut Indrek Hargla on vanginnut kansien väliin upean kokoelman karmaisevaa virolaista maailmankuvaa. Kronologiaa kaihoava lukija tosin joutuu hypähtelemään aikakaudesta toiseen ja ajallinen kauhujatkumo jää tavoittamatta, sillä novellit on ripoteltu antologian sivuille sattumanvaraisesti. Lisäarvoa olisi tuonut myös aakkosellinen tahi ajallinen lähdeluettelo ko. kirjailijoista ja novelleista. Ansiokasta on, että antologian jokaista kirjailijaa tuotantoineen on luonnehdittu kulloisenkin tekstin alkulehdellä.

Õudne Eesti viisine satoine sivuineen sopii mainiosti yöpöydälle. Unta tulevat takuulla valvomaan ihmissusien lisäksi joukko noitia, liuta vainajia, muutama kummitus ja pari haltiaa. Tässä hyvässä seurassa voi vapaasti manata, loitsia, kirota ja hourailla sekä tehdä samalla suonsilmäkkeellisen matkan virolaiseen mytologiaan ja omaan alitajuntaan.

Tarja Västilä

Tuglas-seuran jäsenlehti 3/2005