Tuglas-seura

Kirjahylly

Anu Seidla, Riina Alatalu

Boris Dubovik: ”Vanalinn, minu lemmik!”

Eesti ICOMOS ja Ajakool 2017

Anu Seidla, Riina Alatalu

Boris Dubovik: ”Vanalinn, minu lemmik!”

Eesti ICOMOS ja Ajakool 2017

Näin Suomen ja Viron juhlavuosina historia tuntuu entistäkin enemmän kiinnostavan ihmisiä kummallakin puolen Suomenlahtea, joten ei ole ihmeellistä, että juuri nyt ilmestyy runsaasti menneisyyttä kuvaavia teoksia. Tämä teos kertoo Tallinnan vanhankaupungin menneisyydestä, mutta kyseessä on kuitenkin sekä teemaltaan että rakenteeltaan varsin poikkeuksellinen ja erikoinen teos.

Ensinnäkin Boris Dubovik, Tallinnan kaupungin muinaismuistojen suojeluosaston johtaja, ei ole kirjoittanut tätä teosta, vaan Anu Seidla ja Riin Alatalu haastattelivat häntä ja purkivat sitten nämä haastattelut kirjaksi. Tämä ei kuitenkaan riittänyt Alatalu–Seidla-kaksikolle, vaan he täydensivät tekstiä valokuvilla ja piirroksilla ja ns. faktanurkkauksilla. Näitä kursiivilla kirjoitettuja lisäyksiä, selvennyksiä ja täydennyksiä on itse asiassa noin kolmannes koko tekstimäärästä. Ja hyvä näin, sillä nyt teos on paljon ymmärrettävämpi ja selvempi myös niille, jotka eivät ole rakennussuojelun ammattilaisia.

Boris Dubovikin elämäntarina on niin erikoinen, että se kannattaa kertoa ja myös kerrotaan Dubovikin sanoin tässä teoksessa. Boris Dubovik syntyi 1955 Stryin kaupungissa nyky-Ukrainassa. Vuonna 1971 hän tuli 16-vuotiaana nuorukaisena, jonka koulutkin vielä olivat kesken, virolaiseen neitoseen ihastuneena Tallinnaan. Romanssi kuihtui, mutta Boris rakastui uudestaan ja tällä kertaa kiihkeästi ja pysyvästi – Tallinnan vanhaankaupunkiin. Näin nuori muurarioppilas siis tuli, jäi ja loppu on oikeastaan jo Tallinnan vanhankaupungin rakennussuojelun ja restauroinnin historiaa. Ja siksi ehdottomasti tarvittiin tämä kirja.

Teoksen sivujuonteena kerrotaan siis Boris Dubovikin elämäntarina, mutta ehdottomassa pääosassa on Tallinnan vanhakaupunki ja sen suojelu ja vanhojen rakennusten ja rakennelmien restaurointi ja kunnostus – sekä menestystarinoineen että tragedioineen. Dubovik aloitti nuorena apupoikana ja yleni lopulta nykyiseen virkaansa asti. Kaikki vuosikymmenet 1970-luvun alusta alkaen hän on työskennellyt vanhankaupungin rakennusten kartoitus, tutkimus-, kunnostus- ja restaurointitöissä ja se on pitkä aikarupeama ja toisaalta toiminta monenlaisissa eri työtehtävissä lienevät muut syyt Dubovikin näkemysten ja mielipiteiden kehittymiseen; hänelle luonteenomainen kriittisyys ja rehellisyys tekevätkin lähes 200-sivuisesta teoksesta mielenkiintoista luettavaa.

Dubovik yllättää lukijan kerta toisensa jälkeen paljastamalla, mikä osan mistäkin vanhankaupungin vanhasta arvorakennuksesta on aitoa 1300-, 1400-, 1500-, 1600-, 1700- tai 1800-lukua ja mikä vain hyvin tehtyä vanhan imitointia. Kriittisimmillään suojeluosaston johtaja on kommentoidessaan 1920–1930-luvun ja toisaalta 1990-luvun tapahtumia. Nuoressa Viron tasavallassa vanhaa baltiansaksalaista menneisyyttä ei arvostettu ja siksi paljon vanhaa ja arvokasta tuhottiin uuden virolaisemman arkkitehtuurin tieltä, mm. pitkiä pätkiä Tallinnan kaupunginmuuria. 1990-luvulla taas rahamaailman ja liike-elämän kovat lait kohtelivat kaltoin vanhaakaupunkia.

Puolalaisista restauraattoreista ja rakennusfirmoista Dubovikilla on paljon kerrottavaa – sekä hyvää että pahaa. Puolalaiset kutsuttiin apuun vähän ennen vuoden 1980 Moskovan olympialaisia, joiden purjehduskisat järjestettiin Tallinnassa ja siksi jo muutama vuosi ennen kisoja Tallinnaakin alettiin ”siistiä ja kunnostaa”. Alussa puolalaiset toimivat lähes täysin vailla kontrollia ja omalla tyylillään, joka oli kehittynyt käytännössä täysin tuhoutuneen Varsovan uudelleenrakentamisessa. Vuosien kuluessa puolalaisten ja virolaisten luottamus parani mm. Boris Dubovikin toiminnan ansiosta ja entistä enemmän vanhaa pystyttiin restauroimaan ja säilyttämään ja entistä vähemmän tehtiin ”puolalaistyylisiä” kopioita.

Vaikka olen viimeisen 30 vuoden kuluessa yrittänyt mm. monien tietokirjojen avulla perehtyä monipuolisesti Tallinnan menneisyyteen, niin tämän opuksen luettuani katson monia ja monia vanhankaupungin rakennuksia ihan eri silmin kuin aikaisemmin.

Tapio Mäkeläinen

Elo 5/2017