Uusimmat artikkelit


Katariina Suurpalo

Virolainen musiikkikoulu on virolaisuutta vaaliva perhe

Eräässä saksalaisessa sananlaskussa kehotetaan menemään sinne, mistä kuuluu laulua, sillä siellä on hyviä ihmisiä. Niin uskovat myös Silver ja Annika Lumi. He tekevät kutsumustyötään Suomessa musiikin…

Virolainen musiikkikoulu on virolaisuutta vaaliva perhe Lue Virolainen musiikkikoulu on virolaisuutta vaaliva perhe

Järvi Lipasti

Ollako vai eikö olla? Jäädäkö vai eikö jäädä?

Syyskuun lopussa julkaistiin Suomen Kulttuurirahaston ja e2 Tutkimuksen yhteinen tutkimus Ollako vai eikö olla? Tutkimus viiden kieliryhmän kiinnittymisestä Suomeen. Julkaisua seurasivat mediassa otsikot…
subject Ollako vai eikö…

Mariliis Kuukuma

Äidinkielen voima

Viron ja Suomen kirjallisia suhteita voi nykyään luonnehtia erittäin vilkkaiksi ja kiinnostaviksi. Aina nämä suhteet eivät luonnollisestikaan ole olleet yhtä lämpimät ja tiiviit. Niihin ovat vaikuttaneet…
subject Äidinkielen voima

Mariliis Kuukuma

Sen näkee heti, että vanhoja ystäviä!

Virolainen ja suomalainen kulttuuri vaikuttavat tavallaan pitkälti toistensa kaltaisilta, mutta siitä huolimatta muodostamme kaksi monipuolisen itsenäistä kulttuurialuetta. Olen asunut Suomessa kohta puolet…
subject Sen näkee heti,…

Mariliis Kuukuma

Rakkaudesta kirjastoihin

Minun rakkauteni kirjastoihin sai alkunsa pienestä etelävirolaisesta kyläkirjastosta, jonka johtajana isoäitini työskenteli. Minä ja siskoni vietimme kesät maalla isoäidin luona ja kirjastossa käynti merkitsi…
Rakkaudesta kirjastoihin

Mariliis Kuukuma

Hyvää ruokahalua!

Ruoka on olennainen osa kulttuuria. Suomalaisilla ja virolaisilla oli hiljattain maiden 100-vuotisjuhlien yhteydessä mahdollisuus äänestää suosikkiaan kansallisruoaksi. Suomessa eniten ääniä keräsi ruisleipä,…
Hyvää ruokahalua!

Mariliis Panov

Metsän mahti

Asustan puolisoni ja pienen tyttäreni kanssa Nuuksion metsien keskellä. Taivaita tavoittelevat puut kuiskivat tuulessa ympärillämme, kotipihallamme voi seurata metsän laululintujen viserrystä, oravien…
Metsän mahti

Georgi Viies

Koiran elämää Helsingissä

Perheenjäsenemme, 11-vuotias cockerspanieli Liiloo, muutti muiden mukana Suomeen. Hän sopeutui hyvin, mutta oli meillä myöskin totuttelua vaativia asioita.
Koiran elämää Helsingissä

Georgi Viies

Minun esineeni Suomesta

Vuonna 1995 työskentelin Kaubamajan hallintopäällikkönä ja minun piti valita itselleni työpuhelin. Kaikilla tärkeillä henkilöillä oli noihin aikoihin NMT-puhelin. Juuri tuolloin tulivat kuitenkin Virossa…
Minun esineeni Suomesta

Siiri Toomik

Joskus ammoin sekä tässä ja nyt

Nyt sitten olen Suomessa, minulla on henkilötunnus ja verokorttikin. Viime vuonna puoliksi leikillään eikä lainkaan epätoivoisesti ilmoille heitetty lause – nyt ei muu auta kuin lähteä Suomeen töihin –…
Joskus ammoin sekä…

Riho Laurisaar

Ajatuksia sugrismista


Ajatuksia sugrismista

Riho Laurisaar

Jalkapuoli monikulttuurisuus

Joitakin vuosisatoja sitten Siperiaa ja arktisia alueita tutkimaan lähteneet eurooppalaiset olivat vilpittömän hämmästyneitä, kun eivät perille päästyään löytäneetkään antiikin ajan kirjailijoiden kuvailemia…
Jalkapuoli monikulttuurisuus

Riho Laurisaar

Vaalitarvehierarkiaa

Virolaiset ja suomalaiset poliitikot puhuvat harvoin samoista asioista samaan aikaan. Ennen viime vaaleja murhelista oli kuitenkin kummassakin maassa yhteinen: huolta herättivät – yllätys yllätys – taloustilanne…
Vaalitarvehierarkiaa

Riho Grünthal

Korvaamaton turvallisuuden­tunne


Korvaamaton turvallisuuden­tunne

Riho Laurisaar

Olen ajastani jälkeenjäänyt

Minulla on hyvä ystävä, jota on mahdotonta voittaa väittelyssä. Tämä johtuu siitä, että hänellä on tapana käyttää paljon sivistyssanoja ja ymmärtää ne ainoastaan hänelle sopivalla tavalla. Ja tämä tapa…
Olen ajastani jälkeenjäänyt