Julkaistu: 2. toukokuuta 2017

Minun esineeni Suomesta

 

Designmuseossa Helsingissä on toukokuun loppuun saakka avoinna 100 esinettä Suomesta -näyttely. Sata vuotta täyttävän Suomen juhlanäyttelyssä esitellään yksi esine Suomen itsenäisyyden jokaiselta vuodelta. Näyttely puolestaan palautti lumivyöryn lailla mieleeni joukon jo ammoin unohduksiin jääneitä muistikuvia lapsuudesta: Suomen televisio, Pikku Kakkosen Nukkumatti-animaatiot, HK:n Sinisen mainokset MTV:llä, Hittimittari. Kutsun teidät nyt aikamatkalle Viroon, josta käsin tarkastelemme joitakin henkilökohtaisia muistojani minun Suomeeni liittyvistä esineistä ja asioista.

Ylen virityskuva

Näyttelyn valtava Yleisradion TV2:n virityskuvaryijy oli täydellinen menneiden aikojen mieleenpalauttaja. Olin ehkä 10- tai 11-vuotias, kun saimme ostettua uuden väritelevision. Uskoakseni sen hankkimiseen tarvittiin jonkinlainen ostolupa. Laite oli venäläinen Rubin 714. Koska Neuvostoliitossa käytettiin Secam- ja Suomessa PAL-standardia, Suomen television kuva näkyi aaltoilevana ja ilman ääntä. Edes katolle asennetusta, Suomeen suunnatusta lisäantennista ei ollut apua. Hätiin täytyi kutsua korjaaja, joka asensi televisioon maagisen Suomi-palikan. Muistan elävästi, miten korjaaja avasi television takakannen ja juotti jonnekin koneistoon pienen metallirasian, jossa oli kytkin. Kun työ oli tehty ja hän painoi kytkintä, tapahtui ihme: Ylen virityskuva sai värit ja taustalla soi radiokanavan musiikki. Suomi-palikka toimi. Ja niin minä pystyin jo pian äänittämään kasettinauhurilla ensimmäiset läntiset musiikkikappaleet suoraan Hittimittarista.

Lakritsi

Äitini työskenteli jossakin vaiheessa Helsingin-laivalla. Hän osti usein taxfree-myymälästä karkkipusseja. Lajitelmissa oli melko paljon mustia lakritseja. Ne eivät maistuneet sen enempää äidilleni kuin veljillenikään. Niinpä minä sain kaikki mustat karkit itselleni. Luonnollisesti minusta tuli lakritsifani. Tiedän kyllä, että lakritsi ei ole pelkästään suomalainen juttu, mutta minulle henkilökohtaisesti se kytkeytyy nimenomaan Suomeen. Tämän päivän Suomessa lakritsin ystävällä on mukavat oltavat. On lakritsifestivaaleja ja lakritsiruokia ravintoloissa, puhumattakaan siitä, miten monenlaista lakritsi- ja salmiakkiruokaa kaupoista löytyy aina suklaasta jogurttiin.

Nokian talvirenkaat

Nokian Hakkapeliitat olivat ensimmäiset nastarenkaat, jotka isäni ja isoisäni olivat ikinä nähneet. Ja minä myös. Vuosi taisi olla 1984. Uusi tuontitavara oli jostain kumman syystä löytänyt tiensä neuvostoliittolaiseen autokauppaan, ja tuttavien kautta edelleen meidän autotalliimme. Ajokokemus niillä renkailla oli kuninkaallinen – pehmeät nastarenkaat kevensivät ohjausta aivan kuin autossa olisi ollut ohjaustehostin. Nastojen rapina asfaltilla sai aikaan pollevan tunteen: kadulla ihmiset katsoivat ihmeissään auton perään. Tai ainakin minulla on sellainen muistikuva onnen tunteesta, joka saapui perheeseemme uusien Nokian nastarenkaiden mukana.

Karjalanpiirakat ja munavoi

Kun Fazer alkoi joskus 1990-luvulla perustaa pieniä leipomoita uusiin supermarketteihin, virolaisille tuttujen tuotteiden rinnalle ilmestyivät karjalanpiirakat. Muistan pitäneeni kummallisista, lähes mauttomalla riisipuurolla täytetyistä pikkusuolaisista jo silloin. Vasta paljon myöhemmin sain tietää, että munavoi vasta saakin piirakat maistumaan herkullisilta. Minulle karjanpiirakka on niin suomalainen juttu kuin ylipäätään olla voi.

Nokia 2110

Vuonna 1995 työskentelin Kaubamajan hallintopäällikkönä ja minun piti valita itselleni työpuhelin. Kaikilla tärkeillä henkilöillä oli noihin aikoihin NMT-puhelin. Juuri tuolloin tulivat kuitenkin Virossa myyntiin ensimmäiset GSM-puhelimet. ”Digitaalinen yhteys”, hehkutettiin mainoksissa. Minä valitsin ensimmäiseksi työpuhelimekseni Nokia 2110:n. Se näytti aivan toisenlaiselta kuin saman aikakauden NMT-puhelimet, ja oli huomattavasti pienempi kooltaan. Ja siinä oli Nokian ainutlaatuinen soittoääni. Olin todella ylpeä. Ainoa ongelma oli se, että alkuaikoina GSM-verkkoa ei ollut muualla kuin Tallinnassa. Se ei kuitenkaan himmentänyt ylpeyttäni suomalaisen designin ja teknologian ilmentymästä.

Siivouspäivä

Kun kuulin ensimmäisen kerran siivouspäivästä, luulin sitä yksinkertaisesti jonkinlaisiksi siivoustalkoiksi. Nyt tietenkin jo tiedän, mistä oikeasti on kysymys. Siivouspäivä on kerrassaan mahtava käytettyjen tavaroiden ja hyväntuulisten ihmisten katukarnevaali. Koko Helsinki tuntuu muuttuvan yhdeksi suureksi kirpputoriksi. Juuri siellä voi törmätä lapsuudesta tuttuihin esineisiin Suomesta. Välttämättä ei tarvitse edes ostaa mitään – yhtä hyvin voi vain uppoutua muistoihin ja nauttia vintage-ilmapiiristä.

Jos siis haluat taas nähdä lapsuusvuosina tutuksi tulleita tavaroita, ehdit vielä tutustumaan 100 esinettä Suomesta -näyttelyyn, tai sitten voit hypätä niiden keskelle seuraavana Siivouspäivänä.

Suomennos Petteri Aarnos
2. toukokuuta 2017