Ensimmäinen ajatus lukiessani Mikko Virran kirjaa Luontoretkelle Viroon on se, että miksei tällaista teosta ole julkaistu jo aiemmin. Virossa on julkaistu erilaisia luonto-oppaita, mutta tällaista suomalaisille suunnattua opasta ei tätä ennen ole ilmestynyt. Syy lienee ilmeinen: samanlaista tietämystä kuin Mikko Virralla on vain harvalla. Virta on asunut Virossa lähes parikymmentä vuotta ja ehtinyt koluta kiinnostavimmat luontokohteet useampaan kertaan. Virta on toiminut pitkään luonto-oppaana Virossa ja hänen luontoretkiään kehuu jokainen niille osallistunut. Kirjan vahvuus piileekin juuri kokemuksessa. Virta kuvailee kohteita sellaisella tasolla, ettei sitä saavuta kuin elämällä niissä. Oman kotikaupunkinsa Pärnun luontoa Virta pystyy avaamaan kaikkien aistien tasolla, jopa hajujen: ”Pärnun kesä on aina merkinnyt minulle paitsi aurinkoa, vihreyttä ja ihmisten paljoutta, myös tietynlaista tuoksua. Kesti vuosia ennen kuin tajusin, että tuo makean huumaava tuoksu tulee juuri lehmuksista, jotka kukkivat keskikesällä. Kukkivat lehmukset luovat Pärnun tuoksun!” kirjoittaa Virta. Lehmukset eivät kuitenkaan ole antaneet Pärnulle sen nimeä, vaikka viroksi lehmus onkin pärn. Pärnun nimeä edelsi Perona, joka oli Pärnujokeen laskevan Saugajoen vanha nimi.

Luontoretkelle Viroon on tuhti tietopaketti Viron luontokohteista, mutta avaa uteliaalle näkymiä myös historiaan ja kulttuuriin. Pärnun lähellä sijaitsevasta Kihnun saaresta kerrotaan, että sen kulttuuria vaalitaan opettamalla lapsille Kihnun kieltä eli omaa murretta. Siinä auttaa Kihnun oma aapinen. Kulttuuriperintö kuuluu nykyään myös Unescon listalle. Virta muistuttaa, että oma murre ei ole Viron historian valossa mikään itsestäänselvyys. Paikallisten mukaan Kihnun murteen puhuminen oli neuvostoaikana jopa kiellettyä.

Luontoretkelle Viroon aiheuttaa lukijalleen pakottavan tarpeen lähteä tutustumaan siinä esiteltyihin kohteisiin. Viron rikkaasta luonnosta löytyy kohteita kaikenlaisille retkeilijöille. Kiireinen matkalainen vilkkaalla E67 eli Via Baltica -valtatiellä, voi virkistäytyä tien varrella sijaitsevalta parkkipaikalta lähtevällä luontopolulla, joka vie Tolkusen suolle. Luontopolulle osuu myös Viron korkeimman dyynin, Tornimäen päällä seisova näkötorni, josta voi hyvällä säällä tähystää Latvian rannikolle asti. Toisaalta luontoon voi uppoutua pidemmäksikin aikaa ja vaikka samoilla Lahemaan kansallispuiston vanhoissa metsissä. Ne ovat Virossakin jo äärimmäisen harvinaisia.

Kirjan herkästä kuvituksesta vastaa virolaistaiteilija Nestor Ljutjuk. Jotakin koskettavaa ja äärimmäisen kuvaavaa on piirroksessa, jossa Puhtun jalopuulehdosta löytyvän jättiläistammen alla sitä tiirailee minikokoinen retkeilijä – ehkä kirjailija Virta itse. Puhtun puuvanhuksen rungon ympärysmitta on peräti viisi metriä. Tammi on kasvattanut vuosirenkaitaan jo 400 vuotta. Sen juurella voi aistia Viron historian kerrokset ja tuntea syvää yhteenkuuluvuutta luontoon. Se on myös Mikko Virran teoksen ainutlaatuinen lahja lukijalleen.