Julkaistu: 14. syyskuuta 2022

Nuorena miljardifirman omistajaksi
eli miten Hiidenmaan poika ennen kolmikymppisiään yksisarvisen kasvatti

 

Veriff kasvoi yksisarvisen mittoihin kuluvan vuoden tammikuussa. Yhtiön perustaja, Hiidenmaalta kotoisin oleva 28-vuotias Kaarel Kotkas ryhtyi yrittäjäksi ratkaistakseen ongelman, johon oli henkilökohtaisesti törmännyt.

Veriffistä tuli tammikuussa 2022 Viron yhdeksäs yksisarvinen, kun se keräsi mojovan 100 miljoonan dollarin eli tuolloisen kurssin mukaan 88,5 miljoonan euron kasvurahoituksen. Viimeisimmän rahoituskierroksen jälkeen yhtiön arvoksi on arvioitu 1,3 miljardia euroa. Veriffillä on toimistot Tallinnassa, Tartossa, New Yorkissa, Lontoossa ja Barcelonassa. Yhtiön 360 työntekijää edustavat 46 eri kansallisuutta.

Veriffin tarjoaman palvelun päämääränä on se, ettei kukaan voisi esiintyä virtuaalisessa ympäristössä jonain toisena, toisin sanoen käyttää varastettua identiteettiä. Liikeidea sai alkunsa, kun Kotkas yritti alaikäisenä tilata verkosta tavaraa, mutta ostajalta edellytettiin täysi-ikäisyyttä. Kotkas onnistui huijaamaan järjestelmää niin, että sai tehtyä tilauksen. Samalla hän ymmärsi, miten helppoa oli tekeytyä joksikin toiseksi, ja että suuretkin toimijat ovat tässä suhteessa hyvin haavoittuvia.

Virallisesti Veriff perustettiin vuonna 2015, Kotkasin ollessa 20-vuotias. Yhtiö alkoi tarjota henkilöllisyyden varmentamispalvelua tietokoneen tai puhelimen kameran ja mikrofonin avulla siten, että palveluun yhdistettiin valtiolliset tietokannat. Biometristen tietojen avulla henkilöllisyys voidaan varmentaa vähintään yhtä turvallisesti kuin esimerkiksi henkilökohtaisen tapaamisen yhteydessä pankin konttorissa. Veriffillä onkin asiakkainaan monia finanssiteknologiayhtiöitä, joille käyttäjien henkilöllisyydestä varmistuminen ja turvallinen tunnistautuminen on erittäin tärkeää.

Esimerkkeinä Veriffin asiakkaista mainittakoon virolaiset yksisarviset Bolt ja Wise. Autonvuokraus Boltista ja rahansiirto Wisella tapahtuvat aina Veriffin valvovan silmän alla.

Monivaiheinen tunnistautuminen ja syväväärennökset

Veriffissä henkilöllisyyden varmentamiseen käytettävä teknologia ei Kotkasin mukaan perustu pelkästään biometriaan, vaan varmennus tapahtuu useita tietoja yhdistelemällä. ”Tarkastamme henkilöllisyystodistuksen voimassaoloajan ja aitouden, ja koska henkilö ottaa tunnistautumisen yhteydessä itsestään selfien, vertaamme sitä henkilöllisyystodistuksessa olevaan kuvaan ja tutkimme, onko henkilö ’elävä’ vai yrittääkö hän huijata”, Kotkas kuvailee tunnistautumisprosessia.

Yksi ilmiö, johon Veriffillä törmätään ja haetaan torjuntakeinoja päivittäin, ovat ns. deepfake- eli syväväärennökset. ”On tosiasia, että huijarien käyttämät tekniset ratkaisut kehittyvät koko ajan, mutta meidän täytyy pysyä pari askelta heidän edellään”, Kotkas toteaa.

Myös syväväärennösten tunnistaminen perustuu useiden tietojen ja teknologioiden yhdistämiseen ja analysointiin. ”Sillä, miten kalliiksi väärennöksen tekeminen tulee, on suuri merkitys tekijälleen – kustannukset eivät saa olla suurempia kuin huijauksella hankittava hyöty. Yhden parametrin väärentäminen voi olla helppoa, mutta niiden yhdistelmän väärentäminen huomattavasti vaikeampaa”, Kotkas kertoo viitaten siihen, että Veriffin tavoitteena on tehdä syväväärennösten valmistamisesta taloudellisesti kannattamatonta.

Vahvaa kasvua

Veriffin palveluilla on kysyntää. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 14,2 miljoonaa euroa ja tulos kasvuyritykselle tyypilliseen tapaan 12,7 miljoonaa euroa tappiollinen. Veriffin tekemien todentamisten määrä kasvoi viime vuonna maailmanlaajuisesti yli kahdeksankertaiseksi ja Yhdysvalloissa peräti 20-kertaiseksi edellisvuoteen verrattuna. Asiakasyritysten määrä kasvoi sekin vuodessa 2,5-kertaiseksi.

”Veriffin tuote on laadultaan aivan toisella tasolla kuin muiden saman alan toimijoiden tuotteet, ja paljon useampien yritysten pitäisi käyttää sitä”, viimeisintä rahoituskierrosta johtaneen Tiger Globalin osakas John Curtius luonnehti yksisarvisen menestyksen salaisuutta.

Veriffin kasvua on osaltaan vahvistanut koronapandemia, joka pakotti ihmiset välttämään henkilökohtaisia kontakteja ja lisäsi internetin käyttöä monenlaisten asioiden hoidossa – muun muassa rahansiirroissa, joissa Veriffin tarjoama virtuaalinen henkilöllisyyden todentaminen on äärimmäisen tärkeä osa prosessia.

Rahoituskierroksella kerätyillä 100 miljoonalla dollarilla turvataan kasvun jatkuminen. Varoja käytetään tutkimus- ja kehitystoimintaan sekä markkinointiin, tavoitteena ennen kaikkea uusien maailmanlaajuisesti toimivien asiakkaiden hankkiminen. Virosta saatiin kumppaniksi lähitulevaisuuden yksisarviseksi veikattu ja autonomisista kuljetusroboteistaan tunnettu Starship, joka hyödyntää Veriffin tunnistautumispalvelua Lontoon markkinoilla.

Tyytyväinen työntekijä kehityksen tukena

Veriffissä henkilökuntaan panostaminen on yksi osa kasvun tukemista. Pitkäaikaisia työntekijöitä alettiin tänä vuonna palkita uusilla kannustimilla. Vähintään kolme vuotta Veriffillä työskennelleet saavat tavallisen vuosiloman ja virkistyspäivien lisäksi kertaluonteisen kuuden viikon palkallisen vapaan.

Veriffin opiskelu- ja työntekijäkokemusjohtaja Piret Saag on todennut, että ylimääräinen loma on omiaan tekemään työntekijästä onnellisemman. Tämä on yksi osa työntekijöiden kehittymisen tukemista, mikä puolestaan hyödyttää myös Veriffiä. ”Nämä työntekijät ovat olleet yrityksessä mukana hyvin erilaisina aikoina ja erilaisissa tilanteissa, niin hyvinä kuin myös vähemmän houkuttelevina kausina. Ylimääräisellä kuuden viikon vapaalla kannustamme heitä ottamaan aikaa itselleen. Tällä tavalla tuemme entistäkin enemmän jokaisen työntekijämme henkilökohtaista kehitystä ja urapolkua yrityksessä”, Saag kertoi alkuvuodesta teknologiaportaali Geeniusin haastattelussa.

Suomennos Petteri Aarnos
Elo 4/2022