Ivan Sergejev oli vain vuoden vanha, kun hän 1980-luvun lopussa muutti vanhempiensa mukana Venäjän puolelta Narvaan. ”Minulla oli hyvä lapsuus sekä mukavat ja fiksut vanhemmat, jotka laittoivat minut oppimaan viroa. Sain käydä taidekoulua, harrastaa musiikkia, pelata shakkia ja tanssia.”

Narva ei ollut nuoren Ivanin mielestä kovinkaan inspiroiva tai optimistinen paikka. Kun hän vuonna 2006 lähti Tallinnan taideakatemiaan opiskelemaan arkkitehtuuria, aikomuksena ei ollut koskaan palata.

”Asenteeni oli tšau pakaa, enempää minua ei täällä nähdä.”

Ilmapiiri oli masentava. Barokkikeskusta oli tuhoutunut sodassa, ja kaupunki asutettu uusilla asukkailla. Sergejev nimittääkin Narva transplant-kaupungiksi.

”Kaupungilta katosi historiallinen referenssipiste, enää ei ollut sitä fyysistä ympäristöä eikä niitä ihmisiä, jotka olivat joutuneet lähtemään. Paikka oli sama mutta kaupunki toinen. Kaipaus vanhaa Narvaa kohtaan tuntuu vieläkin”, Sergejev selittää.

Neuvostoliiton hajoamisen myötä oli alkanut myös talouden alamäki. Teollisuuslaitosten tuotantoa ei kaivannut enää kukaan, tehtaita pantiin kiinni ja työttömyys loi pohjaa hällä väliä -fiilikselle. Venäjänkielinen siirtolaisväestö seurasi rajantakaista mediaa ja eristäytyi muusta Virosta.

Samaan aikaan Ivan Sergejev sai Fulbright-stipendin ja lähti päättämään opintonsa Yhdysvaltoihin. Sille tielleen hän olisi voinut jäädäkin, sillä työkokemus maineikkaissa arkkitehtitoimistoissa New Yorkissa ja Hollannissa olisi avannut ovet missä tahansa maailmankolkassa. Hän päätyi kuitenkin takaisin Narvaan. Miten siinä niin kävi?

”Tuntui itse asiassa haasteellisemmalta palata kotiin kuin kierrellä maailmaa. Päätin kokeilla ja katsoa, poishan pääsisi aina.”

Sergejev ehti olla Tallinnassa töissä reilun vuoden, kun Narva ilmoitti etsivänsä palvelukseensa uutta pääarkkitehtia. Sergejev haki paikkaa ystävänsä suosituksesta. Vuosi oli 2016.

”Tajusin, että se on juuri sitä, mitä haluan kokeilla. Pääarkkitehti ei suunnittele taloja vaan kuratoi rakentamista yleisesti, yrittää luoda kaupunkisuunnittelun visiota ja pukata kehitystä liikkeelle.”

Vaikka johtamiskokemuksella on merkitystä myös ansioluettelossa, Sergejeviä ilahdutti, että paluu Viroon loisi muutakin arvoa. Muutossa kotikaupunkiin oli mukana aimo ropaus missiohenkeä.

Käännekohtavuosi 2018

Sergejev kertoo muistavansa hyvin ensimmäisen haastattelunsa uudessa virassa. Viron yleisradio kysyi, mitä hän aikoo Narvassa tehdä. Tuore pääarkkitehti vastasi, että aikoo tulla paikalle, katsella ympärilleen ja ensi alkuun vain yrittää hahmottaa missä mennään.

”Jonkin ajan päästä ymmärsin, ettei rakentaminen ole ongelma vaan se, etteivät ihmiset viihtyneet kotikaupungissaan eivätkä pitäneet sitä panostamisen arvoisena. Miksi maalata julkisivu, kun kohta pääsee eläkkeelle, lapset ovat lähteneet eikä mikään kiinnosta. Kun asenne on sellainen, on vaikea motivoida ihmisiä kohentamaan ympäristöään.”

Sergejev määritteli tarkemmaksi tavoitteekseen Narvan identiteetin muuttamisen ja seudun arvon osoittamiseen muillekin. Hän mietti tapoja kaupungin kehittämiseen erityisesti kansalaisyhteiskunnan ja kulttuurin näkökulmasta. Ja sai heureka-elämyksen!

”Rakentaminen maksaa paljon, miljoonia, mutta yhden festivaalin järjestäminen vain muutamia kymmeniä tuhansia”, Sergejev puhuu pikavauhtia ja nojautuu hetkeksi kohti ruutua. Olen saanut kiireisen miehen haastateltavaksi vain Meet-linkin kautta.

”Ajattelin, että festivaalin kautta ihmiset voisivat testata vaihtoehtoista maailmaa. Sen avulla voisimme näyttää, että täälläkin on mahdollisuus tehdä jotain ainutlaatuista.”

Sergejev tartutti innostuksensa Tallinn Music Weekin perustajaan Helen Sildnaan, jolle hän esitteli tyhjilleen jääneen Kreenholmin manufaktuurin punatiilirakennuksia mahdollisena tapahtumapaikkana.

Narvalais-tallinnalaisena yhteistyönä syntyneestä Station Narva -tapahtumasta tuli osa pääarkkitehdin työtä, joskin epävirallisesti. Elokuussa jo viidettä kertaa järjestetty musiikki- ja kaupunkifestivaali on lunastanut paikkansa ja toimii suunnannäyttäjänä. Tänä kesänä esiintymään kutsuttiin ukrainalaisartisteja.

”Asemakaavoja voi aina pyöritellä, mutta olennaisempaa on kysyä, miksi ylipäätään kehittää mitään. Siihen voi antaa vastauksen vain kulttuuri”.

Vuonna 2018 Sergejev lähti mukaan myös toiseen projektiin, joka löi koko Viron ällikällä. Narva haki EU:n vuoden 2024 kulttuuripääkaupungiksi.

”Se oli shokki, hakemusta pidettiin vitsinä. Tartto voitti lopulta kilvan, mutta jo pelkällä hakuprosessilla oli arvoa itsessään. Sen sanoma oli, ettei Narva ole mikään venäjänkielinen puoligetto jossain Euroopan takanurkassa.”

Molemmat kulttuuripaukut ovat Sergejevin mielestä vahvistaneet kansalaisyhteiskuntaa, buustanneet kaupunkilaisten itsetuntoa ja antaneet uskoa tulevaisuuteen.

”Narva on nyt ihan toinen kaupunki. Viimeisten neljän viiden vuoden aikana se on tehnyt suuren kehityshypyn.”

Sergejev näkee matkailussa suurta potentiaalia. Jo nyt seudulla on lukuisia, muusta maasta erottuvia kohteita kaivosmuseosta louhossafareihin. Valtavassa teollisessa perinnössä on mistä ammentaa, Kreenholmin puuvillatehtaan 495 972 neliöstäkin käytössä on vasta vain osa.

Ja mistä muualta näkisi Venäjän puolelle niin kuin Hermannin linnoituksesta Narvajoen yli? Se on eksoottista jopa suomalaiselle.

Narva on Viron omatunto

Ivan Sergejev on saanut Narvassa uskomattoman paljon aikaan vajaassa neljässä vuodessa. Toisen festivaalikesän jälkeen hän alkoi hyväpalkkaisesta vakivirastaan huolimatta kaivata uusia haasteita.

Uusi polku vei ensin vuodeksi 2020 Tallinnan talousministeriöön ja sieltä valtiovarainministeriöön, jossa Sergejev toimii oikeudenmukaisen siirtymän koordinaattorina Itä-Virumaan maakunnan osalta.

Työnkuvaan kuuluu visioida Itä-Viron palavaankiveen perustuvalle energiantuotannolle ja yksipuoliselle teollisuudelle vaihtoehtoisia ratkaisuja niin, ettei alue kärsisi siirtymästä kohtuuttomasti. EU kohdentaa siirtymärahaston kautta tähän tarkoitukseen Itä-Viroon peräti 354 miljoonaa euroa vuoteen 2027 asti.

”Sodasta huolimatta ilmastokriisi ei ole tauolla, ja tavoitteena on edelleen saavuttaa ilmastoneutraalius vuoteen 2050 mennessä. Venäjän hyökkäyksen takia palavaakiveä joudutaan vain käyttämään hieman pitempään.”

Laajempi kehys visioiden toteutuksessa on lisäksi Itä-Virumaan kehitysstrategia. Sergejev sanoo tuntevansa suurta tyydytystä siitä, että saa hoitaa taas kotiseutunsa asioita, vaikka pääkaupungista käsin.

Haasteita epäilemättä riittää. Venäjän media on hallinnut tiedonvälitystä, kielitaidon puute kaventanut mahdollisuuksia, asujaimisto vanhenee ja nuoret muuttavat pois. Narvan asukasluku on vähentynyt kolmanneksella 1990-luvun alusta.

Toisaalta muutos näkyy jo. Nuorilla on nykyään mahdollisuus kouluttautua myös Narvassa, ja monet palaavat kotiseudulleen töihin.

Ja sitten on vielä Venäjän hyökkäys Ukrainaan, aihe, jonka Sergejev mainitsee toistuvasti.

Narva oli elo–syyskuun vaihteessa otsikoissa ulkomaita myöten, kun Viron hallitus siirrätytti toisen maailmansodan muistomerkin, paikallisille rakkaan T-34-tankin, sotamuseoon Viimsiin. Ivan Sergejevin mukaan koko tankkisaaga nosti esiin aiempia ratkaisemattomia ongelmia.

”Mutta tarvitaan aikaa, ennen kuin käsitykset alkavat murentua ja muuttua.”

Hyökkäyssota on jakanut venäjänkieliset perheet. Ukrainaa tukeva nuori polvi ei ole puheväleissä vanhempiensa kanssa. Sergejev uskoo, että liikekannallepano on saanut nyt myös monet Putinin puolustajat aprikoimaan, kuinka hyvin asiat rajan takana mahtavat olla.

Toisekseen Sergejev sanoo miettineensä ystäviensä kanssa, mitä voisi tehdä, ettei Narva olisi esillä vain yhden aiheen – kuten tankin – kaupunkina.

Narva 10 vuoden kuluttua

Ivan Sergejev ei haikaile arkkitehtiaikojaan. Ammattikunta mielletään hänen mielestään ehkä liikaakin taiteilijoiksi. Nykyistä työtään hän pitää vähintään yhtä luovana kuin talojen piirtämistä.

”Alueellisten visioiden luominen on joka tapauksessa luovaa työtä, siinä mielessä luovuutta minulta ei puutu”

Lopuksi Sergejev maalaa kuvaa siitä, millainen Narva ja ympäröivä maakunta voisi olla kymmenen vuoden kuluttua.

Siinä Itä-Virumaa on monimuotoinen, edistyksellinen alue, joka on luopunut uusiutumattomista energiamuodoista ja luonut työpaikkoja uusille sektoreille. Alue on vihreän siirtymän mallioppilas, joka näyttää, kuinka käännös uuteen talouteen tapahtuu. Tärkeällä sijalla ovat luova talous, musiikki, design, elokuva ja kulttuuri laajemmin.

”Tulevaisuudessa narvalaiset eivät enää suuntaa katsettaan Venäjään, vaan tuntevat olevansa osa Viroa.”

”Olen hyvin optimistinen Narvan ja Itä-Virumaan suhteen. Haasteet karaisevat, mutta myös rikastavat. Virollekin erilaiset alueet ovat hyväksi. Narva on tulevaisuudessa monipuolinen ja edistyksellinen paikka, jossa ilmapiiri on ihan toisenlainen kuin silloin nuorena pois lähtiessäni.”

”Yritän parhaani mukaan auttaa tässä prosessissa, se on hyvin kiehtovaa.”