Meren kaipuu ja luonnon monimuotoisuuden ikävä saivat Aura Koiviston ja Risto Sauson etsimään itselleen uutta kotia. Heti aluksi oli selvää, että rahat eivät riitä Suomessa sijaitseviin merenrantakohteisiin, joten uutta kotia alettiin etsimään Virosta. Viro oli tuttu, takana oli pari talvea vuokralla asumista pienessä virolaisessa merenrantakylässä. Viron isot saaret olivat parille liian tuttuja, Ruhnu ja Abruka taas liian pieniä. Päätös Vormsille muutosta tehtiin kartta kädessä – sopivan kokoinen saari, jossa saaren keskeltä jaksaa kävellä meren rantaan ja takaisin, mutta saarta ei kävele päivässä ympäri. Vormsilla pari ei ollut koskaan käynyt, kun he alkoivat etsiä saarella myynnissä olevia taloja. Fällarnassa asui kolme ympärivuotista asukasta ennen parin muuttoa kylään. Muuton jälkeen kylässä asui viisi ihmistä ja seitsemän koiraa. Olipa kerran saari on lämminhenkinen kertomus vuosista 2001–2012, jotka pariskunta vietti saarella. Aura Koivisto on keskittynyt olennaiseen – saaren monimuotoinen luonto, eläimet ja saaren värikkäät asukkaat ovat pääroolissa. Suomalaisen ja virolaisen kulttuurin erot, Vormsin saaren arki ja viron kieli on kirjassa kuvattu tavalla, jossa on saavutettu se kaikkein olennaisin. En malttanut lukea teosta kerralla, vaan säästelin sitä niin, että saatoin lähteä iltaisin nojatuolimatkoille Vormsin metsiin, kyliin ja meren rannoille. Vierailin saarella ensimmäistä kertaa viime kesänä ja kirja oli itselleni paluu kesän tunnelmiin.

Saaren asukkaat saavat paljon tilaa teoksessa ja hyvä niin. Saari on yhtä kuin sen asukkaat. Kun pari muutti saarelle, siellä asui noin 150 ympärivuotista asukasta. Mielenkiintoista oli lukea saaren kesäsuomalaisista, joukkoon mahtui puutiaistutkija perheineen ja perinnerakentamista harrastava pariskunta. Naapurin Gerda-mummo avaa näköaloja virolaiseen arkeen, maan historiaan ja elämän suuriin kysymyksiin. Voi, miten iloitsin molempien naisten puolesta heidän ystävyydestään! On selvää, että naisten kesken pidetään yhtä, kun kylän kolme muuta asukasta ovat miehiä.

Kirjassa vietetään idyllistä maalaiselämää, jossa kanojen hyvinvointi menee ihmisten mukavuudenhalun edelle. Jokainen lukija rakastuu varmasti Hoolek-hevoseen, joka pääsi paratiisiin Auran hoiviin.

Kirjailijana Aura Koivisto oli minulle entuudestaan vieras, mutta hän sai viihtymään kirjan seurassa niin, että taidan katsastaa hänen muutakin tuotantoansa. Valitettavasti Risto Sauson kuvat eivät yllä Aura Koiviston tekstin tasolle. Teoksen kuvia selaillessa tulee vahva tunne siitä, että selailee kotialbumia.

Teoksen takakannessa kerrotaan, että Olipa kerran saari on lämmöllä kerrottu tarina ajasta, jota ei enää ole. Olen eri mieltä. Teos on lämminhenkinen kuvaus saaren elämästä ja sen hengen saavuttaa myös nykyisin, jos saarella viipyy enemmän kuin yhden päivän. Toki kokemus Vormsista on erilainen satunnaiselle matkailijalle kuin saaren asukkaalle. Vormsille matkatessa on oltava aikaa, on istuttava ja tarkkailtava, on päästävä juttusille saaren asukkaiden kanssa. Aura Koiviston Vormsi on lujasti kiinni saaren ihmisissä ja eläimissä. Kirjailija kuvaa saaren arkea taitavasti, mutta selvästi suomalaisesta ja todellisen luontoihmisen näkökulmasta. Saarella harvoin mikään sujuu odotetusti, mutta vaikeuksien ja odottamisen jälkeen asioilla on tapana järjestyä. Saaren arkeen kuuluvat myös myrskyt ja talvet – pelottava jäätie saarelta mantereelle on sitä vain suomalaiselle. Saaren asukkaille se on osa talvista elämää, eikä kyläkaupan uponneen auton nostamisen jälkeen Hullon kyläkaupan hieman kostuneiden elintarvikkeiden alennusmyynnissä ole mitään ihmeellistä.

Vormsi on kirjansa ansainnut ja saarta voi onnitella, että kirjan kirjoittajana on Koivisto. Aura Koivisto ja Risto Sauso muuttivat pois Vormsilta, mutta Vormsi ei lähtenyt heistä, 11 vuoteen mahtuu paljon vahvoja muistoja. Vormsi oli paikka, jossa he olivat onnellisia ja sen myös lukija aistii. Kaikki mitä on kuvattu sanoin ja kuvin, on tehty suurella sydämellä.