Se, että taide on yksi monista kielistä, joilla voi ilmaista itseään ja maailmaa, ei ole mikään uusi asia. Vaikka suomalais-ugrilaiseen kielikuntaan kuuluvat kielemme viro ja suomi ovat maailman vanhimpien ja ilmaisuvoimaltaan rikkaimpien kielten joukossa, on siinä, miten ihminen hahmottaa maailmaa ja ajattelee, aina jotain, mitä voi sanoa tai ”kirjoittaa muistiin” vain kuvakielellä. Miten paljon Virossa nykyään tiedetään suomalaisesta taiteesta, ja kuinka tuttua virolainen taide on Suomessa? Kysymys on jo pidemmän aikaa askarruttanut ennen kaikkea taiteilijoita ja taidetoimijoita. Naapurin taidetilat ovat puolin ja toisin samaan aikaan tuttuja ja tuntemattomia. Emme tiedä kaikkea, mitä taiteessa lahden takana tapahtuu, emmekä ymmärrä naapurikansan kulttuuria muokkaavia hienovireisimpiä nyansseja. Emme enää pitkään aikaan ole käyneet keskenämme kovinkaan aktiivisesti taiteilijoiden välisestä kanssakäymisestä, näyttelyiden ja uusien teosten odotuksesta, keskusteluista ja väittelyistä syntyvää vuoropuhelua. Meistä kummastakin on tullut toisillemme uusi terra incognita, joka olisi aika löytää uudelleen ja jonka taiteilijoihin olisi kiinnostava taas tutustua.

Taide-elämässä olemme tottuneet siihen, että monet merkittävät tapahtumat ja muutokset ovat joskus kiinni onnellisesta sattumasta. Juuri sattuman kautta me Viron taidemaalariliitossa vuonna 2020 löysimme internetistä ilmoituksen Helsingin Taiteilijaseuran Suomenlinnan Rantakasarmin gallerian avoimesta kilpailusta. Sen ansiosta järjestettiin – tässä kohtaa kunnioittava viittaus Aleksis Kiven unohtumattomaan suurteokseen – Mall Nukken ja allekirjoittaneen kuratoima näyttely 7  taiteilijaa. Tämä näyttely Rantakasarmin historiallisesti merkittävässä galleriassa oli tavallaan alkusoittoa myöhemmälle yhteistyölle Helsingin Taitelijaseuran kanssa. Taiteilijaseuran puheenjohtajan Satu Kalliokuusen kiinnostus Viroon ja tietämys täkäläisestä kulttuurista on ollut ratkaisevana pontimena sille, että me kaksi taiteilijaliittoa eli Viron taidemaalariliitto ja Helsingin Taiteilijaseura vietimme viime vuoden todellisen taidemaratonin hengessä, että olemme päättäneet toimia kulttuurivaihdon lipun alla myös kolme seuraavaa vuotta ja että yhteistyöajatuksemme lentävät jo kauemmas Virosta ja Suomesta aina Latviaan ja Liettuaan saakka.

Vuoden 2022 yhteistyökokemus näyttelyiden tekemisestä vahvistaa alkuperäistä aavistustamme kulttuuriemme hämmästyttävästä suuruudesta, ikään kun piilosta löytyvistä kiehtovista taiteilijoista, ajankohtaisen taiteen kiinnostavista kehityssuunnista sekä herkistä ja vielä tuntemattomista nyansseista naapurien taiteessa. Jotta sen maailman oppisi tuntemaan ja siellä pystyisi suunnistamaan ja laatimaan karttoja kaikista niistä runsaista ”luonnonvaroista”, joita voi ihailla tai kaivaa, on tehtävä kauaskantoisia suunnitelmia ja otettava näihin tutkimusprosesseihin mukaan taiteilijoita, taiteen tutkijoita, kriitikoita, kulttuuritaloja, gallerioita, taideresidenssejä ja monia muita ihmisiä ja tahoja, jotka tuntevat ja ymmärtävät taide-elämän arvon ja merkityksen yhteiskunnalle.

Ajan kuluessa ihmisestä tulee yhä tärkeämpi. Mitä teknisempi tai monimutkaisempi meitä ympäröivä maailma on, sitä enemmän ihminen tarvitsee toista ihmistä – ihmistä riippumattomana luojana, itsenäisenä ajattelijana, tekijänä. Siinä tilanteessa voivat taide, teos ja sen tekijä olla tienviitta, samanaikaisesti alkusysäys, kujeileva triksteri tai ilmestys, joka saa katsojan näkemään, tajuamaan, erottamaan, ajattelemaan, yllättymään. Tässä vaikeassa maailmantilanteessa tuntuu, että olemme myöhässä idealistisine ajatuksinemme, että muusien pitäisi vaieta, kun tykit puhuvat. Mutta onko se kuitenkaan niin? Eikö sielun puhuttelu taiteen kautta ole mitä tärkeintä juuri nyt? Eikö kaikkia mahdollisia metafyysisiä hyvyyden ja valon eleitä tarvita juuri nyt, kun valtavat voimat on valjastettu vetämään hävityksen vankkureita?

Helsingin Taiteilijaseuran ja Viron taidemaalariliiton väki taiteilijoina ja kulttuuritoimijoina edustaa juuri tätä näkemystä. Vuonna 2022 FINEST-projektin puitteissa järjestettiin Helsingissä, Tallinnassa ja Pärnussa yhteensä seitsemän eri-ilmeistä näyttelyä. Helsingin Taiteilijaseuran järjestämä ArtTube1 Kadriorgin galleriassa Tallinnassa ja ArtTube2 Pärnun kaupungingalleriassa ovat saaneet nimiinsä innoitusta takavuosien ajatuksesta kaivaa Helsingin ja Tallinnan välille vedenalainen pikatie eli virolais-suomalainen putki. Symbolisesti tämä putki toteutettiin nyt näillä näyttelyillä. Kahdessa näyttelyssä oli esillä 56 suomalaistaiteilijan töitä.

Symboliselta kuulostaa myös näiden taidejärjestöjen yhteisnäyttely Meri Helsingin Rantakasarmin ja Malmin gallerioissa. Osallistumiskilpailu antoi molempien maiden taiteilijoille teeman tulkinnassa vapaat kädet, ja näyttelyssä oli esillä 46 taiteilijaa. Samanlaisissa luontokeskeisissä tunnelmissa Viron taidemaalariliitto vei Viron Helsingin-lähetystöön vuoden 2022 alussa yhteisnäyttelyn Virolaisia luonnonvoimia, jossa esiteltiin 11 Suomenlahden etelärannan taiteilijan käsityksiä luonnonvoimien olemuksesta ja niiden kuvaamismahdollisuuksista.