Kyse on muistelmateoksesta, joka koostuu useammasta osasta. Yksi osa on Jevgeni Peleševin (1930–2021) eli ortodoksisen papin, isä Jevgenin kirjoittamat muistelmat, jotka ovat aikaisemmin ilmestyneet pienenä venäjänkielisinä kirjasena ja joista valikoiman tätä opusta varten on seton kielelle kääntänyt Paul Hagu.

Kirjan toinen osa koostuu eri henkilöiden kirjoittamista tarinoista ja muistelmista isä Jevgenistä. Muistelijoita on kaikkiaan kymmenen mm. vironvenäläiset taiteilijaveljekset graafikko Andrei Kormašov ja taidemaalari Orest Kormašov, joiden kummankin lyhyet muistelukset lapsuuden kesistä 1960–1970-luvun Petserimaan Tailovosta ja Petseristä laajentavat mukavasti sekä kirjan aika-akselia että tematiikkaa. Muistelijoihin kuuluvat myös elokuvaohjaaja Vahur Laiapea, ortodoksipappi isä Sakarias eli Jaan Leppik ja radio- ja televisiotoimittaja Silvia Karro. Loput kirjoittajat ovatkin kaikki setovaikuttajia: Targa Siina, Tormi Piret, Hõrna Aare ja Tiia Puustusmaa, joka oli koko kirjahankkeen primus motor. Muistelijasta riippuen osa teksteistä on vironkielisiä ja osa setonkielisiä. Setojen tekstit (ja kirjoittajien nimetkin) ovat tietenkin setoksi, tosin Tiia Puustusmaan muistelus on viroksi. Hänen kirjan alussa oleva esipuheensa on sekä viroksi että englanniksi.

Kirjan kolmannen osan muodostavat isä Jevgenin viroksi käännetyt lyhyet ajatukset ja opetukset sijoitettuna sinne tänne eripuolille kirjaa.

Neljännen osan teoksesta muodostaa oikeastaan sen mielenkiintoinen kuvitus, valokuvat Jevgeni Peleševistä ja isä Jevgenistä hänen nuoruudestaan aina viimeisiin elinvuosiin saakka. Sivuja isokokoisessa kirjassa on 95. Valokuvia, joista suurin osa on mustavalkoisia, on onneksi otettu mukaan runsaasti.

Kirjan julkistamistilaisuudessa Viron ulkomuseon setotalossa Tallinnassa 20.1.2023 Tiia Puustusmaa kertoi, että kirjaa tehtiin jo isä Jevgenin elinaikana ja satojen ja satojen setojen syvästi kunnioittaman ja rakastaman papin muistelmakirjan samettikansien väriksikin oli jo valittu rakkauden väri punainen, mutta kun isä Jevgeni kuoli ennen kirjan valmistumista, niin kansien väriksi vaihdettiin kirkkojen hiljaisella viikolla käyttämä violetti.

Jevgeni Pelešev syntyi 1930 Vasknarvan kylässä Koillis-Virossa. Perheen kotikieli ja Jevgenin äidinkieli oli venäjä. Toisen maailmansodan aikana kotikylä tuhoutui lähes kokonaan ja perhe muutti turvaan Pühtitsan nunnaluostarin lähelle. Jo koti oli uskonnollinen ja luostarista tuli nuorelle miehelle niin tärkeä paikka, että päätti ryhtyä papiksi. Maaliskuussa 1945 15-vuotias nuori mies kävelikin viidessä päivässä 250 km päästäkseen Petserin munkkiluostariin töihin ja oppimaan. Luostarissa Jevgeni oppi mm. ajamaan autoa ja soittamaan taitavasti kirkonkelloja. 21-vuotiaana hän halusi Moskovaan luostariin täydentämään opintojaan, mutta sodanaikaisen Petserin saksalaismiehityksen takia häntä ei otettu. Niinpä nuorukainen päätyi taksikuljettajaksi Tallinnaan. Elämänsä loppuun saakka Jevgeni Pelešev tunnettiinkin innokkaana autoilijana. Pari vuotta myöhemmin hän pääsi kuitenkin opiskelemaan Leningradin hengelliseen seminaariin. 1955 oli tärkeä vuosi, silloin Jevgeni sekä avioitui että valmistui ortodoksipapiksi.

Isä Jevgeni toimi pappina Petserinmaalla Saalesjan seurakunnassa 20 vuotta ja sitten helmikuun alusta 1975 aina kuolemaansa saakka Petserissä Varvaran (eli suurmarttyyri Barbara Heliopolislaisen) kirkossa. 1950–1960-luvulla suurin osa Saalesjan kirkossa kävijöistä oli vielä setoja ja Petserin Varvaran kirkkoa monet nimittävät yhä setojen kirkoksi. Jumalanpalveluksia isä Jevgeni pitikin venäjäksi ja viroksi. Setojen kanssa hän puhui omaa viro-seto-sekakieltään.

Kauniin kirjan kannesta kanteen lukemalla syntyy pala palalta kokonaiskuva yhden poikkeuksellisen ihmisen elämästä. Ihmisen, joka oli läheinen, tärkeä ja rakas sadoille hänet tunteneille. Olen itse päässyt kolmen vuosikymmenen aikana vierestä todistamaan Petserin Varvaran kirkossa kymmeniä ja kymmeniä isä Jevgenin ja hänen setojensa kohtaamisia ja voin rehellisesti todeta aina ihmetelleeni sitä, miten paljon setot kunnioittivat pappiaan ja miten hyvin isä Jevgeni tunsi kaikki lampaansa. Ja ehkä kadehdinkin vähän sitä vahvaa kristillistä rakkautta, joka heitä yhdisti.