Minun rakkauteni kirjastoihin sai alkunsa pienestä etelävirolaisesta kyläkirjastosta, jonka johtajana isoäitini työskenteli. Minä ja siskoni vietimme kesät maalla isoäidin luona ja kirjastossa käynti merkitsi meille aina mahtavaa löytöretkeä uusien tarinoiden maailmaan.

Myöhemmin Tartossa olin innokas kaupunginkirjaston asiakas ja lukioaikana suosikkipiilopaikakseni muodostuivat Tarton yliopiston kirjaston musiikkihuoneet, joissa kävin niin kuuntelemassa musiikkiosastolta lainattuja levyjä kuin lukemassa kokeisiin. Usein tein uusia löytöjä musiikkimaailmasta ja unohduin rytmien vietäväksi. Helsingin yliopiston opiskelijana vietin tuntikausia viikossa yliopiston päärakennuksen naapurissa sijaitsevassa upeassa kansalliskirjastossa. Kun tarvitsin keskittyäkseni täyttä hiljaisuutta, hiivin kansalliskirjaston tutkijasaliin. Siellä oli niin hiirenhiljaista, että jos kynä olisi vahingossa pudonnut lattialle, ääni olisi varmasti kantautunut harmaapäisten tiedemiesten ja sukututkijoiden korviin ja nämä olisivat kohdistaneet syyttävän katseensa toheloijaan. Vaikka tiedekunnallamme oli päärakennuksessa myös oma pieni kirjastonsa, jossa tarpeelliset teokset olivat aina käden ulottuvilla, kansalliskirjaston lumoavan historiallinen ilmapiiri kiehtoi minua. Toisinaan ajatukset lähtivät harhailemaan, kuljin kuvitelmissani kuusikerroksisen talovanhuksen kellarikerroksissa ja mietin, millaista kulttuurihistoriaa ja millaisia tarinoita talo ja sen maanalainen maailma kätkevätkään sisäänsä.

Kirjastot kuuluvat niin Suomessa kuin Virossa rakastetuimpien kulttuurilaitosten joukkoon ja olemme aina olleet lukijakansoja. Viron ja Suomen julkiset kirjastot eivät nykyään eroa toisistaan kovinkaan paljon. Suomessa valtio tosin myöntää kirjastolaitokselle enemmän varoja, ja niinpä kirjastorakennukset ovat hienompia, tekniikka nykyaikaisempaa ja kokoelmat samoin kuin palvelut monipuolisempia. Vaikka niukkuus voi olla luovuuden liikkeelle sysäävä voima ja hienoja tapahtumia järjestetään usein olemattomalla budjetilla, uusien teknisten välineiden hankintaan ja kokoelmien kartuttamiseen tarvitaan myös taloudellista panostusta.

Kirjastot ovat yhteisöjen jäsenille tärkeitä paikkoja, joihin voi tulla niin hankkimaan uusia tietoja ja elämyksiä kuin myös yksinkertaisesti vain rentoutumaan, tapaamaan muita ihmisiä tai olemaan yksin. Kirjastot ovat kehittyneet tietokeskuksista julkisiksi kulttuurikeskuksiksi. Toiminnallaan ja tapahtumillaan ne ylläpitävät ja synnyttävät lukuinnostusta, kehittävät digitaalista lukutaitoa, tukevat elinikäistä oppimista ja väestön integraatiota sekä auttavat orientoitumaan sähköisessä tietoympäristössä.

Lukemisen hyödyllisyyttä ei kaiketi epäile kukaan. Lukeminen laajentaa maailmankuvaa ja sanavarastoa, kehittää empatiakykyä ja ajattelutaitoa, auttaa rentoutumaan ja tekee meistä parempia ihmisiä. Vaikka kirjastoissa järjestetään paljon tapahtumia, joilla ei ensi kuulemalta tunnu olevan mitään tekemistä kirjojen tai lukemisen kanssa, kirjastojen työntekijät ovat ovelia ja osaavat ujuttaa kirjat jollain tavalla osaksi lähes jokaista tapahtumaa. Helsingin kaupunginkirjastolla on kaikkiaan 37 kirjastoa ja kiinnostavia tapahtumia riittää joka päivälle. Järjestetään kirjallisuusiltoja, luentoja, kirjaesittelyitä, satutunteja, kirja- ja taidenäyttelyitä, konsertteja ja koulutuksia. Kirjaston asiakkailla on mahdollisuus opiskella työpajoissa tablettien ja älypuhelinten käyttöä, kokeilla kanteleen ja ukulelen soittoa, novellikahvilassa voi tehdä käsitöitä tai värittää mandaloita, BabyKino on yhteisessä elämäntilanteessa olevien vanhempien ja heidän pikkulastensa hyväntuulinen kohtaamispaikka ja lukupiirit yhdistävät kirjallisuudesta kiinnostuneita ihmisiä. Monet kirjastot osallistuvat myös esimerkiksi siivouspäivän ja ravintolapäivän tapahtumiin. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä kirjastojen tapahtumapaljoudesta, josta yhä suuremman osan järjestävät asiakkaat itse. Kirjastot tarjoavat tilat, tekniikan ja apua tilaisuuksien markkinoinnissa, mutta tapahtumien ideoinnista ja toteutuksesta huolehtivat nykyään hyvin usein yhteisön jäsenet itse.

Kenellekään ei taida olla enää uutinen, että kirjastosta voi kirjojen, oppimateriaalien, elokuvien, musiikin sekä video-, lauta- ja ulkopelien lisäksi lainata myös erilaisia urheiluvälineitä, sateenvarjoja, kävelysauvoja, verenpaine- ja energiamittareita, porakoneita, polkupyörän peräkärryjä, soittimia, lasten roolivaatteita ja paljon muuta tarpeellista. Jopa kirjastonhoitajan sekä luku- ja musiikkivalmentajan voi ”lainata” omaan käyttöönsä tunniksi. Lisäksi kirjastoissa voi käyttää paikan päällä tietokoneita, ompelukoneita, vinyylileikkureita ja monia muita välineitä.

Helsingin ydinkeskustaan on valmistumassa uusi keskustakirjasto Oodi, jonka syntyyn ja suunnitteluun myös kaupunkilaiset ovat voineet vaikuttaa esittämällä ideoitaan ja unelmiaan tulevaisuuden kirjastosta. Aktiivinen osallistaminen onkin nykypäivän kirjastojen toiminnan avainkäsite ja kirjastot reagoivat välittömästi käyttäjien toiveisiin ja palautteisiin suunnitellessaan toimintaansa ja täydentäessään kokoelmiaan.

Nykyään niin teollisuudessa kuin myös toimistoissa ja kirjastoissa on meneillään fyysisen työn prosessien automatisointi. Vaikka kirjastot muun palvelusektorin tavoin tarjoavat yhä enemmän itsepalvelumahdollisuuksia, monissa kirjastoissa voi käydä myös varsinaisten aukioloaikojen ulkopuolella ja robottien tulo aiheuttaa jännittynyttä innostusta, olen varma, että kirjastot ovat tulevaisuudessakin juuri niitä paikkoja, joissa tietäväiset ja asiakkaistaan ilahtuvat oikeat ihmiset auttavat meitä luovimaan informaatiotulvan keskellä.

Lisäksi toivon, että tulevaisuudessakin kaikista kirjastoista löytyy yhteiskunnan hälinän ja informaatioähkyn keskeltä pieni hiljaisuuden keidas, jonne voi paeta kaupungin melusta kuuntelemaan hiljaisuutta, lukemaan tai meditoimaan.