Virossa on monia perheitä, joista on kasvanut useita taiteilijoita. Vuonna 2003 perustettu Evald Okas -museo Haapsalussa on omistanut näille perheille kokonaisen näyttelysarjan. Evald Okas (1915–2011) itse oli tällaisen haarautuvan puun runko.
Evald Okas syntyi Tallinnassa. Vuosina 1931–1937 hän opiskeli valtion taideteollisuuskoulussa koristemaalausta ja sai valmistuessaan kunniamaininnan. Koska hän erottui heti taitavana piirtäjänä, hänet kutsuttiin vetämään saman oppilaitoksen alastonmaalauskurssia lukuvuodeksi 1939–1940. Samaan aikaan hän jatkoi opintojaan valtion taidekorkeakoulussa, josta hän valmistui keväällä 1941. Pian sen jälkeen Okas kutsuttiin asepalvelukseen ja lähetettiin Etelä-Uraliin. Vuonna 1942 Jaroslavlissa perustettiin virolaisten taiteilijoiden liitto, johon kerättiin pari sataa henkeä asevoimista ja selustasta. Suomalaisille tutuimpia olivat mm. säveltäjä ja kuoronjohtaja Gustav Ernesaks sekä laulaja Georg Ots. Sodanjälkeisen kulttuurielämän rakentaminen Virossa jäi paljolti heidän hartioilleen, sillä sodan lopulla monet kulttuurihenkilöt emigroituivat Virosta. Stalinin aikaisessa pelon ilmapiirissä se ei ollut laisinkaan helppoa, mutta monet pärjäsivät nuoruuden vahvalla toimintatarmolla. Vuodesta 1944 Okas toimi opettajana Tallinnan valtiollisessa taideteollisuusinstituutissa, josta vuoden 1951 rakennemuutoksen jälkeen tuli Viron sosialistisen neuvostotasavallan valtiollinen taideinstituutti (Okas oli siellä vuodesta 1954 professorina ja vuodesta 1993 emeritusprofessorina).
Evald Okasin perhe (Mari Roosvalt, Jüri Okas, Kai Koppel, Maria Okas), 1956
Kuva: Okasin perheen yksityiskokoelma
Okasin tuotanto käsittää niin julkisiin rakennuksiin sijoittuvia monumentaaliteoksia, historiaa käsitteleviä kompositioita kuin pienimuotoisia töitä. Vuonna 1947 Elmar Kits, Richard Sagrits ja Evald Okas maalasivat munatemperatekniikalla Estonia-teatteriin suuren kattomaalauksen. Se on tekniikaltaan ja kooltaan ainutlaatuinen Virossa ja täyttää tehtävänsä koriste-elementtinä edelleen erinomaisesti. Yksi virolaisen historiamaalauksen merkkiteoksia on Okasin Mahtran sota (1958, öljy, Viron taidemuseo), joka on maalattu Mahtrassa ja muissa Harjumaan kartanoissa 1858 tapahtuneen talonpoikaiskapinan 100-vuotispäivän kunniaksi. Kuvaus huokuu kiihkoa ja dynamiikka, ja se – kuten muutkin Okasin kompositiot – ilmentää luontaista eloisuutta ja teatraalisuuden tajua.
Grafiikkaan, tarkemmin sanottuna litografiaan, Evald Okas sai kosketuksen jo valtion taideteollisuuskoulussa. Tätä tekniikkaa hän viljeli koko uransa ajan mm. kirjagrafiikassa – hänen tärkein teoksensa tällä alalla oli 101 kuvituskuvaa ja kannen suunnittelu Kalevipoeg-eepoksen vuoden 1961 painokseen. 1950-luvun puolivälissä Okas siirtyi syväpainotekniikkaan ja saavutti siinäkin nopeasti virtuoosimaisen tason. Tällä tekniikalla ovat syntyneet hänen matkasarjansa Matkakuvia Hollannista, Belgiasta ja Luxemburgista (1958–59), Matkakuvia Italiasta (1961), Pariisi (1962) ja Japani (1965). Sarjoissa kuvastuvat elämän eri puolet, mutta kolmessa ensimmäisessä on päämotiivina nykyaikainen peloton nainen. Vuoden 1963 Japanin-matkalla taiteilijaan teki voimakkaan vaikutuksen nykyelämän yhteys perinteisiin. Myös Japani-aiheisissa maalauksissa ja grafiikassa hallitsee nainen, japanitar, mutta perinteisessä kimonossa. Japanissa käynti innosti välillä enemmän grafiikkaan keskittynyttä Okasia taas maalaamaan, nyt jo ekspressiivisemmin ja värikylläisemmin.
1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa hänen grafiikkaansa ja maalaukseensa tulevat teollisuus- ja kaupunkiaiheet. Okas piti nykyarkkitehtuurin rohkeista konstruktioista ja rytmeistä, ja tätä kaikkea kuvatessaan hän päätyi ajoittain abstraktin taiteen rajoille. Virikkeen tämän tematiikan käsittelyyn antoi Evald Okasin arkkitehtipoika Jüri Okas, joka on myös yksi virolaisen konseptualistisen taiteen merkittävimpiä edustajia.
1970- ja 1980-luvulla Evald Okas teki joukon suuria maalauksia, enimmäkseen triptyykkejä, joissa hän tiivisti suhteensa elämään ja taiteeseen: Kaupunki ja taiteilija (1978, Viron taidemuseo), Rauhallinen päivä (1982–83), Ihminen ja luonto (1985, molemmat Tarton taidemuseo). Hänen muotokuvataiteensa kruunaavat teokset Taiteilijat (1974–82), jossa hän on kuvannut 100 eri sukupolvia edustavaa virolaistaiteilijaa, sekä Meidän perhe (1977, Viron taidemuseo; toinen versio Viron taiteilijaliiton kokoelma). Evald Okasin myöhäistuotannossa – sekä maalauksessa että grafiikassa – hallitsee alastonmaalaus, jolla on aiemminkin ollut merkittävä sija hänen tuotannossaan. Mestarin temperamentti ja elämänilo pääsivät viimeisinä vuosikymmeninä valloilleen sadoissa akryyli- tai akvarelli-improvisaatioissa.
Taidemaalarin polun valitsi myös Evald Okasin vanhempi tytär Mari Roosvalt (1945), jonka lopputyönä tuolloisessa Viron valtion taideinstituutissa ERKI:ssä oli lasimaalaus. Hän on ollut kokeilunhaluinen, avoin uusille suuntauksille ja tyyleille, vaikkapa geometris-konstruktiiviselle, johon kätkeytyy usein luonnonläheisiä fragmentteja, uusekspressionistis-abstraktille, arkaisoivan abstraktille… 1990-luvun lopusta saakka Mari Roosvalt on käyttänyt kollaasia sekä teknisenä että kompositiokeinona öljyssä/akryylissä samoin kuin akvarellissa. Viime vuosikymmeninä hän on päätynyt maalaukselliseen tyyliin. Yksi hänen lempiaiheistaan ovat olleet meitä ympäröivät kulttuurikerrokset, toisaalta myös luonto ja sen ikiaikainen elämä. Mari ja hänen puolisonsa Uno Roosvalt kuuluvat ehdottomasti maalaustaiteemme tukipilareihin. Molemmat ovat toimineet pitkään opettajina ERKI:ssä, jonka nimi muuttui 1989 Tallinnan taideyliopistoksi ja 1995 Viron taideakatemiaksi.
Uno Roosvalt (1941) valmistui ERKI:stä 1969 pääaineenaan maalaus. Hänen kiinnostuksensa on suuntautunut virolaiseen rannikko- ja kyläelämään, eritoten Kihnun saaren miljööseen, ja hän on liikkunut omintakeisesti realismista kohti symbolisempaa, assosiatiivisempaa ilmaisua. Maalaamisen ohella hän on aina piirtänyt, 1980-luvun lopusta lähtien yhä enemmän ja isommin. Hänen piirustuksissaan on motiiveja Viron, usein Suomenkin, mutta myös Irlannin, Skotlannin, Islannin ja Norjan luonnosta. Luontofragmentitkin näyttävät hänen tulkitseminaan monumentaalisilta. Näistä piirustuksista muodostuu omanlaisensa kunnianosoitus Pohjolalle. Erityinen paikka Uno Roosvaltin tuotannossa ja Viron viimeaikaisessa piirustustaiteessa yleisemminkin on surrealistiselta vaikuttavalla Naularanta -sarjalla (2012–2022, pastellikynä).
Kai Koppel, Meeleheide, 1989
Kuva: Ülo Joosing
Evald Okasin nuorempi tytär Kai Koppel (1952) on Viron tunnetuimpia lasitaiteilijoita. Hän sai taidekoulutuksensa ERKI:ssä pääaineenaan lasitaide. Valmistumisensa jälkeen hän teki moniulotteisia lasiesineitä, mutta löysi sitten lasinsulatuskokeiluihin sopivan tilan Lvovista. Kai Koppelin suurikokoiset työt 1980-luvulta muodostavat eloisassa monimuotoisuudessaan ainutlaatuisen kokonaisuuden Viron lasitaiteessa. Samalla alueella hän on toiminut myöhemminkin, hän on nimittäin Evald Okas -museon pihalla vuosittain järjestettävän lasinpuhallussymposiumin sielu. Haapsalun lasipäivät ovat aina päättyneet viikon aikana valmistuneista töistä koottuihin luovuutta uhkuviin näyttelyihin. Vuonna 1992 Kai Koppel oli mukana perustamassa lasistudiota Katariinan kujalle Tallinnan vanhaankaupunkiin. Sen lasiuunin on suunnitellut suomalainen lasitaiteilija Mikko Merikallio. Siellä on yleisön silmien edessä syntynyt myös taiteilijan ainutlaatuisia värikkäitä lasiesineitä.
Kai Koppelin tytär Üla Koppel (1976) on arkkitehti, ja toinen tytär, Mara Ljutjuk (1978), puolestaan taidemaalari. Hän valmistui Viron taideakatemiasta 2001 ja on myöhemmin täydentänyt opintojaan Valencian polyteknisessä yliopistossa. Hänen maalauksissaan on melko yksinkertaisia, ei kuitenkaan julistemaisia suuria hahmoja, jotka pyrkivät ohjaamaan ihmistä hämmentävämpään itsetutkiskeluun sekä henkisesti että fyysisesti. Voi sanoa, että hän edustaa nuoremman sukupolven paluuta maalauksen ja maalaustaiteelle ominaisten pohdintojen pariin Viron taiteessa 1990-luvulla tapahtuneen murroksen jälkeen. Hänen puolisonsa on graafikko Nestor Ljutjuk, joka on syntynyt Virossa ukrainalaiseen perheeseen.
Kuten monilla virolaisilla taiteilijoilla, myös Evald Okasin perheenjäsenillä on ajan myötä syntynyt siteitä Suomeen. 1980-luvun lopulla Evald Okasilla oli Suomessa useita yksityisnäyttelyitä. Samoin muut Okasin perheenjäsenet ovat esitelleet töitään sekä yksityis- että yhteisnäyttelyissä. Uno Roosvalt puolestaan on työskennellyt Suomessa pidemmän aikaa.