Paavo Matsinin uusimmassa romaanissa Leninin valssi Saatana ei saavu Moskovaan vaan vaha-Lenin Tarttoon, tietenkin Tampereelta. Veijarimaiset Opiatovitš ja Hinkkarinen pihistävät vahasta muotoillun Leninin Hämeenpuiston Lenin-museosta ja kuljettavat sen kapakoiden kautta Tarttoon. Leninin kuljettamista vaikeuttaa nuken takapuolesta sojottava tanko, jonka avulla se on istunut museon rekvisiittamoottoripyörässä. Vaihtoehtohistoriaa ja -tulevaisuutta rakenteleva veijariromaani kuvaa aikaa, jolloin Suomi on voittanut sodan Venäjää vastaan ja liittänyt itseensä myös Viron provinssin. Tartossa valtaa tassuissaan pitelevät kuitenkin kissat, joiden joukot partioivat kaduilla ja ymmärtävät, ettei Leniniä ole mitään syytä nostaa jalustalle. Ekoleninisteiksi kutsutut ihmiset eivät Leninin vaarallisuutta käsitä.

Matsinin romaanin ilmeinen viittauskohde on Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan: molemmissa romaaneissa esimerkiksi lennetään taivaalla noidan kanssa, on henkilöhahmo nimeltä Margarita ja yhdistetään realismiin magiaa. Matsinin romaanissa Anna ja Dmitri ylittävät öisellä lennollaan Toomemäen, Kassitoomen ja Patriarkan lammet ja päätyvät koirien kaupunkiin samantapaisesti kuin Bulgakovin romaanin Margarita lentää Moskovan kattojen yli Saatana-Wolandin juhliin. Bulgakovin ja Matsinin romaaneja yhdistää myös tapahtumapaikkojen tarkka nimeäminen, minkä ansiosta Matsinin lukija voi kulkea mielessään niin Tarton kuin Tampereenkin kujilla ja puistoissa samantapaisesti kuin Bulgakovin lukija voin kuvitella itsensä Moskovan kaduille ja taloihin.

Leninin valssin tamperelaista lukijaa riemastuttaa kaupungin uuden pikaratikan odottamisen kuvaus. Matsinin romaani saattaa hyvinkin olla ensimmäinen Tampereen ratikasta kertova kaunokirjallinen teos. Tamperelainen melko proosallinen ratikka pääsee kuuluisaan seuraan viitatessaan Bulgakovin teoksen raitiovaunuun, jonka perässä Begemot-kissa roikkuu.

Leninin valssin lukuisat viittaukset Tarton kaupungin paikkoihin ja historiaan ovat kuin ylikierroksilla käyvästä Kjell Westön kirjoituskoneesta, joka nakuttaa töölöläiskortteleiden sijasta yksityiskohtaista kuvausta virolaisesta yliopistokaupungista. Olemassa olevan Tarton tapahtumapaikat ovat kuitenkin saaneet romaanissa uudet nimet: Utoopia-kirjakauppa on muuttunut Dystopiaksi, josta käsin kissat hallitsevat kaupunkia.

Matsinin romaanissa on aineksia hulvattomaan satiiriin. Mitä kaikkea tarttolaisista kissoista, tamperelaisesta vaha-Leninistä ja Bulgakov-viitteistä saisikaan loihdittua! Tankopyllyinen vaha-Lenin saapuu Tarttoon kuin pimeyden ruhtinas Woland ja voisi pistää asiat perinpohjaisesti sekaisin. Yhden Begemot-kissan sijasta Tartossa on koko joukko ihmiskuria tottelemattomia kissoja. Kokonaisuutena Matsinin romaani jää kuitenkin hieman epätasaiseksi ja paikoin epäselväksi. Romaanissa vihjataan fiktiivisen Tarton olevan totalitaristinen kaupunki, jonka asukkaiden täytyy pukeutua univormuun. Kuvausta totalitaristisesta kaupungista ei kuitenkaan kehitellä siinä määrin, että lukijalle välittyisi käsitys siitä, millainen valtajärjestelmä kissojen Tartossa on. Toisaalta selittelemättömyyden voi katsoa romaanin eduksikin: Matsin ei väännä totalitaristista dystopiaa rautatangosta, vaan lukija saa yhdistellä teoksen langanpätkiä.

Leninin valssi on toinen osa trilogiassa, jonka ensimmäisen osa Gogolin disko ilmestyi Sanna Immasen suomentamana vuonna 2018. Matsinin sanojen mukaan trilogian kolmannessa osassa saatana saapuu Viljandiin – kaupunkiin, jonne veijari-Opiatovitškin yritti mennä mutta päätyi Tarttoon.

Leninin valssin suomentaja Heidi Iivari on tehnyt hyvää työtä selvittäessään suomalaiselle lukijalle vaikeasti avautuvia sanoja, nimiä ja viittauksia alaviitteissä. Matsinin maagisrealistisessa kissatulevaisuudessa on paljon ilahduttavaa lukijalle, jota kiehtoo intertekstuaalisten viittausten löytäminen ja omaperäinen karnevalismi. Se, mikä yhdelle lukijalle on humorististen yksityiskohtien ja satiiristen silmäniskujen ilotulitus, on toiselle lukijalle turboahdettu ratikka, joka ei tahdo pysyä raiteillaan.