Kirjailija Betti Alverin syntymäkodissa Jõgevassa avattiin Alverin syntymän 100-vuotispäivänä 23. 11. 2006 museo, jonka tarkoituksena on vaalia kaupungin tunnetuimpien kulttuurivaikuttajien Betti Alverin ja Alo Mattiisenin muistoa, kertoa heidän elämästään ja tuotannostaan sekä tallentaa ja välittää Jõgevan kaupungin historiaa ja kulttuuriperintöä.
Betti Alverin säätiö perustettiin Jõgevan kaupunginvaltuuston päätöksellä vuonna 1992, ja juuri säätiön piirissä virisi ajatus museosta. Ajatuksen ylläpitäjänä ja puolestapuhujana toimi pitkään Maimu Valdmann. Runoilijan muistolle omistetut Tähetund-runopäivät järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1993, ja niiden taustavoimana on urakoinut ennen kaikkea Jõgevan yhtenäiskoulun äidinkielenopettaja Lianne Saage-Vahur. Elinvoimainen runopäivien perinne oli omalta osaltaan vaikuttamassa myös museon syntyyn. Runotapahtuma on vakiinnuttanut asemansa niin alueen oman väestön mielissä kuin koko valtakunnan kulttuurikalenterissa. Museo asettuu loogisena kehitysaskeleena näihin kulttuurihistoriallisiin puitteisiin. Sen avulla on alusta pitäen haluttu kehittää jõgevalaista identiteettiä, luoda ilmiö, johon voi samaistua ja joka on omiaan tuomaan arvostusta kaupungille.
Betti (Elisabet) Alver syntyi 23. 11. 1906 jõgevalaisen rautatiemestarin Mart Alverin perheeseen. Syntymäkoti sijaitsee Jõgevan rautatieaseman vieressä, asemakasarmiksi kutsutussa yksinkertaisessa yksikerroksisessa rakennuksessa. Alverin perheen käytössä oli yksi pitkänmuotoisen talon useista huoneistoista, pienehkö kaksio. Perheessä osattiin viron lisäksi myös saksaa ja venäjää, luettiin kertomakirjallisuutta ja sanomalehtiä. Sivistysmielinen koti edesauttoi Bettin lennokkaan ajatusmaailman kehittymistä.
Alverin ensimmäinen merkittävä teos oli romaani Tuulearmuke (1927), jonka hän kirjoitti viimeisenä lukiovuotenaan. Kirja palkittiin Loodus-kustantamon romaanikilpailussa ja siitä tuli todellinen bestseller. Myyntimenestys innosti nuorta naista eteenpäin kirjailijan uralla. Alverin todellinen lahjakkuus tulee kuitenkin esiin runoudessa, johon hän keskittyi 1930-luvun alkuvuosista lähtien. Kirjallisuuslehdet julkaisivat monia hänen runojaan ja vuonna 1936 ilmestyi runokokoelma Tolm ja tuli. Taiteellisella kypsyydellään ihastuttanut teos on kokonaisuudessaan ylistyslaulu kauneudelle ja totuudenrakkaudelle.
Tietä runouden maailmaan oli avaamassa sielunkumppani ja myöhempi aviomies Heiti Talvik (1904–1947), joka oli Arbujad-nimisen runoilijaryhmän henkinen johtaja. Toisen maailmansodan jälkeen stalinistit vangitsivat Talvikin ja julistivat hänet neuvostovastaiseksi elementiksi. Hänet lähetettiin Siperian vankileireille, eikä herkkä ja aristokraattinen runoilija selvinnyt tästä koettelemuksesta hengissä. Alver poti pitkään syyllisyyttä tapahtuneesta, sillä pariskuntaa oli kehotettu ehdottomasti pakenemaan Virosta, mutta kotimaahansa kiintynyt Alver oli torjunut ajatuksen.
Neuvostovalta vei Alverilta kaiken – tai melkein kaiken, sillä jäljelle jäi vain tärkein: sisäinen vapaus. Alver ei koskaan kirjoittanut tilaustyönä ensimmäistäkään riviä. Koko hänen tuotantonsa on syntynyt sisäisestä tarpeesta olla vapaa, kutsumuksesta palvella taidetta. Stalinin valtakaudella Alver joutui epäsuosioon, hänet erotettiin kirjailijaliitosta eikä hänen teoksiaan enää julkaistu. Kaikesta huolimatta hän löysi jostain voimia palatakseen kirjallisille areenoille. Pitkän hiljaisuuden jälkeen Alver julkaisi vuonna 1966 runokokoelman Tähetund, joka sai Juhan Liivin runouspalkinnon. Betti Alverin runous on klassisen muotopuhdasta, sanastoltaan luonnollista ja teknisesti virtuoosimaista. Hänen tuotannollaan on ollut huomattava vaikutus koko virolaisen lyriikan kehitykseen. Alver kuoli vuonna 1989 Tartossa ja hänet on haudattu Raadin hautausmaalle.
Toinen jõgevalainen merkkihenkilö Alo Mattiisen syntyi Jõgevassa 22. 4. 1961. Itse hän sanoi mielellään, että on syntynyt samana päivänä Hans Christian Andersenin, Leninin, Mart Laarin ja muiden tunnettujen satusetien kanssa.
Koko kansan tietoisuuteen Alo Mattiisen kohosi isänmaallisilla lauluillaan, jotka olivat merkittäviä uuden kansallisen heräämisen ajan ja laulavan vallankumouksen innoittajia. Ei ole üksi ükski maa (1987) kuvaa fosforiittisodan aikaisia mielialoja ja viiden isänmaallisen laulun sarja (1988) on kirjoitettu kansan taisteluhengen herättämiseksi. Laulujen sanoittaja on hänen luokkatoverinsa Jõgevan yhteiskoulun vuosilta, runoilija ja toimittaja Jüri Leesment.
Vaikka Alo Mattiisen tunnetaan edelleen juuri näistä lauluista, hänen musiikillisen tuotantonsa tyylilajien kirjo on todella suuri. Kaikkiaan hän on kirjoittanut eri esittäjille noin 200 kappaletta. Mattiisenin sävelkieli oli usein hyvin kokeilevaa ja uudistavan kekseliästä.
Alo Mattiisen oli Viron säveltäjäin liiton jäsen vuodesta 1988 lähtien. Erilaisia palkintoja ja tunnustuksia saaneita kappaleita on useita, mm. Igavikumeel, Ajaga silmitsi ja Ei ole üksi ükski maa. Musiikkialan vuosipalkinnon Mattiisen sai vuosina 1988 ja 1989, Viron valtion kulttuuripalkinnon vuonna 1996. Vuonna 1988 Viron yleisradio valitsi hänet vuoden muusikoksi. Vuonna 1999 hänet valittiin vuosisadan sadan virolaisen suurhahmon joukkoon yhtenä kahdestatoista säveltäjästä.
Alo Mattiisen kuoli 30. 5. 1996 sydäninfarktiin Tallinnan-kodissaan. Hänen viimeinen leposijansa on Tallinnan metsähautausmaalla. Betti Alverin museo julkaisi Mattiisenin syntymän 50-vuotisjuhlan yhteydessä muistokirjan Ajaga silmitsi.
Kaiken kaikkiaan museon toiminnalla on alusta pitäen ollut kaksi peruslähtökohtaa: se haluaa olla hyödyksi paikalliselle väestölle ja kehittää Jõgevan kaupungin mainetta mahdollisimman positiiviseen suuntaan.