Aime Hansenin suomennosvalikoimassa Kalojen kuninkaan maa (2012) on runoja kolmesta kokoelmasta: vuonna 1986 ilmestyneestä teoksesta Kalade kuninga maa, vuoden 1990 Teekond madude saarele -kokoelmasta ja viime vuonna ilmestyneestä teoksesta Ma olin mereingel. Vaikka runot on kirjoitettu eri vuosikymmeninä, on niiden tematiikassa paljon samaa. Runot kuvaavat salaperäistä satujen maailmaa, myyttejä ja unia.

Teos on jaettu osioihin sen mukaan, mistä kokoelmasta runot alun perin ovat. Ensimmäisen Olin merenenkeli -osion runojen puhujat muistelevat mennyttä. He kertovat, millaisia he ovat aiemmin olleet ja mitä he ovat kokeneet. Runoissa sadulle tyypillinen aloitus olipa kerran on muuttunut muotoon olin kerran: Olin kerran lumen soturitar, alkaa runo Jäälinna, joka kuvaa soturittaren taistelua naisen taikavoimat riistävää miestä vastaan. Puhuja kertoo sadun, jonka päähenkilö hän itse on.

Oman historiansa ja kokemustensa lisäksi puhujat kertovat aiemmista sukupolvista. Runossa Excalibur neljä vanhaa harmaata naista on kerääntynyt yhteen. On pimeä marraskuinen ilta, kun puhuja näkee ikkunasta, kuinka mummi ja isotädit juovat kahvia pyöreän pöytänsä äärellä kuin kuningas Arthurin ritarit. Nämä naiset ovat eläneet sodan ja hädän aikana, tehneet raskasta työtä ja opettaneet lapsille, miten lanka pujotetaan neulansilmään. Puhuja haluaa kirjoittaa historian uusiksi. Hän haluaisi poistaa historiankirjojen lehdiltä osan sotasankareista ja korvata heidät vanhoilla viisailla naisilla. Näin hän voisi tuoda esiin naisten vaietut tarinat, arjen historian ja salatun viisauden.

Runojen puhuja näkee unia vedestä:
Näin järviä ja jokia ja sadetta -
ihmeellisiä aarteita
jotka meille tässä elämässä
on annettu vain unissa.
Vesi ja meri ovat tärkeitä symboleja Hansenin runoissa. Runojen vesi muistuttaa myyttistä alkumerta, josta kaikki on syntynyt:
Esi-isämme ovat nähneet sen
Suuren Veden jota kutsutaan Mereksi.
Runon Lapsuuden meri puhuja muistelee merta ja meren rannan kiviä, jotka puhuivat hänelle, kun hän oli lapsi. Kivet kertovat tallettaneensa arkistoihinsa kaiken, mitä merellä on tapahtunut. Kivillä riittää arkistoitavaa, sillä meri vaihtaa muotoaan jatkuvasti. Runossa Ovikello soi oven takana odottaa joki, joka sisään päästyään ryhtyy elämään puhujan asunnossa. Se muuttaa huoneet joenrannoiksi ja katon taivaaksi.

Luonnon elollistaminen on runouden tyypillinen keino, mutta Hansenin runoissa luonto ei pelkästään käyttäydy ihmisen tavoin tai peilaa ihmisen tunteita. Runoissa kyseenalaistuu erottelu luonnon ja ihmisen välillä. Joki voi pyytää runon puhujaa muuttumaan kalaksi, vesilinnuksi, lähteeksi tai mereksi ja puhuja lähtee joen leikkiin mukaan. Runon Yggdrasil puhuja rukoilee Yggdrasil-puuta, ja puu neuvoo häntä löytämään vapauden. Yggdrasil on skandinaavisen mytologian valtava maailmanpuu.

Hansen kirjoittaa luonnon ja ihmisen suhteesta myös leikkisästi ja humoristisesti. Kuu kipuaa soutajan veneeseen, peittää soutumiehen hopeisella verkolla ja päätyy salamatkustajana veneilijän kotiin. Sienet ja sienenpoimijat keskustelevat runossa Sientenmetsästäjät. Sienet eivät halua tulla poimituiksi, ja sienimetsän sanomalehti varoittaa haperoiden marinoijien hyökkäyksistä. Puhuja muistaa puhuvat sienet, kun hän löytää vanhan valokuvan, jossa hän on isänsä kanssa syksyisessä metsässä. Monet muutkin Hansenin runoista ovat muistin tai unen luomia kuvia.

Hansenin runoissa unessa voi nähdä enemmän kuin valveilla:
Kuka tämän ristin alla lepää
hiljaa, kauniisti salassa?
Minulta kyllä salassa, vaan ei mehiläiskuninkaalta
Näen hänet usein unessa, näen hänen hymynsä ja ruumiinsa,
mutta en kasvoja.
Vaikka puhuja voi unessa nähdä hahmon, jota ei valveilla näe, jäävät hahmon kasvot hänelle tuntemattomiksi. Puhuja pelkää päivää, jolloin hän näkee hahmon unessaan kokonaan. Onko ristin alla lepäävä hahmo jumala, jonka kasvoja puhuja ei saa nähdä?

Myös toisessa Hansenin runossa kuvataan unessa ilmestyvää jumalaa.
Näen unen, jossa jumala oli viittoma,
ja toisen, jossa putoava puunlehti.
Jumala ottaa eri hahmoja näyttäytyessään unennäkijälle. Jumala on merkki, viittoma. Toisessa unessa hän on osa luontoa. Kolmannessa unessa puhujalle ilmestyy enkeli, joka kysyy, miten puhuja voi enää epäillä jumalan olemassaoloa, kun hän on kerran saanut tällaiset todisteet.

Jumala on osassa runoista kirjoitettu pienellä, osassa isolla alkukirjaimella, eikä jumalaa aina voi yhdistää minkän tietyn uskonnon jumalaan tai jumaliin. Runoissa on viittauksia Raamattuun, mutta kristinusko ei ole ainoa uskonto, jota runoissa kuvataan. Runo Epätoivon hetkellä saadut laintaulut varioi kymmentä käskyä, jotka Jumala antoi Raamatun mukaan Moosekselle. Runon laintauluissa ei ole suoria kieltoja vaan ne kehottavat olemaan vaatimaton ja ottamaan toiset huomioon.
Ei sinulle pidä anteeksi annettaman
sinun itsesi on annettava anteeksi

Ei sinun vuoksesi pidä käskyjä täytettämän
vaan sinun on täytettävä ne toisten vuoksi

Ei sinua pidä kiitettämän
sinun itsesi tulee kiittää.

Kymmenen käskyn lisäksi Hansen kirjoittaa uudelleen luomiskertomuksen.
Jumala saapui jyristen ja salamoiden
tai ehkä hän tulikin hiljaa, nöyränä -
ja sanoi:
tähän
tulkoon ruohomätäs
ja levätköön sillä yksi ainut lokinsulka.
Mättään ja lokinsulan luomisen jälkeen jumala luo Huomisen jotta olisi, missä vastakin olla. Seuraavana päivänä hän luo lumouksen sekä valkean linnun, joka lentää aarniometsään. Kolmantena päivänä hän luo apilanlehden. Runossa maailmanluominen ei ole mahtipontinen tapahtuma, vaan Jumala aloittaa työnsä näennäisen pienistä asioista, linnuista ja kasveista.

Hansenin runoissa taiteella ja taiteilijalla on suuri rooli. Runossa Punaisista, keltaisista pisaroista syntyy syksy kuvataan syysluontoa, jossa kaikkea peittää vihertävä kylmyys. Taiteilija on kuitenkin onnistunut vangitsemaan kesän, joka hehkuu lämpöä syksyn keskellä:
[v]aan taiteilijan ikkunan takana
näkyy kesällä maalattu kuva,
vartalo joka kääntyilee
nautiskellen auringossa.
Tämä syysruno on hyvä esimerkki Hansenin voimakkaan visuaalisesta tyylistä. Runossa syksy syntyy väreistä, ja värien lisäksi tuulet, ilmat ja mielialat esiintyvät syksyn teatterissa. Syksy on runon mukaan tilaksi muutettu Cezannen kuva. Puhuja itse seuraa syksyn näytelmää sivusta:
Mekin olemme kuvassa, meitä vain ei näy, koska
olemme puun takana.

Jonkin takana tai alla oleminen on toistuva motiivi Hansenin runoissa. Runoissa tavoitellaan ja saavutetaan arkitodellisuuden takaisia asioita, kätkettyjä maailmoja. Peilin takaa löytyy kalojen jumalan maa. Taiteen avulla voi loihtia esiin vajonneet kaupungit ja kätketyn maailman. Runon Olin kerran meren enkeli puhuja kertoo soittaneensa viulua unohdetuilla rannoilla ja nähneensä uponneiden kaupunkien nousevan merestä. Soiton avulla kaupungit heräävät eloon, säröilleet peilit tulevat ehjiksi ja murentuneet amforat kokonaisiksi. Tämä runo on suomennoksen ensimmäinen ja se johdattaa Hansenin runojen maailmaan, jossa taiteella voi saada aikaan mitä vain.

Maailman voi luoda maalaamalla. Runossa Houkuttelin perhosen kädelleni perhosen siipiin on maalattu koko luomakunta:
Houkuttelin perhosen kädelleni
ja näin
taivaan ja meren, metsät ja mäet
maalattuina sen siipiin.
Runossa Maalaus mies maalaa koko maailman naisen alastomaan vartaloon. Naisen selkään hän maalaa suuren tammen, joka muistuttaa myyttistä maailmanpuuta. Rinnoille hän maalaa kissoja, kuun ja käärmeen, naisen symbolit. Mies haluaisi viedä luomuksensa taidenäyttelyyn, mutta nainen ei suostu näytteille pantavaksi vaan juoksee mereen huuhtomaan maalin ruumiiltaan, mikä saattaa symboloida miehen määrittelyjen hylkäämistä.

Mies määrittelee naista myös runossa Kysymykset ja vastaukset, joka on dialogi miehen ja naisen välillä. Nainen kysyy mieheltä, millainen maisema tai merisimpukka hän olisi. Mies vastaa, ettei nainen ole maisema eikä merisimpukka vaan sekasorto, vedenpaisumus, jättisuuri järjettömyys, mieletön paradoksi, joka tuhoaa logiikkaa kuin kolmipäinen lohikäärme. Runon mies on tai ainakin kokee olevansa looginen ja rationaalinen, kun taas nainen on kaoottinen ja vaarallinen. Runo varioi naisiin ja miehiin liitettyjä stereotypioita. Monet Hansenin runot tarjoavat mahdollisuuden feministiseen tulkintaan. Runoissa kuvataan sekä räiskyviä ja rajoja rikkovia että vaatimattomia mutta vahvoja naisia. Niissä toistetaan mutta myös kirjoitetaan uudelleen naiseuteen liittyviä myyttejä ja stereotypioita.

Suomennosvalikoima on monipuolinen ja harmoninen kokonaisuus, jonka runot täydentävät toisiaan ja luovat yhdessä ihmeellisen lumoavan maailman. Anniina Ljokkoi on kääntänyt Hansenin runomaailman kauniille ja vivahteikkaalle suomen kielelle.