Minulla oli ilo osallistua tämän romaanin esittelytilaisuuteen Tallinnassa 12. helmikuuta. Kirjan esitellyt ja kirjailijaa tilaisuudessa ”piinannut” Karl Martin Sinijärv vitsaili teoksen nimellä, onko se: ”Ruoko-maja” (Roo-maja), kenties väärinpäin kirjoitettu ”Aikamuori” (Ajamoor) vai ”Ryömijä”? Oikea vastaus on ”Ryömijä”!

Pieni Herpon musiikkikoulu päätetään sulkea ja kaksi koulun opettajaa – nuori viulisti Mati ja jo eläkeiässä oleva pianisti Hilja – päättävät protestoida sulkemista vastaan sekä kerätä tukea ja rahaa koululle ryömimällä koko Viron halki Haapsalusta Mustveehen saakka. Hilja tosin liikkuu jonkintyyppisellä rollaattorilla ja Matikin saa lopulta taitavalta kyläsepältä vatsansa suojaksi panssarin ja alleen pienet pyörät. Kyseessä on siis matkanteko- tai vaellusromaani.

Rinnakkain ryömimisprotestin kanssa romaanissa kerrotaan, kuinka joukko hyväpalkkaisia ammattilaisia suunnittelee Virolle uutta brändiä. Tällainen brändityöryhmä oli ihan oikeasti olemassa, ja se julkaisi työnsä tulokset tammikuussa 2017. Peep Ehasalu voisi aiemman työkokemuksensa perusteella hyvinkin tuntea ihmisiä, jotka kuuluivat tuohon oikeaan brändityöryhmään, mutten ota kantaa siihen, miten hyvin kirjailijan teksti vastaa oikeita työryhmän jäseniä ja/tai heidän työskentelyään. Lopputulos on romaanissa juuri se, mikä se todellisuudessakin oli kummallisine siirtokivilohkareineen, siileineen ja ”vihreine oksennuksineen”. Se sai osakseen murskaavaa kritiikkiä.

Mati ja Hilja kohtaavat matkansa aikana monenlaisia ihmisiä ja halventavaa suhtautumista. Matkan kuluessa kuitenkin media, some sekä Matin ja Hiljan aito rakkaus musiikkiin tekevät pikkuhiljaa omaa työtään, ja rahaa, tukea, myötätuntoa ja ystävällistä suhtautumista alkaa tulla.

Romaanissa on vielä kolmaskin linja, joka kuvaa sitä, kuinka Hiljan poika Aivar ja Matin entinen tyttöystävä Helen – molemmat lahjakkaita muusikoita – ovat hylänneet äitinsä, poikaystävänsä ja Viron ja valinneet suuret eurooppalaiset konserttilavat. Matkanteon lopuksi Mati ja Hilja – tosin käsi siteessä – todellakin saapuvat Mustveen pikkukaupunkiin Itä-Viroon. Siellä heitä odottaa suuri joukko, mm. runsaasti entisiä Hiljan oppilaita sekä Hiljan Aivar ja Matin Helen.

Happy End? Helen palaa Matin luo ja koulu pelastuu? Yllättävän helposti ennakolta arvattava loppuratkaisu ja kaikki kunnossa? – Ei! Kun kaikki tuntuu olevan kunnossa, niin koulu, jonka pelastaminen on onnistunut, tuhoutuu tulipalossa. No, korvaavat tilat löytyvät ja matkan varrella saadut kontaktit hankkivat myös uusia opettajia. Mutta ihan lopuksi kirjailija tarjoaa kolme erilaista jatkoa tarinalle: optimistinen epilogi, realistinen epilogi tai pessimistinen epilogi. Jokainen lukija valitsee sen, joka eniten miellyttää. Tai sitten ne kaikki kolme – kuten minä tein.

Peep Ehasalu on kirjoittanut kolme lähinnä viihderomaaneiksi luokiteltua teosta ja julkaissut viisi yksin tai yhdessä poikansa kanssa kirjoittamaansa lastenkirjaa sekä novellikokoelman ja yhdessä yhteistyökumppanien kanssa tekemänsä kirjat entisestä työpaikastaan Viru-hotellista ja Kubija-hotellista ja vielä vähän muutakin. Mutta tuntuu, että vasta nyt, jo muutaman vuoden Viron kirjailijaliiton jäsenenä ollut. Ehasalu tunkeutuu virolaisten kirjailijoiden kovaan ykkösketjuun tai ainakin hyvin lähelle sitä.

Kirjakaupan esittelytekstissä kirjaa mainostetaan sanoin: hauska ja samalla surullinen, kansallinen identiteetti, siirtokivilohkareet, kuuluisa siili, kaikkein absurdein ja liikuttavin hanke Viron kaunokirjallisuudessa jne, mutta lopulta esittelytekstin tekijäkin löytää sen oikean jyvän, jonka jokaisen lukijankin toivoisi löytävän: täynnä meheviä metaforia. Tai kirjailijan omin sanoin: kyse ei ole siitä, mitä luet vaan kuinka luet. Hieman kevyemmästäkin kirjallisuudesta voi viisas lukija löytää kiinnostavaa ja ajattelemaan panevaa luettavaa.

Kirjan esittelytilaisuuden avasi Hea Lugu -kustantamon toimitusjohtaja Tiina Kaalep aikamoisella uutispommilla: vain muutama tunti ennen tilaisuuden alkua oli Viron kulttuurirahaston kirjallisuusjaosto nimennyt ehdokkaansa Viron vuoden 2018 parhaaksi proosateokseksi ja Peep Ehasalun Roomaja on yksi kuudesta ehdokkaasta.