Jaak Joalan (1950–2014) ura iskelmälaulajana hakee Virossa vertaistaan. Hän nousi kuuluisuuteen jo teini-ikäisenä ja oli 30-vuotiaana juhlittu tähti ympäri Neuvostoliittoa. Parikymmentä vuotta kestäneen laulajanuran menestystekijät olivat musiikillinen lahjakkuus, lavakarisma ja kyky löytää sopivaa ohjelmistoa.

”Olin vain sellainen kuin olin. Lauloin laulut niin hyvin kuin osasin”, Joala itse arvioi vuoden 1996 tv-haastattelussa.

Televisio teki tähden

Viljandissa 26. kesäkuuta 1950 syntynyt ja Tallinnassa kasvanut Joala syttyi Beatlesin musiikista ja alkoi 16-vuotiaana soittaa Kristallid-kitarayhtyeessä huilua ja bassokitaraa. Tv:ssä häntä kuultiin ensi kertaa laulajana, kun Kristallid voitti Viron television soitinyhtyekilpailun ja sai oman puolituntisen ohjelman. Television musiikkitoimittajana työskennellyt Kustas Kikerpuu alkoi edistää Joalan uraa soololaulajana. Nuori mies pääsi esiintymään suosittuun Horoskoop-ohjelmaan Viron johtavien iskelmätähtien rinnalla. Virolaiset iskelmät ja läntiset pophitit saivat häneltä jäljittelemättömän tulkinnan.

Nuoreen Joalaan kiinnitti huomiota samoihin aikoihin laulajanuraansa aloitellut Ivo Linna: ”Hänen laulutapansa oli täysin tunnistettava ja muista eroava. Yrittikö hän matkia jotain ulkomaista tähteä? Varmaan yritti, mutta teki sen pahuksen hyvin.”

Vapautuessaan asepalveluksesta Tallinnan Tondin varuskunnan soittokunnasta syksyllä 1970 Joala oli jo tunnettu nimi. Hänelle läheisin tuon ajan kappale oli Viltkübar, brittiyhtye Procol Harumin alun perin tekemä Homburg.

Palkittu laulaja

1970-luvun alkupuolella Joala oli kärkinimi vuotuisissa iskelmäkilpailuissa, jotka säveltäjä Arne Oit oli ideoinut 1950-luvun lopulla Viron johtaville laulajille ja lauluntekijöille. Kilpailukappaleista Oitin säveltämät kesätunnelmointi Suveöö ja voimaballadi Unustuse jõel ovat nousseet klassikoiksi, joista Joala erityisesti muistetaan. Suveöö oli Joalan kilpailukappale Rostockin iskelmäfestivaaleilla Itä-Saksassa kesällä 1972. Sijoitus oli kahdeksas, voittaja oli Jukka Kuoppamäen esittämä Sininen ja valkoinen. Venäjällä huomiota toi neljäs sija yleisliittolaisessa estradiartistien kilpailussa 1974, ja voitto Sopotin laulufestivaaleilla Puolassa 1975 nosti entisestään nuoren laulajan tunnettuutta Neuvostoliitossa ja Itä-Euroopan sosialistimaissa.

Venäjän Elvis

Joalan tyyppiselle laulajalle oli 1970-luvun Neuvostoliitossa sosiaalista tilausta. Hän edusti nuoruutta ja toi olemuksellaan venäläisille tuulahduksen lännestä. Lopullinen läpimurto oli esiintyminen tv-elokuvassa, jonka Neuvostoliiton keskustelevisio esitti uuden vuoden aattona 1978.

Joalasta muovautui suurten estradien mies, joka tunnettiin kaikkialla suuressa neuvostomaassa. Konserttien jälkeen paikkakuntien silmäätekevät halusivat kestitä häntä parhaansa mukaan. Ei ole liioiteltua puhua Venäjän Elviksestä.

Joalalle kirjoittivat lauluja eturivin neuvostosäveltäjät, kuten David Tuhmanov ja Miljoona ruusua -hitistään tunnettu latvialainen Raimonds Pauls. Venäläisen ohjelmiston slaavilainen tyyli ei sytyttänyt virolaisia, eikä Joalan virolainen tuotanto puolestaan kiinnostanut Venäjällä. Kulttuurit eivät kohdanneet, ja neuvostotähteys etäännytti Joalaa virolaisyleisöstä. Laulajaa alettiin Virossa kutsua ”Kremlin satakieleksi”.

Menestystä ja takaiskuja

1980-luvun alussa Joalan suosio Neuvostoliitossa oli suurimmillaan. Virolaisyhtye Radarin kanssa hän kiersi maata uuvuttavaan tahtiin: eräälläkin kiertueella esiintymisiä oli kolmen viikon aikana yli 80. Progressiiviseen rockiin ja fuusiojazziin erikoistunut Radar oli ammattitaitoinen ryhmä, jonka vironkieliset levytykset Joalan kanssa edustavat laulajan tuotannon rockhenkistä puolta.

Vuonna 1982 kulttuurivientihanke vei Radarin kolmeksi kuukaudeksi Länsi-Afrikkaan asti.

Muuten vuosi oli Joalalle vastoinkäymisten sävyttämä. Jatkuvat poissaolot kotoa eivät olleet antaneet mahdollisuuksia normaaliin perhe-elämään, ja avioliitto hajosi. Tallinnan-asunto joutui puolestaan murtomiesten kynsiin. Seuraavana vuonna tuli vielä kovempi isku: vuoden mittainen esiintymiskielto koko Neuvostoliitossa.

Kiellon virallinen syy oli, että Joala oli rikkonut sääntöjä esiinnyttyään kesällä 1983 eri paikkakunnilla ilman konserttiorganisaatioiden vierailuasiakirjoja. Joala arveli, että aloite kieltoon tuli Virosta, ja syynä oli kateus.

Esiintymiskielto ei katkaissut Joalan uraa Neuvostoliitossa. Vuoden 1985 suuri hitti oli ukrainalaisen Sofia Rotarun kanssa levytetty Lavanda. Kiertueet jatkuivat entiseen malliin tiiviinä uuden Lainer-kokoonpanon kanssa. Vakautta elämään toi uusi puoliso Maire, joka lauloi Viron filharmonian kamarikuorossa.

Uupumus ja paluu yhtyesoittajaksi

1980-luvun loppua kohden Joala alkoi luopua soololaulajan urasta. Raskaat kiertueet ja päällekäyvä kuuluisuus väsyttivät. Hotellihuoneesta ei voinut poistua, sillä fanit olivat heti kimpussa. Estradeilla kaikkensa antanut taiteilija ei enää nauttinut esiintymisistä. Ajat olivat muuttumassa, ja uusia laulajasuosikkeja oli tulossa tilalle.

Joala koki myös, ettei hänen laulajanuraansa ollut riittävästi tuettu Virossa. Taiteilija asui edelleen Tallinnan Kitsekülassa huonokuntoisessa kaksiossa, johon ei edes tullut lämmintä vettä.

Kotiyleisön edessä Joalaa nähtiin nyt aikaisempaa useammin yhtyemuusikkona: kitaristina, basistina ja kosketinsoittajana. Tarton musiikkipäivillä 1987 hän tulkitsi vakuuttavasti kitaristi-idolinsa Jimi Hendrixin tuotantoa. Seuraavana vuonna Joala ja Lainer esiintyivät Viron ensimmäisillä Rock Summer -festivaaleilla.

Myös Kollane Allveelaev G -projekti 1990-luvun alussa oli Joalan mieleen. Beatlesin Yellow Submarinen mukaan nimetty ryhmä esitti 1960-luvun popyhtyeiden hittejä viroksi. Tv-tallenteissa nähdään mies, joka tuntui nauttivan nuoruutensa musiikin parissa.

Uudet haasteet ja viimeiset esiintymiset

1990-luvulla Joala työllisti itseään Tallinnan musiikkikoulun opettajana, uusien laulajakykyjen valmentajana ja musiikkituottajana. Asumistilanne parani, kun hän pääsi muuttamaan tilavampaan asuntoon Pärnu maanteellä. Oma kotistudio oli hyvä paikka keskittyä musiikkiin.

Viro lähti Euroviisuihin ensi kertaa 1993, ja Joalasta tuli kilpailun taustavaikuttaja ja monivuotinen tv-kommentaattori. Tanel Padarin ja Dave Bentonin voitto keväällä 2001 Kööpenhaminassa lämmitti häntä erityisesti.

Vuonna 1996 Joala palasi vielä lavoille. Kolmen tenorin kiertueella Joala sekä saman ikäpolven laulajat Tõnis Mägi ja Ivo Linna esittivät tunnetuimpia hittejään. Lavalla nähtiin aavistus siitä nuoresta miehestä, johon virolaiset olivat vuosikymmeniä aiemmin ihastuneet. Kesäkuussa 1999 kolmikkoa kuultiin vielä Tallinnan Vapaudenaukiolla kapellimestari Eri Klasin 60-vuotispäivillä. Tämä jäi Joalan viimeiseksi julkiseksi esiintymiseksi.

Loppuvuodet

2000-luvun alussa laulajan terveys alkoi horjua. Pitkäaikainen tupakointi ja kiertuevuosien rasitukset alkoivat vaatia veronsa. Opettajan työ jäi, sillä Joala koki kouluttavansa työttömiä laulajia.

Viimeisinä elinvuosinaan Joala kärsi sydänvaivoista. Heikkenevä kunto johti vähitellen eristäytymiseen. Hän ei enää tavannut ystäviään, vaan istui enimmäkseen kotona internetin ääressä. Liikkuminen oli huonoa, mutta rakkaalla Jaguarillaan Joala jaksoi vielä ajaa.

Jaak Joala kuoli kotonaan 25. syyskuuta 2014. Yleisölle esitettiin avoin kutsu tulla jättämään suurelle laulajalle jäähyväiset Metsäkalmiston kappelille. Venäjällä uutisoitiin: ”Tunnettu Neuvostoliiton laulaja Virosta on kuollut”.

Joalan tunteneet muistavat hänet ystävällisenä ja avuliaana, mutta sulkeutuneena. Hän saattoi keskustella mielellään yökaudet musiikista ja pohtia syvällisiäkin asioita, mutta omia todellisia tunteitaan hän ei juuri halunnut jakaa. Joala oli omien sanojensa mukaan ”täydellinen romantikko”. Aina eivät hempeät laulut kuitenkaan maistuneet, ja silloin astui esiin täysverinen rockmies.