Ensimmäisen maailmansodan viimeisinä vuosina Viron taloudellista tilannetta voi luonnehtia erittäin vaikeaksi. Maassa oli käytössä vuosina 1917–1918 lukuisia eri rahoja: keisarillisen Venäjän rupla, helmikuun vallankumouksen jälkeen duuman rupla sekä Kerenskin rupla, Saksan miehityksen aikana Saksan markka ja ns. itämarkka, jota käytettiin Saksan idässä valloittamilla alueilla.
Marraskuussa 1918 Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan ja veti miehitysjoukkonsa Virosta. Valtaan nousi Konstantin Pätsin johtama väliaikainen hallitus, joka julisti kaikki käytössä olevat eri rahat laillisiksi maksuvälineiksi. Rahaa oli kuitenkin liian vähän ja siksi Viro kääntyi useiden ulkovaltojen puoleen pyytäen lainaa. Ainoastaan Suomi vastasi pyyntöön myöntävästi. Aiemmin käytössä olleen viiden rahan lisäksi myös Suomen markka julistettiin Virossa viralliseksi maksuvälineeksi 14. joulukuuta 1918.
Tilanne oli varsin hankala ja sitä vaikeutti se, että rahojen arvoa suhteessa toisiinsa ei saatu vakiinnutetuksi. Viron hallitus pyrki selkiinnyttämään tilannetta laskemalla liikkeelle joukkovelkakirjoja, jotka se painatti Helsingissä. Tammikuun 16. vuonna 1919 Viron hallitus julisti velkakirjat laillisiksi maksuvälineiksi eli niitä alettiin käyttää setelirahana.
Velkakirjat eivät kuitenkaan olleet varsinaista valuuttaa, eikä niillä ollut arvoa Viron ulkopuolella. Osalle suomalaisista vapaaehtoisista, jotka taistelivat Viron vapaussodassa, maksettiin keväällä 1919 kotiutuksen yhteydessä sovittu palkka velkakirjoina. Miesten pettymys oli suuri, kun Suomessa pankit eivät halunneet vaihtaa niitä Suomen rahaksi. Miehet kääntyivät Viron Helsingin-lähetystön puoleen, joka katsoi velvollisuudekseen vaihtaa velkakirjat Suomen rahaksi, mutta sen seurauksena lähetystö joutui suuriin talousvaikeuksiin.
Velkakirjojen lisäksi Viron hallitus laski liikkeelle ns. kassavekseleitä, joita myös suurempien setelien puutteessa ryhdyttiin käyttämään setelirahana. Vaikka kassavekseleille ei oltu annettu virallisen rahan asemaa, niiden käyttö rahana jatkui 1920-luvun puoleen väliin saakka. Kaikkien edellä mainittujen maksuvälineiden lisäksi rahana käytettiin Viron itsenäisyyden ensivuosina luottolaitosten liikkeelle laskemia sekkejä sekä muutamien tehtaiden painamaa ns. tehdasrahaa, joka alkuaan oli tarkoitettu asiointiin tehtaan omissa kaupoissa.
Edellä kuvattu sekava tilanne ei johtunut siitä, etteikö Virossa olisi pyritty oman oikean rahan luomiseen niin pian kuin mahdollista. Viron hallitus teki päätöksen oman valuutan luomisesta jo 30.11.1918. Rahayksikön nimeksi valittiin markka, ilmeisesti Suomen esikuvan mukaan, mutta myös siksi, että Virossa oli liikkeellä paljon Saksan markkoja. Päätös oli helppo tehdä, mutta käytännön toteutukseen meni aikaa. Virossa ei vielä vuonna 1918 ollut edes keskuspankkia eikä sopivia setelipainoja.
Keväällä 1919 oltiin niin pitkällä, että helsinkiläinen kirjapaino alkoi painaa Viron markkoja. Viro oli toivonut, että olisi voinut tilata painatuksen Suomen valtion rahapajalta, mutta paja oli täystyöllistetty. Osa Suomen markoistakin painatettiin yksityisissä kirjapainoissa. Kesällä 1919 Viron valtion kirjapaino aloitti setelirahojen painamisen. Tuotanto laajeni vähitellen ja kesällä 1920 Viron markkojen painaminen Helsingissä voitiin lopettaa.
Metallirahaa ei ensivuosina lyöty, vaan myös pikkurahat painettiin paperirahana. Vuonna 1922 päästiin sopimukseen saksalaisen rahapajan kanssa metallirahan lyömisestä, ja ensimmäiset Viron metallimarkat laskettiin liikkeelle joulukuussa 1922. Vuodesta 1924 alkaen metallirahat lyötiin Virossa.
Viroa vaivasi 1920-luvulla voimakas inflaatio, joka oli yhtenä syynä vuonna 1928 toteutettuun rahauudistukseen. Samalla markat ja pennit muuttuivat kruunuiksi ja senteiksi. Kultakantaan sidotun kruunun arvo pysyi kohtuullisen vakaana aina toiseen maailmansotaan saakka.
Neuvostoliitto miehitti Viron ja liitti sen itseensä kesällä 1940. Maassa jatkui kuitenkin Viron kruunujen käyttö, vaikka marraskuussa 1940 niiden rinnalle tuli käyttöön Neuvostoliiton rupla. Virallisen maksuvälineen aseman Viron kruunu menetti maaliskuussa 1941. Vain puoli vuotta myöhemmin Viro joutui Saksan miehittämäksi. Saksa ei suostunut Viron itsenäisyyden palauttamiseen, eikä myöskään sallinut Viroon kruunujen käyttöönottoa. Maksuvälineeksi jäi rupla ja sen rinnalle marraskuussa 1941 tuli Saksan ns. itämarkka.
Ruplan ja itämarkan lisäksi Virossa käytettiin 1942–1944 maksuvälineenä myös ns. punkti-papereita. Ne olivat miehityshallinnon arvopapereita, joita annettiin tuottajille maksuksi Saksalle luovutetuista tuotteista ja raaka-aineista. Punkti-paperin sai vaihtaa tiettyihin tuotteisiin kaupoissa. Tämä teki paperista arvokkaan, sillä sota-aikana kaikesta oli pulaa ja tuotteiden ostamista säännösteltiin.
Neuvostomiehitys palasi Viroon syksyllä 1944, ja tuolloin Saksan rahojen sekä arvopaperien käyttö kiellettiin. Ainoaksi viralliseksi maksuvälineeksi jäi Neuvostoliiton rupla. Koska rupla ei ollut vapaasti vaihdettava valuutta, sen nimellisarvo määräytyi hallinnollisilla päätöksillä. Käytännössä ruplan arvo heikkeni jatkuvasti ja varsinaiseen syöksykierteeseen se joutui 1980-luvun lopulla. Tästä syystä virolaiset pyrkivät hankkimaan länsivaluuttaa, jos siihen vain avautui mahdollisuuksia.
Laulavan vallankumouksen aikana yhteydet Suomeen lisääntyivät ja niiden kautta Viroon tuli kasvavassa määrin Suomen markkoja. Viron palautettua itsenäisyytensä 1991 maassa oli käytössä yli 400 miljoonan markan arvosta Suomen rahaa. Virossa jopa harkittiin Suomen markan ottamista lailliseksi maksuvälineeksi. Tälläistä päätöstä ei tehty, mutta käytännössä markka oli vuosina 1990–1992 tärkeämpi maksuväline kuin virallinen rupla.
Viro päätti perustaa oman keskuspankin jo vuoden 1989 lopussa, ja siitä lähtien ryhdyttiin valmistelemaan myös oman valuutan käyttöönottoa. Setelirahat painettiin pääosin Iso-Britanniassa ja metallirahat lyötiin Virossa. Metallirahojen aihiot tilattiin Suomesta Outokumpu Oy:ltä. Kaikki alkoi olla valmista jo vuonna 1991, mutta rahauudistuksen läpivieminen oli hankalaa ja ruplan käyttö virallisena maksuvälineenä jatkui itsenäisessä Virossa lähes vuoden.
Viron kruunu julistettiin ainoaksi lailliseksi maksuvälineeksi 20. kesäkuuta 1992. Yksityishenkilö sai vaihtaa 1500 ruplaa Viron kruunuiksi. Kymmenellä ruplalla sai yhden kruunun. Koko valtaisa rahanvaihto-operaatio saatiin suoritettua kolmessa päivässä. Viron kruunun kurssi sidottiin Saksan markkaan suhteessa 8 EEK = 1 DMK. Monista epäilyistä huolimatta Viron rahareformi onnistui, ja kruunun arvo vakiintui nopeasti. Viron ryhdyttyä tavoittelemaan EU:n jäsenyyttä, kruunu sidottiin ensin EU:n laskennalliseen valuuttaan ecuun ja euron käyttöönoton jälkeen sen kurssiin suhteessa 15,65 EEK = 1 EUR.
Kun ruplat vaihdettiin kruunuiksi, Viron keskuspankille jäi valtava määrä ruplia. Viro oli sopinut Venäjän kanssa, että Venäjän keskuspankki ostaa Viroon jääneet ruplat. Sopimuksen yksityiskohdista ei kuitenkaan päästy sopuun ja ruplien toimittaminen Venäjälle viivästyi. Tämä oli Viron kannalta huolestuttavaa, sillä Venäjällä inflaatio laukkasi huimaa vauhtia, mikä tarkoitti sitä, että joka päivä Viron hallussa olevien ruplien arvo väheni. Tässä tilanteessa pääministeri Mart Laar päätti myydä ruplat Tšetšeniaan, joka oli vuotta aiemmin julistautunut itsenäiseksi.
Viron ja Tšetšenian yhteistyö voi tuntua yllättävältä, mutta siihen oli looginen selitys: Tšetšenian presidentti Džohar Dudajev. Hän oli entinen neuvostoilmavoimien kenraali, joka oli vuosina 1987–1990 toiminut Tartossa lentotukikohdan komentajana. Hän oli tuolloin suhtautunut myönteisesti laulavaan vallankumoukseen ja samalla tutustunut moniin itsenäisyysliikkeen johtohahmoihin. Virosta saatu rahoitus oli osaltaan vaikuttamassa siihen, että Tšetšenia voitti ensimmäisen Venäjän kanssa käymänsä sodan 1994–1996.
Viimeinen suuri käänne Viron rahan historiassa tapahtui vuonna 2011, jolloin Viro liittyi Euroopan rahaunioniin ja otti käyttöön euron. Viro oli liittynyt Euroopan unioniin jo 2004 ja tavoitteena oli turvallisuuspoliittisista syistä mahdollisimman tiivis integroituminen unionimaiden kanssa. Viron talouspolitiikka on ollut erittäin kurinalaista ja Viro on yksi vähiten velkaantuneista EU-maista. Sikäli kun asia on Virosta kiinni, niin eurovaluutan tulevaisuus näyttää valoisalta.