Vironkielisen asun saaneista ulkomaisista paikannimistä valtaosa on tavallisia, koska maiden, pääkaupunkien ja etenkin lähinaapurien keskeiset paikat mukautetaan yleisesti, näin kielessä kuin kielessä. Suomenkin entisistä ja nykyisistä tienoista on siksi tunnettu viroksi ainakin Helsingi, Turu, Viiburi ja Ahvenamaa. Kaikkiin paikannimiin mukautus ei ole yltänyt, esimerkiksi Hanko on viroksi sama – vaikka se hyvin voisi viron ortografian mukaan esiintyä muodossa Hango. Ja toisaalta vaikka Jyväskylän kaltainen sanahirviö muodostaa virolaisille samanlaisen lausumisen kynnyspulman kuin rallikuski Ott Tänak suomalaisille urheilutoimittajille, niin ei mahda mitään, kun mukautus puuttuu: ”Jü-vas-kü-la… Hästi ütlesin! Hienosti meni!”

Vaan asiaan. Jos suomalaisilla on toisinaan yllättäviä mukautuksia omassa kielessään, kuten Latvian Daugavpilsin vuosisatainen ”suomentaminen” Väinänlinnaksi, niin on virolaisillakin oma Ojamaansa. Siis mikä? No kun sitä Väinäjokea – eli Daugavaa – pitkin tulee sieltä Ükskilasta päin ja lipuu aikansa Hyljesaaren ja Domasnäsin ohi sille oikealle Itä- eli Länsimerelle, niin pianhan Ojamaa näkyykin.

Gotlanti siis. Tosin suomalaisillekin Gotlanti oli muinoin tuttu nimillä Vuojonmaa ja Vuojola, ja ovatpa saarelais-vuojelaiset päätyneet Kalevalaankin (13:47), vaikka siellä sana viittaa pikemmin lappalaisiin. Aimo Halilan mainion monografian mukaan tunnetun professorin eli ”Väinö Voionmaan isän suku, Wallinit, oli peräisin Gotlannista. Tämän vuoksi Väinö Wallin otti suurena nimenmuuttovuonna 1906 itselleen Gotlannin vanhan suomenkielisen nimen Voionmaa.”

Unohdetaan silti hetkeksi outo Vuojola ja tuodaan rinnalle tutumpi Saarenmaa. Miten kummassa käykin niin, että kun siirtyy sieltä Itämeren toiselle rannalle Ojamaasta etelään, niin siellä on suorastaan sananmukaisesti vastassa toinen ”Saarenmaa” – eli Öölanti? Kaikkitietävä Eesti kohanimeraamat (2016) vihjaa todennäköiseen vastaukseen: kun lähellä Itämeren piirissä oli jo yksi ”Saarenmaa”, niin virolaisten Saarenmaata piti kutsuttaman toisin. Siitä ei tullutkaan ”Öland”, kuten olisi voinut, vaan Ösel. Sen varhaisen muodon, Eysyslen, on tulkittu viittaavan saaren muodostamaan hallintoalueeseen, ehkä tosiaan Saarenmaan muinaismaakuntaan.

Aina jännemmäksi menee, kun mainittu paikannimiraamattu vihjaa vielä, että ”saarenmaita” olisi ollut vielä kolmaskin! Miten niin? Eikö Ojamaa sitten olekaan ”purojen maa”, kuten Åland voisi olla ”jokien”, tai pikemmin salmien maa? No ei tietenkään, vaan Ojamaan O-y-a on tietysti sama kuin Ey-syslen Ey. Taas ollaan siis ”Saarenmaalla”. Ihan omakin piibelimme, eli Suomen sanojen alkuperä (1992–2000) vahvistaa, että muinaisnorjan ey, tai tutummin ö, on kiistatta saari. Saarta tarkoittavasta alkuperästä juontuu etelägotlantilaisen pitäjän nimi Öya, josta virolaiset ovat lainanneet itselleen muodon Ojamaa. Sana on hämäävästi samanasuinen kuin viron kielen puroa tarkoittava oja.

Entä sitten Gotlanti? Enpä tiedä, mutta ehkä gootit, elleivät Valhallan jumalat, halusivat tuoda vähän vaihtelua Itämeren saarenmaiden puisevaan nimenantokäytäntöön. Useissa kielissä Gotlanti eri muodoissaan lienee nykyään yksinomainen, ja viron Ojamaa vain harvinainen poikkeus. Sitä paitsi tuntevat virolaisetkin rinnakkaismuodon Gotland.