”Virolainen kirjallisuus on samoin kuin suomalainen – köyhä”, raportoi Elias Lönnrot kirjeessään Tartosta Suomeen vuonna 1844. Sen jälkeen on paljonkin muuttunut kirjallisuuselämässä Suomen sillan kahdessa päässä. Kymmenet suomalaiset kirjailijat ovat vierailleet Tartossa, tavanneet tarttolaisia kollegoitaan, saaneet heiltä vaikutteita, ihailleet yliopistokaupungin kauneutta ja haltioituneet Tarton hengestä. Suomalaisten kirjailijoiden kirjeet, päiväkirjat, matkakertomukset, kirjat ja aloitteet kertovat siitä, että tarttolainen kirjallisuus(elämä) on rikas. Seuraavassa on muutama todiste edellisen tueksi lähinnä nykypäivästämme.
Suomalaiset kansallisromantikot tapasivat Tartossa Friedrich Robert Faehlmannin, Johann Voldemar Jannsenin tai Lydia Koidulan tai muistelivat myöhemmin Emajoen kuuluisia satakieliä Friedebert Tuglaksen tai Gustav Suitsin seurassa. Nykyisin monet suomalaiset pitävät Jaan Kaplinskia virolaisen henkisen ajattelun ruumiillistuma. Kirjailija ja estofiili Juhani Salokannel on yksi suurimpia Kaplinskin ihailijoita. Hän on arvostettu Kaplinskin, Jaan Krossin ja Anton Hansen Tammsaaren suomentaja ja tutkija, joka on käsitellyt Viroa myös kaunokirjallisessa tuotannossaan. Salokannel kävi Tartossa ensimmäistä kertaa vuonna 1967. Hän solmi läheiset suhteet virolaisiin kirjailijoihin ja kääntäjiin jo Neuvostoaikana.
Kaplinskin ja pari vuotta sitten menehtyneen esseisti Johannes Salmisen läheinen ystävyys sekä filosofinen kirjeenvaihto on julkaistu kirjoina Vieläkö Tartossa laulaa satakieli? (1990) ja Valkeat yöt ja mustat (2002). Esseisti ja klassisen kiinalaisen runouden kääntäjä Tero Tähtinen nimeää Kaplinskin yhdeksi suosikkiesseistikseen ja päättää usein kirjeensä minulle kysymykseen ”Vieläkö Tartossa laulaa satakieli?”. Tähtinen on viipynyt kahdesti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran residenssissä Tartossa. Kesällä 2013 Tähtinen vieraili Kaplinskin kodissa Vana-Mutikussa Etelä-Virossa. Parnassossa (2/2014) on julkaistu Tähtisen haastattelun Kaplinskin kanssa.
Viime aikoina enimmäkseen Kiinassa asuva ja työskentelevä Tähtinen viipyi loppuvuodesta 2017 Tampereen Pispalassa. Sieltä minulle saapui sähköposti, joka sisälsi spontaanin muistelon Tartosta: Selailin vanhaa päiväkirjaani ja löysin hauskoja kuvauksia joltakin Tarton-reissultani: oli kamalan kuuma, hikoilimme kasvitieteellisessä puutarhassa ja Supilinnassa, kävin Tammen urheilukentällä juoksemassa, kunnes polveani särki ja sinä hankit minulle hierojan Maaülikoolista. Muistatko vielä – ”liiga palju sporti!” –– Olihan ne hauskoja päiviä ja niitä on kiva muistella täällä marraskuisessa tihkussa.
Ehkä Tarton yliopistossa luetaan Bukowskia?
Kirjailijaryhmittymät Nihil Interit Turusta ja Tarton NAK syvensivät suhteitaan Tuglas-seuran järjestämässä runouden käännösseminaarissa keväällä 1999. Nihil Interitin tuolloinen esimies ”Suomen Bukowski” Tapani Kinnunen kirjoitti tapaamisesta matkaraportin, joka julkaistiin runouslehdessä Tuli&Savu (3/1999) ja myöhemmin Kinnusen Alaskan runot -kokoelman (2001) lopussa: Tartossa törmäsimme ensimmäiseksi Helvetin Enkeleihin. Eikös tämän pitänyt olla kuuluisa yliopistokaupunki? Ehkä Tarton yliopistossa luetaan Bukowskia? Kaupunki oli joka tapauksessa hyvin kaunis ja virkeäntuntuinen. –– Illalla oli virallinen esiintyminen. Uuden virolaisen runon kärkinimet ja kollegat Suomesta heittivät kovin vaihtelevia värssyjä eetteriin. Oli kuolemantuskaa, oli kitaralla säestettyä laululyriikkaa, oli Contra. Hän on tämän hetken tuorein ja kuumin nimi Tartossa. Valkokutrinen peruspositiivinen huumorijunttiavantgardisti joka osaa ottaa yleisönsä minkä hihittelyltään ennättää.
Vuonna 2005 Tarton Tampere Majan kirjailijaresidenssissä viipyi J. K. Ihalainen. Sinä aikana hän tutustui Kaplinskiin, Kauksi Ülleen ja Aapo Ilvekseen ja haastatteli heitä kulttuurilehti Kirjoon. Kohtaamisista seurasi se, että Kaplinski ja Ilves esiintyivät Annikin Runofestivaalilla Tampereella. Lisäksi Ihalaisen Palladium-kustantamo on julkaissut paljon etelävirolaista runoutta. Myöhemmin Ihalainen tutustui Tarton elävään runolegendaan Jaan Maliniin.
Runoilijat Malin ja Esa Hirvonen tekevät tiivistä yhteistyötä myös festivaalijärjestäjinä. He ovat tuoneet viime vuosina suomalaisia runoilijoita Tarttoon Hullunud Tartu ja Tartu Släm -tapahtumiin ja virolaisia esiintyjiä Runoviikolle Turkuun.
Onko täällä aina näin ihanaa?!
On toukokuu 2017 ja Prima Vista -kirjallisuusfestivaali. Istumme Tuomas Kyrön kanssa kapakassa nimeltään Illegaard. Kyrö on toista kertaa esiintymismatkalla Tartossa. Mielensäpahoittajasta on tullut toriseja. Nyt Kyröstä on ikävää, että hänen pitää palata iltalennolla Helsinkiin. Jos hänen ei matkustaisi jo seuraavana päivänä Prahaan, hän jatkaisi mielellään keskustelua Tarton (urheilu)elämästä A. le Coq kultaisena kyytipoikanaan.
Parin päivän päästä olen runoilijoiden Sanna Karlströmin ja Henriikka Tavin kanssa Prima Vistan tarjoamalla illallisella Yliopiston kahvilassa. Pitkä pöytä on täynnä kirjailijoita, tarttolaisia ja ulkomaalaisia. Contra ei vain hihitä – hän hirnuu ja hekottaa. Karlström ja Tavi ovat kävelleet päivällä Toomemäellä ja ajalleet kirjailijaseurassa Jõmmu-lotjalla Emajoella. He ovat loistavalla tuulella.
”Onko täällä aina näin ihanaa?!” Karlström huudahtaa yhtäkkiä ja luo minuun odottavan katseen. Tavilla ja minulla on tuoreessa muistissa edellinen ilta Vein ja Vine -vinoteekissä, missä lauloimme ”Kalliolle, kukkulalle…” Kristiina Ehinin ja Lauri Sommerin johdolla. ”No joo”, hymyilen viekkaasti, ”tällainen tämä Tartto on.”
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun suomalainen kirjailija ihastuu Tarttoon. Henni Ilomäki kertoo kirjassa Tartto. Kirjailijan kaupunki, että Tarton hengen pauloissa ovat huokailleet monet edesmenneetkin kirjailijat, kuten Olavi Paavolainen, L. Onerva, Elina Vaara, Tatu Vaaskivi, Saima Harmaja ja tietysti suuri estofiili Eino Leino, joka kirjoitti runoja Viron kunniaksi.
”Minä en tahdo täältä pois!” kerrotaan Eino Leinon tokaisseen vuonna 1921 Tartossa, jossa häntä ihailtiin ja ymmärrettiin. Hän tunsi sielujen sympatiaa ennen kaikkea Henrik Visnapuuhun. Leino sai ajatuksen hakea Viron kansalaisuutta kahvila Wernerissa shakkia pelatessaan. Kummankaan maan presidentit eivät kuitenkaan hyväksyneet Leinon hakemusta.
Tässä hehkuttelijoiden seurassa on ihan tervettä pitää mielessä, että kaikki eivät ole huumaantuneet Tarton hengestä. Hagar Olsson nimitti Tarttoa nurkkakuntaiseksi lilliputtien kyläpahaseksi ja haukkui Tuglasta kirjalliseksi paaviksi.
Suomen Viron-instituutin ja Prima Vista -kirjallisuusfestivaalin ansiosta Tarttoon on lennähtänyt lukuisia nykykirjallisuutemme tähtiä, kuten Sofi Oksanen, Kjell Westö, Leena Lehtolainen, Salla Simukka, Katja Kettu, Elina Hirvonen, Juha Itkonen, Emmi Itäranta, Joel Haahtela ja viimeksi joulukuussa 2017 Antti Tuuri. Tarton kutsuun ovat vastanneet myöntyvästi myös suuret idolini Sirkka Turkka ja Leena Krohn, jotka eivät ole olleet kovin innostuneita esiintymään kotimaassa viime aikoina. Muistan elävästi, miten yleensä varautuneen oloinen Leena Krohn tunsi olonsa hyvin vapautuneeksi Tartossa. Hän kuuluukin Krohnien kuuluisaan kirjailijasukuun, kuten Tartossa asuneet ja kirjoittaneet Julius Krohn ja hänen lapsensa Kaarle Krohn ja Aino Kallas, joka alkuvaikeuksien jälkeen tunsi olevansa kotonaan juuri Tartossa.