Viro julistautui itsenäiseksi 24.2.1918 eli 80 päivää myöhemmin kuin Suomi. Viron itsenäisyyden juhlavuoden alkaessa lienee paikalla lyhyesti kerrata mitä 100 vuotta sitten tapahtui.
Viro sai keväällä 1917 autonomian: virolaisten asuinalueet yhdistettiin yhdeksi hallinnolliseksi kokonaisuudeksi, jonka korkeimmaksi elimeksi valittiin yleisillä vaaleilla maaneuvosto eli maapäivät. Viron kuvernementin toimeenpanevaksi elimeksi maapäivät asetti maahallituksen, jonka johtoon lokakuussa 1917 nousi Konstantin Päts.
Viron näin saama itsehallintokoneisto ei kuitenkaan ehtinyt vakiinnuttaa asemaansa, kun jo Viroonkin syntyneet työläis- ja sotamiesneuvostot alkoivat kilpailla sen kanssa vallasta. Venäjän Lokakuun vallankumouksen jälkeen valta neuvostoissa siirtyi bolševikeille ja Tallinnan työläis- ja sotamiesneuvostojen toimeenpaneva komitea otti 12.11. itselleen maapäivien vallan.
Maapäivät kokoontuivat vielä 15. marraskuuta, mutta istunto ehti kestää vain 25 minuuttia, minkä jälkeen bolševikit saapuivat hajottamaan sen. Tässä viimeisessä istunnossaan maapäivät julistautuivat korkeimman vallan haltijaksi Virossa ja delegoivat tämän vallan vanhinten neuvostolle, johon kuului edustaja jokaisesta puolueesta. Tosiasiallista valtaa Virossa kuitenkin käyttivät bolševikkien neuvostot.
Bolševikkien terrori lisääntyi alkuvuodesta 1918 ja vanhinten neuvoston maanalainen työ kävi yhä vaikeammaksi. Tämän vuoksi se asetti 19. 2. kolmimiehisen pelastuskomitean hoitamaan tehtäviään. Komitean jäseniksi nimitettiin Konstantin Päts, Jüri Vilms ja Konstantin Konik. Se sai tehtäväkseen julistaa Viro itsenäiseksi sopivan tilaisuuden tullen. Itsenäisyysjulistuksella toivottiin voitavan tehdä Viron-kysymyksestä kansainvälinen ja saada länsivaltojen huomio kiinnitettyä maan tapahtumiin.
Bolševistisen Venäjän yhteyteen jäämisen lisäksi Viron kansallismielisiä huolestutti alueen mahdollinen liittäminen Saksan valtakuntaan. Tätä ajoivat Baltian saksalaiset ja ajatus sai vastakaikua myös Saksan korkeimmassa johdossa. Saksa oli jo kesällä 1917 valloittanut Riian ja syksyllä Saarenmaan ja Hiidenmaan ja siten painostanut neuvostohallituksen aloittamaan rauhanneuvottelut. Neuvottelujen lukkiuduttua Saksa aloitti 17. helmikuuta 1918 Viron miehityksen. Hyökkäys eteni nopeasti ja Pietarinkin jouduttua uhatuksi neuvostohallitus taipui solmimaan Saksalle edullisen Brest-Litowskin rauhan 3. maaliskuuta.
Pelastuskomitean ensimmäinen suunnitelma oli antaa Viron itsenäisyysjulistus 21. helmikuuta Haapsalussa, joka ei ollut bolševikkien hallinnassa. Ennen pelastuskomiteaa kaupunkiin kuitenkin ehti Saksan armeija. Seuraava yritys tehtiin 23. helmikuuta Pärnussa, jossa itsenäisyysjulistus luettiin kansalle Endla-teatterin parvekkeelta. Seuraavana päivänä sama julistus julkaistiin Tallinnassa. Pelastuskomitea tuli esiin maan alta ja otti improvisoitujen joukkojen avulla kaupungin valvontaansa sekasortoisesti perääntyviltä bolševikeilta. Tästä päivästä, 24. helmikuuta, muodostui virallinen itsenäisyyspäivä, jota edelleen juhlitaan Viron tasavallan syntymäpäivänä.
Helmikuussa 1918 käytännön itsenäisyys kesti Tallinnassa vain vuorokauden. Seuraavana päivänä kaupunkiin marssi Saksan armeija, joka ei halunnut tietää mitään Viron itsenäisyydestä. Pelastuskomitea joutui vetäytymään takaisin maan alle ja todellista valtaa ryhtyivät käyttämään saksalaiset sotilasviranomaiset. Saksalaismiehitystä kesti marraskuuhun, jolloin Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan ja veti joukkonsa Virosta. Nyt Viron itsenäisyys oli todellisuutta myös käytännössä. Tätä itsenäisyyttä Viro joutui seuraavan vuoden ajan aseellisesti puolustamaan Neuvosto-Venäjää vastaan, mutta se on jo toinen tarina.