Muuan eukko ja ukko – syntyperäiset etelävirolaiset, Eda ja Urmas Veeroja – käveleskelivät eräänä iltana omilla maillaan Võrumaan Haanjassa, mäkien ja järvien välissä. Yksissä mielin he pohdiskelivat, miten hyvä saunassa on lämmitellä luita ja jäseniä. Mikäpä hätä heillä pohdiskellessa, heillähän oli oma sauna – savusauna – odottamassa, sitä oli tuona päivänä tuntikaupalla lämmitetty. He menivät saunaan, istuivat lauteille ja heittivät löylyä. Eda mietti, että kylläpä saunassa käyminen on mukavaa ja tarpeellista, jopa niin tärkeää, että savusaunoja tulee varjella ja että tämä saunomistapa täytyy saada Unescon aineettoman perinnön luetteloon.
Joulukuussa 2014 Eda ja Urmas menivät taas saunaan, mutta tällä kertaa heidän kanssaan lauteilla istui ihmisiä, jotka olivat tehneet kovasti töitä Vanhan-Võromaan savusaunaperinteen hyväksi aina sen viemiseen Unescon aineettoman perinnön luetteloon asti. Joku auttoi neuvoilla, joku voimalla, ja ehkäpä jopa noituudella. He ottivat tehtäväkseen säilyttää Võrumaalla vielä elävänä säilyneen saunomisperinteen. Se on vastuullinen tehtävä, johon kuuluu esivanhempien kunnioittaminen ja tuleviin sukupolviin uskominen.
Veerojien Mooskan tilan piha oli tuona joulukuisena päivänä luminen ja pimeä, valoa toivat palavat puupalkit. Saunan takaisessa metsikössä jänis kuunteli, kuinka Eda rummutteli siunausta saunoille ja saunojille. Saunassa oltiin kauan, pihan yli näkyi vain höyryn pölähdyksiä, kun ovi avattiin lampeen polskahtamista varten. Kuului tyytyväistä muminaa ja jutustelua. Saunojat olivat tehneet ison työn, ei ollut ihme, että sauna teki raukeaksi ja väsyneeksi. Myöhemmin tuvan sohvalla monet torkahtelivat. Saunan luetteloon saaminen ei ollut tehnyt saunaa kuumemmaksi eikä sen lämmittämiseen ollut kulunut vähempää aikaa eikä puita.
Nettikommentteja ei ole kovinkaan terveellistä lukea, terveellisempää on käydä saunassa. Kiista kuitenkin syntyi: miksi savusaunaperintö liittyi Võrumaahan, miksei koko Viroon? Myös muilla kansoilla on savusaunoja, mitä niille käy, jos ne eivät ole aineettoman perinnön luettelossa? Vastata voi ainoastaan, että võrulaiset tarttuivat tilaisuuteen ja marssivat saunoineen luetteloon.
Kansainvälisen saunaliiton puheenjohtaja Risto Elomaa on oikeassa sanoessaan, että võrolaisen saunaperinteen lisääminen luetteloon kiinnittää huomiota myös muihin saunaperinteisiin ympäri maailman.
Monissa võrumaalaisissa perheissä kysytään alkuviikosta ”Kas sjoo nätäl sanna kah tetäs?”, tehdäänkö tällä viikolla sauna? Nimenomaan tehdäänkö, tekeminen on paljon enemmän kuin vain lämmittäminen. Monissa kodeissa on myös nopeampi suomalainen sauna, joka lämpenee nopeasti ja jossa lämpöasteet nousevat korkealle. Se palvelee perhettä hyvin. Mutta usein on myös savusauna, sillä on luontoa ja sielua, ja se tehdään, ei lämmitetä. Lauantai tulee pitää muista menoista vapaana, sillä lämmitys kestää tunteja. Kun tuli on pantu alulle, istutaan saunan kynnyksellä niin kauan kuin pakkasasteet tai sääsket sallivat ja odotellaan syttyykö tuli, selle et salli–ei tuli tuhnjagut… (tuli ei siedä saamatonta mämmikouraa). Puita täytyy lisätä oikeaan aikaan. Vesi kannetaan sisään, kesällä taitetaan tuore vihta valmiiksi, talvella pannaan kuivumaan laitettu vihta veteen hautumaan. Saunapyyhkeet ja juomat laitetaan valmiiksi, ja saippua myös, nykyään valmistetaan myös saunahunaja, johon sekoitetaan suolaa ja öljyä. Kaikki tämä täytyy viedä saunaan, sillä vanhan tavan mukaan savusauna sijaitsee erillään asuinrakennuksista. Sitten soitetaan ystäville, että teimme tänään saunan, tulkaa mukaan. Saunan lämpö ja ihana raataminen täytyy jakaa. On suorastaan tuhlausta lämmittää koko päivän saunaa parille ihmiselle, vaikka lämpöä riittäisi kymmenelle. Võrumaalainen on säästäväinen ja säästeliäs ihminen.
Muistan lapsuudestani, että en pitänyt savusaunasta. Omasta mielestäni jäin siellä likaiseksi, kaupunkilainen kun olin. Isotäti Juulia pesi pääni jokainen saunomiskerta takiaisjuuriliuotteella ja huuhteli vihdan huuhteluvedellä, jotta lapselle kasvaisivat paksummat hiukset (eivät muuten kasvaneet). Silmään mennyt saippua poistettiin märällä suukolla, joskus teki se kipeää. Muistan silti sen autuaan tunteen, kun kävelin pitkin pihaa, pienessä aamutakissani ja sinikuvioisessa valkoisessa pyyhkeessä, jota kutsuttiin saunapyyhkeeksi ja joka pantiin lapselle päähän ainoastaan saunan jälkeen. Päiväsaikaan en oikein halunnut saunalle mennäkään, sillä se oli jotenkin salaperäinen paikka. Isotäti oli kertonut kaikenlaisia tarinoita saunassa ennustamisesta. Tytöt olivat kuulemma laittaneet lauteelle peilin ja katsoneet siitä, näkyykö tuleva puoliso. Yhtäkkiä yksi tyttö oli nähnyt selkänsä takana itse paholaisen tuijottamassa peiliin. Täti selitti kyllä kaiken – joku oli kai avannut oven ja höyry oli maalannut paholaisen neidon peiliin…
Saunassa voi silti kohdata kaikenlaista, näin uskomme Võrumaalla rehellisesti vielä nykyäänkin. Ja isoisä, pitkä mies, puhtaat pellavahousut jalassa, makoili polvet koukussa lyhyellä puupäätyisellä vuoteellaan ja lauloi ”kesä on tulossa, talvi menossa, pojat puuvanteisilla vankkureilla kosiolle menossa” Eikä tuosta ole kauankaan, se oli 1960-luvulla. Äitini uskoi saunaan ja kävimme Võrussa saunassa silloinkin, kun meillä oli jo kylpyamme ja vesi kulki putkistossa. Minulla oli aina valkoinen sinikuviollinen saunapyyhe päässä. Näitä tarinoita voi jokainen Võrumaalainen kertoa, sauna on olennainen, erottamaton osa elämässämme.
Vuonna 2006 ostin itselleni pienen maalaistalon Viron kaukaisimmasta kaakkoisnurkasta. Oli maaliskuu, ja kun metrinpaksuinen lumi lopulta suli, löysin erään kiviröykkiön ja jättisuuren saarnipuun takaa notkelmasta myös savusaunan. Siellä se oli, ja on vieläkin. Tällaisia miellyttäviä löytöjä tekevät monet maapaikkojen uudet omistajat Võrumaalla. Eipä muuta kuin hihat ylös ja sannakõist kunnostamaan. Pian sitä jo tutkii, miten sauna lämmitettiin, mitä siellä tehtiin, kuinka pestiin, millä ja koska, mitä lausuttiin, miten hierottiin, minkä puun oksista vihta tehtiin ja milloin. Onneksi on paljon ihmisiä, jotka osaavat vastata näihin kysymyksiin. Kun on nähnyt kaiken oppimisen vaivan, on itsekin jo saunauskoinen.
Loikoilet lauteella, kiukaalle heitetään kauhallinen kuumaa vettä, hämärään huoneeseen laskeutuu lämpö, jota ei voi verrata tavallisen suomalaisen saunan lämpöön – se tulee äkkiä jostakin ja on kaikkialla, polttaa ja hellii samanaikaisesti. Herkimmillä voi tosin silmiä hieman kirvellä, mutta se kuuluu asiaan. Jollakin jää kankkukin mustaksi, mutta sekin kuuluu savusaunaan. Sielu joka tapauksessa puhdistuu.
Viron Kulttuurirahasto myönsi vuoden kunniapalkinnon Eda Veerojalle ja Külli Eichenbaumille savusaunaperinteen viemisestä Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Palkinnon myöntämistilaisuudessa Tallinnassa 5. helmikuuta 2015 kaikui lavalla võrun kieli sekä Unescoa kiittävät võrunkieliset saunasanat: ”Aitümä vihategijäle, aitümä sannakütjale, aitüma viivedäjäle, aitüma sälämõskjalõ… aitüma UNESCOlõ”.