Aktiivisena estofiilinä ja hyvänä viron kielen taitajana O. A. F. Lönnbohm osallistui moniin Viroon liittyviin hankkeisiin ja teki maassa pitkiä matkoja. Ensimmäiselle retkelleen hän lähti keväällä 1877 kieltä paremmin oppiakseen ja murretutkimuksia tehdäkseen. Matka venähti yli vuoden mittaiseksi.
Matkaltaan Lönnbohm kirjoitti parikymmentä kirjettä Uuteen Suomettareen, ja niistä voi seurata hänen kokemuksiaan ja havaintojaan. Matka alkoi Helsingistä 23. toukokuuta 1877. Jo Tallinnaan tulo laivalla oli komea elämys. ”Räävelin korkeat tornit nostivat veitsenterän muotoisia huippujaan aika uljaasti pilviä kohti.”
Tallinnasta matka jatkui vankkureilla länteen. Tien poskessa oli lyhyin välein kapakoita, kõrtsejä. ”Ravintohuoneessa, ’bufetissa’, on tiskintapainen lauta, jonka takana isäntä aukoo puteleita.” Haapsalun suositusta kesäkaupungista Lönnbohm kertoi laveasti. Merikylpylän vauraita, etupäässä pietarilaista vieraita varten kaupungissa oli kolme tohtoria ja ravintoloita.
Haapsalusta Lönnbohm siirtyi höyryveneellä Hiidenmaalle. Hän kuvaili kaikkea eteensä sattuvaa ja kokemaansa, ja aina väliin tekstistä kimposi piikki ”saksoja” ja heidän valta-asemaansa kohti. Saksojen pönäkkyyttä elätti virolaisten nöyryys. Suomalaisia ja Suomea Hiidenmaalla kehuttiin kilvan, Lönnbohm havaitsi.
Hiidenmaalla elintaso oli korkeampi kuin mantereella, ja ”moni huonekalu oli käynyt maalarin luona”. Pühalepan lukkari yllätti tulijan soittamalla harmonilla Suomen laulun, Savolaisen laulun ja Maamme-laulun. Ne tämä oli oppinut C. R. Jakobsonin laulukirjoista. Rantaruotsalaisista Lönnbohm kertoi pitkään.
Hiidenmaan jälkeen oli vuorossa Saarenmaa. Sitä kuvatessaan Lönnbohm kertoi myös talonpoikien vapautumisesta maaorjuudesta, rahvaan asemasta, kansakouluista ja kirkollisista oloista. Sen sijaan viromaaneja eli virolaisuuden harrastajia hän ei matkallaan tavannut. Saarilla kansallistunto ”makaa kukaties sikeämpää unta kuin Virolaisten seassa muualla”.
Epäilyksiäkin vaelteleva suomalaisnuorukainen herätti. Häntä harmitti, että ”ylioppilaita pidetään melkein ihmisten syöjien vertaisina”.
Mantereelle palattuaan Lönnbohm suuntasi Tallinnan kautta kohti Tarttoa. Matka ”lensi” junalla. Emajoen Ateenassa hän kävi tervehtimässä lehti- ja laulumies K. A. Hermannia. J. V. Jannsenin jälkeen kansallisen liikkeen uusi kyky kuului olevan C. R. Jakobson. Myös Fr. R. Kreutzwald ja Jakob Hurt esiteltiin lukijoille – ja tietysti Lydia Koidula! ”Sanon vaan lopuksi, että meillä Suomessa ei ole niin etevää naiskirjoittajaa.”