Yksi Virossa elämisen suurimpia iloja on mahdollisuus päästä miten pitkälle tahansa. Itseään voi toteuttaa monilla aloilla, elämässä voi vaihtaa suuntaa ja saada hyvinkin vastuullisia tehtäviä iästä riippumatta. Toki on hieman kummallista katsoa pääministeriä kertomassa henkilökohtaisista saavutuksistaan juoksuradoilla, mutta samalla voi nuorten arkkitehtien huipputasoista suunnittelua seuratessa tuntea myös suurta ylpeyttä.

Tämä koskee esimerkiksi Tarton yliopiston Narvan yksikköä. Sen vuoksi kannattaa matkustaa Narvaan asti, sillä kyseessä on ehkä vuosisadan paras virolainen rakennus. Arkkitehdit ovat Siiri Vallner, Katrin Koov ja Indrek Peil.

Koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan on Narva – yksi Viron suurimpia kaupunkeja – ollut arkkitehtonisessa mielessä suorastaan uhri. Sodan jälkeen kauniiden barokkirakennusten jäännökset raivattiin ja entinen vanhakaupunki täytettiin neuvostoaikaisilla tyyppitaloilla. Ajan myötä katukuvaan ilmestyi myös muita tylsänpuoleisia hallintorakennuksia, tavanomaisten tyyppiprojektien mukaisesti rakennettuja laitoksia ja myöhemmin vielä ilmeettömiä kauppakeskuksia. Lisäksi uudelleenitsenäistyneen Viron harjoittama politiikka on suosinut Virumaan historiallisena keskuksena pikemmin Jõhvia ”viimeistä virolaisten linnoitusta”, ja valtion läsnäolo Narvassa koskee lähinnä valtion rajaa.

Vuonna 2005 järjestetyn arkkitehtuurikilpailun tuloksena valmistunut yliopistolaitos sijaitsee hieman nykyisen keskustan ulkopuolella, sen ympärillä on autio Pimeaia-puisto, neuvostoaikaikaisia hruštšovska-asuintaloja sekä tyhjillään oleva raatihuone.

Rakennus on lumoava ja mykistävä. Se astuu askeleen taaksepäin entisen pörssirakennuksen paikalta, jottei peittäisi Narvan kaunista raatihuonetta. Arkkitehdit ovat kuitenkin osoittaneet alkuperäisen rakennuksen paikan sekä talon ulko- että sisäpuolella. Julkisivuun on reliefinomaisesti ikään kuin painettu entisen pörssirakennuksen hieman stilisoitu barokkityylinen fasadi. Ajatusta tukee myös lippamainen katto.

Rakennuksen oransseissa sivuissa näkyy kuitenkin laskelmoitu ja vakava suhtautuminen arkkitehtuuriin, mikä kehystää hyvin luovan ympäristön mahdollistavaa suunnittelua. Tällainen ratkaisu tuo isoon rakennukseen vaihtelevuutta ja oppilaitos vakuuttaa joka puolelta katsottuna. Siiri Vallner arkkitehtitoimisto Kavakavasta tiivistää konseptin: ”Pohjimmainen ajatus oli pörssirakennuksen palauttaminen onttona. Ajatus talosta koostuu kahdesta osasta: entisen pörssirakennuksen kokoinen aukio näyttää sen sijainnin, ja pörssirakennuksen julkisivu on esitetty jäljennöksenä uudessa talossa. Julkisivun taakse jää itse oppilaitos. Näin uusi rakennus ei myöskään peitä historiallista raatihuonetta. Saattaa kuulostaa suurelliselta, mutta tämä ratkaisu on tavallaan muistomerkki sekä vanhankaupungin häviämiselle että sen uudelleenrakentamiselle.” Vallner muistelee, että monet olisivat halunneet paikalle kopion vanhasta pörssirakennuksesta, sillä kaikilla ei ollut hyviä kokemuksia nykyarkkitehtuurista. ”Suunnittelutyön alussa paine oli kova, ja etsimme kovasti ratkaisua siihen, miten historiallisessa ympäristössä voisi toteuttaa nykyarkkitehtuuria. Barokille ominaista mittakaavaa käytimme julkisivuissa ja sisäpihalla. Tärkeä ajatus oli käsityön käyttäminen rakentamisessa. Olimme sitä mieltä, että ihmisen kosketus ja käsityöläismestarin osallistuminen erottaa uuden ja vanhan arkkitehtuurin. Tämä tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin vanhojen muotojen imitoiminen.”

Narvan oppilaitoksen ja monien muiden tärkeiden rakennusten suunnittelijat ovat hyvin nuoria verrattuna muissa Euroopan maissa vastaavia projekteja tekeviin arkkitehteihin. Tämän ilmiö johtuu luultavimmin Virossa järjestetyistä avoimista arkkitehtuurikilpailuista, joihin uransa alussa olevat arkkitehdit osallistuvat mielellään saadakseen uusia tilauksia ja kokemusta. Virolainen yhteiskunta on uudistushaluinen ja välillä alemmuudentunnossaan huomionhakuinen, minkä vuoksi Virossa ollaan usein valmiita riskeeraamaan ja valitsemaan joukosta nuorien arkkitehtien rohkeita projekteja. Ne eivät ole aina olleet järkevästi toteutettavissa, mutta ne näyttävät hyvältä. Toisaalta monet nuoret arkkitehdit ovat hyvin joustavia ja etsivät parhaita mahdollisia ratkaisuja.

Kavakavan lisäksi huomiota on herättänyt arkkitehtitoimisto Salto ja sen perustajat Maarja Kask, Karli Luik ja Ralf Lõoke, jotka ovat suunnitelleet paljon provokatiivisia ja onnistuneita rakennuksia. Vuonna 2012 valmistunut Baltian elokuva- ja mediakoulu sijaitsee Tallinnan yliopiston päärakennuksen takana hyvin pienessä tilassa. Koulu on arkkitehtuurikilpailun tulos, ja se yhdistää yliopistokampusta niin visuaalisesti kuin fyysisesti. Koulu on myös erikseen tarkasteltuna todellinen mestariteos – alkaen vakuuttavasti rajatusta julkisivusta ja päättyen karun teknisen sisätilan rauhalliseen muotoiluun. ”Keskityimme erityisesti yliopistorakennusten väliseen sisäpihaan. Se on aukio, joka Tallinnan yliopiston tiheästi rakennetusta linnakkeesta on puuttunut, Aikaisemmin tätä tilaa käytettiin parkkipaikkana. Halusimme luoda toimivan ympäristön ja antaa sisäpihalle uuden tehtävän. Elokuva- ja mediakoulun pääsisäänkäynnin edessä olevaa tilaa voi nyt käyttää erilaisissa tapahtumissa ja jopa oikeana esiintymislavana. Samalla se on avoin oleskelupaikka ja koulun kahvilan tuulelta ja sateelta suojassa oleva jatke”, Maarja Kask kertoo. Uusimpaa tekniikkaa sisältävä Baltian elokuva- ja mediakoulu on taidonnäyte siitä, miten voi yhtä aikaa ohjata teknisiä järjestelmiä ja tarjota opiskelijoille mukavan ympäristön.