On loppukesä, ja tavoitan Anu Raudin puhelimeen kotipihaltaan. Hän on kiireinen ja hieman voipunut näyttelyn jälkilaineista, kävijöistä ja opiskelijoista, joita talossa on parhaillaankin perinnekurssilla. Kesä on ollut täynnä hulinaa ja huomenna pitäisi lähteä lomamatkalle Ruotsiin.

”Huomiota on ollut liikaa, se on mennyt jo liiallisuuksiin”, Raud huokaa.

Muistan Käärikun idyllisenä vanhana maalaistalona pihapiireineen. Lähellä on järvi, jonne Anu kertoo pulahtavansa lähes päivittäin. Mutta vieläkö Käärikussa on lampaita?

”Tietenkin, tosin nyt ne ovat kesälampaita, jotka lähtevät talveksi toiseen lampolaan. Kukkoja, kanoja, kissoja ja koiria on täällä on edelleen.”

Anu Raud on arvostettu taiteilija ja emeritusprofessori, hänellä on läjä muitakin titteleitä ja Viron valtion tänä vuonna myöntämä elämäntyöpalkinto. Hän on silti kuin vaatimattomuus itse. Lehtikuvissa päällä on usein villapaita ja tavaramerkkinä 30 vuotta sitten itse suunniteltu ja kudottu raitahame. Siniharmaat silmät katsovat keskustelukumppania aina rauhallisen lempeästi

Mutta sisua ja sinnikkyyttä tässä naisessa on pakko piillä roppakaupalla, varmasti myös jääräpäisyyttä. Anu Raud tunnetaan aikaansaapana ja missiohenkisenä perinteen säilyttäjänä ja opettajana.

Anu Raudin koti Tallinnassa jäi 1990-luvun omaisuusreformin jalkoihin, eteen tuli pakkomuutto. Se oli oikeastaan onnenpotku, vaikka Anu joutui luopumaan samalla vakinaisesta virasta Viron taidekorkeakoulussa. Anu palasi juurilleen Viljandin lähelle Heimtaliin, entiseen kartanon muonamiehen taloon, jonka hänen isoisänsä oli ostanut Viron itsenäistyessä.

Asmo Lõhmus

Käärikun talo Heimtalissa
Kuva: Scanpix/Sakala/Elmo Riig

Käärikun talossa alkoi luova ja työteliäs jakso, jossa taide ja elämä limittyvät toisiinsa. Raud kutoi ja suunnitteli, keritsi villat lampaista, kunnosti vanhaa taloa ja kaiken muun ohessa ryhtyi luomaan omaa museota suurille perinnekäsitöiden kokoelmilleen. Se syntyi ensin talon kammariin ja siirtyi pian viereiseen Heimtalin entiseen kyläkouluun. 2010 hän lahjoitti kokoelmat Viron kansallismuseolle.

Samaan aikaan hän osallistui aktiivisesti Viljandin kulttuuriakatemian ja erityisesti sen perinnekäsityön opinto-ohjelman luomiseen.

Opettamisesta Raudin ei ole tarvinnut vieläkään luopua, sillä opiskelijat sekä Viljandista että Tallinnasta ravaavat Käärikulla kansanperinnekylvyissä, joissa he oppivat elämänviisautta, kuuntelemisen kykyä ja käsillä tekemistä.

Raudia itseään perinne kiinnosti jo lapsena. Opiskeluaikoina hän keräsi käsitöitä ja tarinoita Viron pikkusaarilla Kihnussa ja Ruhnussa. Tuolloin oli itsestään selvää, että mentiin paikallisten avuksi perunapellolle. Nykyään kaikki on toisin.

”Tietomäärä perinteestä on vähentynyt hirveästi, käsityötaidot ja myös piirtäminen heikentyneet. Opiskelua leimaa kauhea kiire ja pintapuolisuus. Mutta edelleen löytyy yksittäisiä kiinnostuneita, jotka ammentavat perinteestä”, iloitsee Anu Raud.

Erityisen iloiseksi hänet on tehnyt Laura Linsin ja Roland Reemaan Heimtalin museossa esillä oleva näyttely Toimumata jäänud tulevikud (Tapahtumatta jääneet tulevaisuudet).

”Uunituoreet arkkitehdit löysivät sotaa edeltäneestä emännille suunnatusta aikakauslehdestä sisustusjuttuja ja tekivät pienoismalleja lehtikuvien perusteella. Näyttely kertoo millaiseksi elämä Virossa olisi voinut kehittyä ilman neuvostomiehitystä.”

Anu Raudin suuri haave on, ettei Viroa kehitettäisi piloille eikä sen koskematonta luontoa hävitettäisi. Ja että hänen Käärikussa tekemänsä työ säilyisi tuleville polville. Ja että Heimtalin museo säilyisi sellaisena kuin se on.

Elo 4/2018 (10.9.2018)


Lue myös


Varia
Maiu Juurik

Eesti- ja soomekeelsetest linnunimedest keeleõpetaja pilgu läbi

Miks just sina Maiu Juurik, Tuglase Seltsi eesti keele õpetaja, tahad kirjutada Elos linnunimedest? Kas seda ei peaks tegema Mall Hiiemäe või Erik Leibak või Kaisa Häkkinen või Jukka Hintikka?
Lue

Eestlasena Soomes
Mariliis Kuukuma

„Kes hommikuti külas käib, see asjatult ei longi“

Eesti ja soome kultuur on justkui väga sarnased, kuid oleme siiski kaks rikkalikku iseseisvat kultuuriruumi. Olen Soomes elanud pea poole oma noorest elust ning siinse kultuurikeskonnaga kohanenud. Olen…
Lue

Saame tuttavaks
Riho Laurisaar

Psykiatri Alo Jüriloo:
Vankila ei ole oikea paikka vakavasti mielisairaalle rikolliselle

Alo Jüriloo on Suomessa asuessaan työskennellyt psykiatrian alalla jo 27 vuotta, näistä viimeiset 15 vuotta vankien mielenterveyden parissa. Vuosien mittaan karttuneet kokemukset ovat tuoneet varmuutta…
Lue