Tuglas-seura

Kirjahylly

Jan Kaus

Kompass

Hea Lugu 2017

Jan Kaus

Kompass

Hea Lugu 2017

Jan Kaus on kirjoittanut pienoisromaanin, joka on sekä rakkauskertomus että jälleen yksi rakkaudentunnustus Tallinnalle.

Kaus kirjoittaa kuin maalaisi teräväkärkisellä siveltimellä. Minäkertojan maailmaa kuvataan, kuten hän sen näkee ja kokee, yksityiskohta kerrallaan, ei kuten kirjallisuudessa usein, kokonaiskuvaa laveeraten. Maisemat, rakennukset ja tunnelmat piirtyvät pienistä, tarkoista piirteistä lukijan silmien eteen, mutta kokonaisuus jää paikoin utuiseksi tai suorastaan salaperäiseksi. Henkilötkin kuvataan katse, ilme, sana kerrallaan. Kerronnassa oleellista ei ole se, mitä on tapahtunut, vaan se, mihin huomio kulloinkin kiinnittyy.

Kausin kuvaus kutsuu lukijaa kävelemään Tallinnan kaduille, mutta myös pysähtymään välillä, katsomaan tarkasti yksityiskohtia, joista aikaisemmin on vain kiiruhtanut ohi. Neuvostoaikaiset rakennukset ja monumentit ovat katsomisen arvoisia siinä missä näkymä Mere puiesteeltä Vanhaankaupunkiin. Kaupunki luo tilat tunteille ja tapahtumille, kutsuu esiin muistoja ja tunkeutuu kertojan uniin.

Mutta ei Kaus pelkkää kaupunkia kutsu tarkastelemaan. Keski-ikäinen mieskertoja kertoo meille Annesta, joka ensin sai hänet muuttumaan ja oli sitten yks kaks poissa. Mies kertoo, millaista on jättää jäähyväisiä naiselle, jonka tapa ajatella ja katsoa maailmaa on muuttunut kuin huomaamatta miehen omaksi tavaksi katsoa ja kokea. Hän kertoo vastuusta ja vaikeista päätöksistä, kun äidit vanhenevat, ja mitä nämä päätökset tekevät parisuhteelle. Hän kertoo, millaista on olla läsnä, kun joku tekee halvaantuneena kuolemaa, joutuu väkivallan uhriksi tai tuhoaa itseään alkoholilla. – Kun Kausin pienieleistä kerrontaa lukee, ei tule ihan heti huomanneeksi, miten suurista ja tärkeistä asioista hän kirjoittaa. Luennoinnista tai paasauksesta ei ole jälkeäkään.

Kertojaminä kuvailee tapahtumia, tunteita ja näkymiä hillitysti. Hän on yksinäinen, välillä katkera, murheissaankin, mutta tunteissa ei totisesti kieriskellä, vaan niistä raportoidaan tai niitä muistellaan. Tuntuu kuin kertoja pitäisi kaiken vähintään käsivarrenmitan päässä itsestään, kokemuksensa ja tunteensakin.

Jan Kaus kirjoittaa harkiten ja huolellisesti. Lauseet ovat niukkoja ja edellä mainittu etäisyys välittyy myös kielestä. Kuivakasta ilmaisusta syntyy harkittua, mutta tahattomalta vaikuttavaa huumoria. Muutaman kerran kieli muuttuu kuitenkin lähes runolliseksi ja silloin Kausin kuvia tekee mieli jäädä hetkeksi makustelemaan. Kirjaa haluaa lueskella kaikessa rauhassa, välillä palaillen kaikkein vaikuttavimpiin kuviin.

Eva Pogoretskin (Lumimari) tekemät naivistiset kuvat onnistuvat pakoin tiivistämään kirjan tunnelmaa entisestään. Mutta aina kuvat eivät tunnu yltävän Jan Kausin kirjallisen ilmaisun tuoreuteen, vaan jäävät välillä onnittelukorttimaisiksi pakottaen jälleen kerran miettimään, mikä on kuvituksen tehtävä aikuisille suunnatussa kirjallisuudessa. Onko kuva koriste vai tulisiko sillä olla jokin itsenäinen tehtävä, jotta se tuottaisi lukijalle todellista lisäarvoa? Olisinko lukenut ja kokenut Kausin romaanin toisin ilman kuvia? Luultavasti, mahdollisesti intensiivisemmin, on epäröivä vastaukseni. Joka tapauksessa Kompass on kaunis esine ja kirja, jota mielellään pitelee kädessään, katselee kuvia ja lueskelee pätkän sieltä ja toisen täältä jo kirjan kertaalleen luettuaankin.

Hanna Pippuri

Elo 5/2017