Onni ei ole meitä varten, köyhän maan poikia varten. Meille taide on ainoa tie pelastukseen, koska sillä hetkellä, kun sielu on täynnä ikuista kärsimystä, taide avaa meille sen, mitä elämä ei kykene antamaan. Siellä, taiteessa, omassa luovassa työssä, voi löytää rauhan.” Tällaisen kirjeen saa joulukuussa 1907 August Vesanto, taiteesta innostunut helsinkiläisnuorukainen. Emme tiedä, millä tavalla hän avaa kirjeen – reunasta kärsimättömästi repien vai paperiveitsellä elegantisti leikaten; onko hän hermostunut vai keskittynyt, mitä hän kirjeeltä toivoo vai toivooko mitään? Siitä voimme silti olla varmoja, että Vesanto oli odottanut kirjettä: sen oli kirjoittanut hänen taideopettajansa, muuan virolainen Konrad Mägi, joka ei tosin ollut itse saanut valmiiksi käytännöllisesti katsoen ainuttakaan maalausta. Hän oli kuitenkin vakuuttunut taiteilijanlahjoistaan ja juuri sen takia matkustanut sinne, mistä kirje saapui lumisateiseen Helsinkiin: Pariisiin.

Konrad Mägi oli kirjeen lähettäessään jo 29-vuotias, mutta hänen taiteilijanuransa ei ollut vielä oikeastaan edes alkanut. Etelä-Viron koskemattomien metsien keskellä kasvanut Mägi oli lähes kouluja käymättömänä muuttanut Tarttoon ja ryhtynyt käsityöläiseksi. Aivan 1800-luvun lopulla Tarton yli pyyhkäisseet uudet tuulet tempaisivat hänetkin mukaansa. Mägi alkoi osallistua erilaisiin kulttuuririentoihin, luki ja teki teatteria, yritti opiskella viulunsoittoa, keskusteli filosofisista aiheista. Seuraava vaihe oli kuitenkin yllätys kaikille: Konrad Mägi päätti aloittaa taideopinnot. Kuvataiteita ei tuon ajan Virossa juurikaan harrastettu, töitä oli esillä vain harvoin ja monet myöhemmät taiteilijat ovat muistelmissaan myöntäneet olleensa jo 17–18-vuotiaita käydessään ensimmäistä kertaa taidenäyttelyssä. Mägi sen sijaan nousi junaan ja matkasi Pietariin opiskellakseen siellä suuressa taidekoulussa – mutta pettyi. Koulu oli hänestä ikävystyttävä, siellä ei ollut edes kuultu taiteilijan subjektiivisesta vapaudesta. Sen sijaan Mägi joutui piirtämään kipsipäitä ja pohdiskelemaan turhanpäiväisiä asioita samalla kun hänen rauhaton luonteensa etsi maailmasta jotain muuta kuin vain ulospäin näkyvää todellisuutta. Hän heittäytyi nopeasti mukaan vuoden 1905 vallankumouskuohuntaan, toteutti julkisia provokaatioita ja tiettävästi jopa auttoi vallankumouksellisia asekätkennässä. Pian hän jo jätti opinnot kesken ja alkoi haaveilla Pariisista. ”Olen tutustunut joihinkin taiteilijanplanttuihin, jotka ovat opiskelleet Pariisissa, ja he väittivät, että vain Pariisi on kaupunki, jossa voi saavuttaa täydellisyyden taiteessa”, Mägi kirjoitti huhtikuussa 1906.

Rahaa Pariisin-matkaan ei kuitenkaan ollut, joten Mägi matkusti ensin kesälomalle Ahvenanmaalle ja vietti sen jälkeen vuoden Helsingissä. Siellä Mägi keräsi rahaa päästäkseen jatkamaan matkaansa ja tutustui muun muassa August Vesantoon ja hänen siskoonsa. Helsingistä lähtöä seurasivat Konrad Mägin levottomat vuodet, jotka veivät hänet Pariisiin, sieltä Norjaan ja takaisin Pariisiin, hetkeksi myös Normandiaan ja viimein keväällä 1912 takaisin Viroon. Tässä vaiheessa Mägi oli jo tunnustettu taiteilija: Norjassa köyhyyden ja kurjuuden keskellä eläessään hän oli yhtäkkiä ryhtynyt töihin, maalannut kymmeniä ja taas kymmeniä tauluja. Tällainen oli hänen elämänrytminsä myös vastaisuudessa. Mägi ei koskaan muuttanut maalle asumaan, vaan piti urbaanista ympäristöstä, muodikkaista vaatteista ja kahviloiden tunnelmasta. Sen sijaan maalaaminen sujui ennen kaikkea luonnon helmassa. Lisäksi on olennaista huomata, että Mägiä kiehtoi luonto ilman ihmisiä: alkuvoimainen, villi maisema, jota ihmisen turhanaikainen kosketus ei ole pilannut. Juuri sieltä, luonnosta, Mägi löysi jonkin korkeamman voiman: jotakin irrationaalista, selittämätöntä, mystistä. ”On kaksi tietä, jota pitkin taide voisi kattaa elämän”, hän kirjoitti kerran Vesannolle. ”Toinen tie on leveä, avara, vaaraton ja mukava tie, toinen on jyrkkä, se johtaa yli kuilujen ja on täynnä kuolemanvaaroja. Mukava tie on järjen tie, joka tuntuu käsittävän elämän vain sen satunnaisessa, surullisessa ja typerässä arkisuudessa. Jyrkkä kuilujen yli johtava tie on sielun tie, jolle elämä on syvä uni ja kiusaava ennakkoaavistus toisenlaisista suhteista, toisenlaisista kurimuksista kuin ne, joihin meidän surkea käsityskykymme voi tunkeutua. Ne tiet ovat erilaisia, koska aivojen järkevä puoli on arkipäivää, työntekoa ja paahtamista, se on matematiikkaa ja logiikkaa, mutta sielu, se on harvinainen juhlapäivä, se on se, mitä ei voi kattaa tietoisuudella eikä logiikalla, se on ihmiskunnan ylistys ja ylösnousemus. Järjelle kaksi kertaa kaksi on neljä, mutta sielulle se voi olla miljoona, koska se ei tunne intervalleja ajassa eikä tilassa. Sielua varten on olemassa esineetön, tilaton, ajan ulkopuolella oleva asioiden olemus.”

Konrad Mägin luova taival kesti vain 17 vuotta. Lyhyeen ajanjaksoon mahtuu kuitenkin koko joukko erilaisia luomiskausia, jotka poikkeavat toisistaan niin paljon, että välillä tuntuu kuin asialla olisi ollut useampi eri taiteilija. Joka kerta Mägin saapuessa uuteen paikkaan myös hänen käsialansa muuttui: vuodessa tai parissa saattoivat vaihtua niin siveltimenjälki, värivalikoima, perspektiivin käsittely kuin myös maalausten aiheet. Hänen maisemakuvauksensa kattavat kaiken mikroskooppisen tarkoista analyyseista ja hypnoottisista, lähes deliriumisista näyistä panoraamoihin, jotka saavat perussävynsä massiivisista luonnonmuodoista ja taivaan ylitse kiitävistä dramaattisista pilvistä. Mägi maalasi yhtä vakuuttavasti niin optimistisia ja väritykseltään elämänmyönteisiä Saarenmaan maisemia kuin synkkyyteen taipuvia näkymiä Etelä-Virosta; jälkimmäisiin löi leimansa Mägin jatkuvasti heikentynyt terveydentila. Konrad Mägin tuotannossa on vain vähän asioita, jotka pysyivät koko ajan ennallaan. Näistä olennaisimpana voi pitää hänen intohimoaan hakeutua realistisuuden rajojen ulkopuolelle, jopa sakraalisuuteen. Luonto oli Konrad Mägin kirkko ja siellä hän tavoitti kerta toisensa jälkeen levottomien etsintöjensä tukipisteen: ylevän kokemuksen, jossa arkinen ja maallinen kadottaa merkityksensä ja edessä avautuu ovi sfääreihin, jotka muutoin ovat ihmisiltä suljettuja. Elämänsä viimeisessä suuressa maalaussarjassa, joka valmistui Italiassa – Roomassa, Venetsiassa, Napolissa ja Caprilla – Mägi saattaa kyllä luopua keskittymisestä luontoon, mutta hänen kuvaamansa rakennukset ovat mystisiä, kadut pääsääntöisesti autioita, korkealla kaartuu syvänsininen taivas ja nykyaikainen elämä on kokonaisuudessaan siirretty sivuun.

Konrad Mägi saavutti Virossa kuuluisuutta jo elinaikanaan ja hänen varhainen kuolemansa vuonna 1925 huomioitiin laajalti. Seuraavien vuosikymmenten aikana hänen tuotantonsa tunnettuus kasvoi edelleen, ja vaikka Mägin teosten näytteillepano oli neuvostomiehityksen aikana kielletty noin kymmenen vuoden ajan (koska hänen teostensa lähtökohtana ei ollut todellisuus, vaan kuvitelmat), jo 1960-luvulla kiinnostus hänen töihinsä alkoi taas kasvaa. Vaikka Mägiä on käsitelty kirjallisuudessa runsaasti ja hänen teoksiaan on Kumun pysyvässä näyttelyssä, Euroopassa hänen taiteellinen tuotantonsa on löydetty laajemmin vasta viime vuosina. Viime syksynä Rooman maineikkaassa La Galleria Nazionale d'Arte Modernassa järjestettiin hänen yksityisnäyttelynsä, keväällä Mägin töitä oli esillä Pariisissa Orsayn museossa Baltian maiden symbolistisen taiteen näyttelyssä ja tiettävästi kiinnostusta on myös muualla Euroopassa. Lisäksi hiljattain on ilmestynyt Mägin elämäkerta, joka käännettiin Kumussa järjestettävää näyttelyä varten englanniksi, italiaksi, ranskaksi ja myös suomeksi (kääntäjä Jouko Vanhanen). Vaikuttaa siltä, että meidän aikakaudellamme, jossa yleinen suuntaus vie yhä ihmiskeskeisempään lähestymistapaan, Mägin pyrkimykset löytää jotain ihmisyyden ulkopuolista tuntuvat yllättävän ristiriitaisilta ja sen myötä ehkä myös puhuttelevilta. Kumussa maaliskuuhun saakka avoinna olevassa Mägin näyttelyssä on esillä sekä julkisista että yksityisistä kokoelmista peräisin olevia maisemamaalauksia. Lisäksi museossa voi katsoa erityisesti näyttelyä varten tehdyn elokuvan ja käytössä on myös ääniopas. Elämäkertateoksessa taas on julkaistu ensi kertaa Mägin kirjeitä hänen nuorelle ystävälleen August Vesannolle. Vasta muutamia vuosia sitten helsinkiläisestä yksityiskokoelmasta löydetyt kirjeet ovat tuoneet tietoomme Konrad Mägin aiemmin tuntemattomia ajatuksia taiteesta ja maailmasta. ”Minä olen pohjoisen maan poika, eikä mikään, mikä minussa on, ole mitään muuta kuin osa meidän kansastamme ja meidän luonnostamme”, hän kirjoittaa yhdessä näistä kirjeistä. Tämänkin voimme omin silmin todeta hänen näyttelyssään.

Petteri Aarnos
Sitaatit Eero Epnerin teoksesta Konrad Mägi (suom. Jouko Vanhanen).
Elo 5/2018


Lue myös


Suomalaisena Virossa
Andreas McKeough

Sanan voima

Viron kielen oppiminen on suomen puhujalle mielestäni suhteellisen helppoa, jos motivaatiota ja sinnikkyyttä oppimiseen riittää. Oppimisprosessia tietenkin helpottaa maahan asettuminen, sillä tällöin kuulee…
subject

Virolaisena Suomessa
Georgi Viies

Minun esineeni Suomesta

Vuonna 1995 työskentelin Kaubamajan hallintopäällikkönä ja minun piti valita itselleni työpuhelin. Kaikilla tärkeillä henkilöillä oli noihin aikoihin NMT-puhelin. Juuri tuolloin tulivat kuitenkin Virossa…
subject

Viro tänään
Katariina Suurpalo

Join the liveliest startup community in Europe

Kun puhutaan teknologiasta, Virosta tosiaan löytyy paljon menestystarinoita. Kansalaispalvelut kokoaa digitaalisesti yhteen Suomeenkin tuotu X-road eli palveluväylä. Allekirjoitukset, veroilmoitukset ja…
subject