Julkaistu: 4. Septemberta 2020

Millainen on Viro vuonna 2050?
Inhimillisen kehityksen raportti tarjoaa neljä näkymää tulevaisuuteen

 

Viron inhimillisen kehityksen raportti on joka toinen vuosi ilmestyvä artikkelikokoelma, joka peilaa ja pohtii virolaisen yhteiskunnan sosioekonomista tilannetta ja mahdollisia kehityssuuntia. Raportti on arvostettujen tutkijoiden yhteistyön tulos, ja sen lähtökohta on YK:n kansainvälinen inhimillisen kehityksen indeksi. Inhimillisen kehityksen raportti on Virossa ilmestynyt vuodesta 1995. Uusimman raportin teemoja ovat mm. kaupungistunut yhteiskunta ja erilaiset elinympäristöt.

Tuoreesta inhimillisen kehityksen raportista käy ilmi, että Viron alueellinen sosiaalinen eriarvoistuminen voimistuu. Suur-Tallinnan kasvaessa muut alueet kuihtuvat. Raportti esittää neljä mahdollista tulevaisuudenvisiota vuoden 2050 Viroksi.

Virolaisilla on yhä suuremmat kodit ja yhä suuremmat autot. Kaduista on tullut kasvavien liikennevirtojen syöttöputkistoja. Maan väkiluku vähenee, mutta uusia taloja rakennetaan silti niin paljon, että yhä suurempi osa Viron maapinta-alasta jää rakennusten alle. Virossa on vain kaksi kaupunkia, joiden väkiluku kasvaa. Edellä luetellut ovat vain yksittäisiä poimintoja hiljattain esitellystä Viron inhimillisen kehityksen raportista. Kaupungistuneen yhteiskunnan alueellinen kehitys -nimisen selvityksen julkaisi yhteistyösäätiö Koostöö Kogu ja sen päätoimittaja on Tallinnan yliopiston vararehtori Helen Sooväli-Sepping.

Virolaisten elintaso on nykyään parempi kuin koskaan. Virolaisilla on entistä enemmän autoja, entistä suuremmat ja mukavammat asunnot. Vuosituhannen vaihteessa virolaisessa kodissa oli keskimäärin 24,4 neliömetriä ja 1,08 huonetta asukasta kohden, vuonna 2011 jo 31,4 neliötä ja 1,28 huonetta.

Samaan aikaan Viron väkiluku on laskusuunnassa. Vuonna 2017 Virossa asui 57 000 henkeä vähemmän kuin vuonna 2000.

Virossa on vain kaksi kaupunkia, joiden väestönkehitys on positiivista: Tallinna ja niin ikään Harjumaalla sijaitseva Saue.

Tallinnan kasvu heijastuu myös lähiseutuihin

Peetrin keskustaajama sijaitsee Raen kunnassa vain noin kymmenen minuutin automatkan päässä Tallinnan keskustasta. Vielä vuosituhannen vaihteessa Peetrissä oli 700 asukasta, nyt jo 5 210. Vanhoille peltomaille on hetkessä noussut joukoittain uusia taloja. Vuonna 2025 Peetrin asukasluku on ennusteiden mukaan jo 8 100, vuonna 2030 peräti 14 000 – siis suurempi kuin Haapsalun tai Võrun.

Vuosina 2001–2018 Peetriin ja muualle Tallinnan lähiympäristöön on muuttanut yhteensä 37 000 uutta asukasta. Suur-Tallinnan 800 neliökilometrin pinta-alasta Tallinnan kaupunkiin kuuluu hallinnollisesti vain 159 neliökilometriä.

Keitä sitten ovat ihmiset, jotka muuttavat Peetriin ja muualle Tallinnan lähistölle?

Yksi inhimillisen kehityksen raportin toimittajista, kaupungistumisen tutkija Antti Roose kuvailee tyypillistä esikaupunkilaisperhettä näin:
”Virolaisessa esikaupungissa asuu nelihenkinen perhe, jonka isä ja äiti ovat mukana työelämässä (tehden töitä myös kotoa käsin), elleivät ole paraikaa vanhempainvapaalla. Lapset käyvät koulua kaupungin keskustassa. Tärkeitä perheenjäseniä ovat myös auto ja rotukoira. Perhe harrastaa ahkerasti liikuntaa julkisilla liikuntapaikoilla ja kevyen liikenteen väylillä. Kotitalon takapihalla on leikkimökki ja trampoliini, kasvihuone ja kesäkeittiö.”

Tällainen elämäntapa – mahdollisuus hengittää raikasta ilmaa omassa puutarhassa – saattaa tuntua rauhalliselta ja varsin luonnonläheiseltä.

Valitettavasti esikaupungistuminen kuitenkin kuormittaa ympäristöä ja tieverkostoa.

Antti Roose: ”Puutteelliset julkisen liikenteen yhteydet johtavat siihen, että jostakusta tulee perheen taksikuski. Klassista kaupungin katuelämää näkee esikaupungissa äärimmäisen harvoin, jos koskaan. Kaikkein suosituimpia julkisia tiloja ovatkin esikaupungeissa kevyen liikenteen väylät. Niitä käyttävät liikunnan harrastajat juoksemiseen, sauvakävelyyn, pyöräilyyn ja rullaluisteluun.”

Kaupungeissa katuja pitkin kuljetaan kauppaan, töihin ja kouluun, mutta esikaupunkien kevyen liikenteen väylät palvelevat lähinnä liikuntaharrastusta. Töihin ja kouluun esikaupunkilaiset matkaavat pääsääntöisesti autolla. He pendelöivät päivästä toiseen autoineen kodin ja kaupungin väliä. Tiet ruuhkautuvat, keskustassa on pulaa pysäköintipaikoista, ilmanlaatu kärsii.

Autoistumisen kylkiäisinä tulevia ongelmia kuvataan inhimillisen kehityksen raportissa näin:
”Nopean autoistumisen seurauksena tieverkosto ja pysäköintipaikat valtaavat yhä suuremman osan kaupunkiympäristöstä. Myös infrastruktuuri-investoinnit kohdistuvat ennen kaikkea autoteihin, eivät niinkään jalkakäytäviin, pyöräteihin, aukioihin ja puistoihin. Vihreys uhrataan rakennetulle ja kivetylle kaupunkitilalle.”

Viro on tätä nykyä autoistuneempi kuin Länsi-Euroopan maat keskimäärin. Maassa rekisteröityjen autojen lukumäärä tuhatta asukasta kohden on pienempi kuin Euroopan unionin kaikkein autoistuneimmissa maissa, kuten Italiassa, Luxemburgissa, Maltalla ja Suomessa, mutta suurimman osan läntisistä EU-valtioista Viro on jo ohittanut.

Inhimillisen kehityksen raportin toimittajakuntaan kuuluvat Tauri Tuvikene, Merlin Rehema ja Dago Antov kuvaavat tilannetta seuraavasti:
”Autoistumisen seurauksena kaupungin kadut muuttuvat kuvaannollisesti liikenneputkiksi, joissa autot ovat vallanneet tilaa kaikilta muilta liikkumismuodoilta. Niinpä katujen laatu julkisena tilana on huonontunut. Keskikaupunkilaisten päivittäinen liikkuminen aiheuttaa vähemmän ympäristökuormitusta kuin kaupunkien laitamilla tai maalla asuvien liikkuminen. Kuitenkin juuri kaupunkien keskustat kärsivät eniten autoistumisen varjopuolista, kuten ilmansaasteista, melusta, ruuhkista ja julkisen tilan käytöstä pysäköintialueina. Massiivisissa tienrakennushankkeissa unohdetaan jalankulkijat huomioiva inhimillinen mittakaava.”

Joissakin Tallinnan lähikunnissa alkaa muodostua pääsäännöksi, että perheessä on yhden sijaan kaksi autoa. Tallinnan ulkopuolisella Harjumaalla keskimäärin kahdeksalla perheellä kymmenestä on oma auto ja lähes puolella ruokakunnista autoja on kaksi tai useampia.

Työmatkat taitetaan yhä harvemmin kävellen tai polkupyörällä, yhä useammin autolla. Tallinnan keskustassa pysäköintialueet vievät yhtä paljon maapinta-alaa kuin asuinrakennukset ja enemmän kuin toimistotalot.

Mutta mitä luulette, millä tavoin kaupungissa todellisuudessa pääsee nopeimmin paikasta toiseen? Kävellen, polkupyörällä vai autolla?

Jos määränpäähän on matkaa 500–600 metriä, nopein tapa on kävely. Tuolloin säästyy myös pysäköintipaikan etsimisen tai polkupyörän varastosta tuomisen ja kadun varteen lukitsemisen vaivalta. Jos tarkoituksena on säästää aikaa, autoa ei kannata kaupungissa käyttää alle kolmen kilometrin matkoihin.

Mutta Virossahan on niin ankea ilmasto, ettei pyöräily ole varteenotettava vaihtoehto! Ei pidä paikkaansa.

Inhimillisen kehityksen raportti: ”Polkupyörää voisi ilmastovyöhykkeellämme käyttää vuoden mittaan olennaisesti enemmän: Viron tilastokeskuksen mukaan vain 1,6 % tallinnalaisista pyöräili työmatkansa vuonna 2017. Ilmastoltaan Tallinnan kaltaisessa Helsingissä pyörällä tehtiin samana vuonna 11 % ja Tukholmassa 9 % kaikista matkoista.”

Samaan aikaan kun Tallinna yrittää tulla toimeen kasvavien liikenne- ja asukasmääriensä kanssa, muualla Virossa väki vähenee.

Inhimillisen kehityksen raportti: ”Virossa tarvitaan paikkalähtöistä viisaan supistumisen suunnitelmaa kolmen muuttujan suhteen: työpaikat, asunnot, peruspalvelut.”

Suurten kaupunkien elinolosuhteet paranevat, mutta syrjäseuduilla joka viidennen perheen asumisoloissa on vakavia puutteita: kodeissa on kosteusvaurioita, ovet tai ikkunat ovat lahonneet. Noin 13 % virolaisperheistä asuu kodissa, jossa ei ole vesivessaa eikä ammetta tai suihkua. Kredex-säätiö myöntää korjausavustuksia, mutta tuista vain pieni osa menee syrjäseutujen asukkaille.

Anneli Kährik ja Annika Väiko: ”Kaikkein vähiten tukia on myönnetty Itä-Virumaalle, Võrumaalle, Hiidenmaalle ja Läänemaalle, toisin sanoen kaikkein kauimmaisille reuna-alueille. Mitä vauraampi alue, sitä enemmän tukia hyödynnetään, jälkeenjääneisyyteen liittyy avustusten passiivisempi käyttö. Voidaankin todeta, että mitä vähemmän alueella on taloudellista, sosiaalista ja taidollista pääomaa, sitä heikommin siellä tartutaan valtion tarjoamiin tukimahdollisuuksiin. Vaikutus vieläpä kumuloituu – ellei ole rakennus- ja korjaustoimintaa, ei synny myöskään ympäristöä innostavia positiivisia roolimalleja.

Kuten edellä mainittiin, Viron väkiluku väheni vuosina 2000–2017 kaikkiaan 57 000 hengellä. Saksan kuihtuvissa pikkukaupungeissa on alkanut muodostua käytännöksi, että tyhjentyvien kerrostalojen asukkaita kannustetaan muuttamaan yhteen taloon, minkä jälkeen tarpeettomaksi käyneet rakennukset puretaan ja ennallistetaan viheralueiksi.

Virossa väestökato ei ole johtanut rakentamattoman maan pinta-alan lisääntymiseen – päinvastoin. Rakennetun maan pinta-ala ei vähentynyt, vaan kasvoi Virossa vuosina 2000–2017. Kyseisellä ajanjaksolla Viroon rakennettiin niin paljon uusia asuintaloja, teollisuusrakennuksia ja myymälöitä, että ne peittivät alleen 137 neliökilometriä maata. Näiden lisäksi myös louhosten, teiden, rautateiden ja lentoasemien kattama pinta-ala kasvaa. Sen sijaan peltopinta-ala väheni – osa vanhoista pelloista kasvaa vesakkoa, toisista on tullut omakotialueita.

Inhimillisen kehityksen raportin toimituskunnan jäsen, Tarton yliopiston geoinformatiikan ja kartografian professori Tõnu Oja: ”Täyteen rakentamisen ja metsittymisen seurauksena Viro menetti vuosina 2000–2017 kaikkiaan 250 neliökilometriä peltomaata. Rakennusten pohjiksi muutettuja peltoja lähialueineen ei ole enää mahdollista palauttaa aikaisempaan käyttöönsä.”

Mitä tapahtuu jatkossa?

Inhimillisen kehityksen raportin toimituskuntaan kuuluvat Kristi Grishakov ja Mihkel Kaevats esittävät neljä mahdollista tulevaisuudenskenaariota.

Niissä mallinnetaan, millainen Virosta muotoutuu vuoteen 2050 mennessä, mikäli väestö edelleen keskittyy suurimpiin kaupunkeihin, tai – toisena vaihtoehtona – mikäli kaupunkien tähänastinen nopea kasvu hidastuu. Nämä kaksi mahdollista kehityskulkua – suurkaupungistuminen versus maalaiselämä – muodostavat tulevaisuudenskenaarioiden toisen akselin.

Toisen akselin taas muodostaa julkisen tilan saavutettavuus. Akselin toisessa päässä on tilanne, jossa pääsy viheralueille ja mahdollisuus liikkua paikasta toiseen riippuvat pitkälti henkilön tulotasosta ja sosiaalisesta statuksesta. Akselin toinen ääripää kuvaa tilannetta, jossa kaikille on taattu yhdenvertaiset mahdollisuudet julkisten tilojen ja liikkuvuuspalveluiden käyttöön.

Riippuen siitä, millä tavalla Viro kehittyy – yhtäältä kaupungistumisen kiihtymisen vai hidastumisen, toisaalta individualismin vai jakamisen suuntaan – muotoutuu neljä kehitysskenaariota.

1. Vapaaehtoisesti kaupunkeihin pakotettu Viro

Mikä odottaa Viroa, jos kehitys vie kohti yhä tiiviimpää kaupungistumista sekä taloudellista eriarvoistumista ja samanaikaisesti julkisen (kaupunki)tilan määrä vähenee?

Kaupunkien ympärillä pellot muuttuvat rakennusmaaksi, torien ja aukioiden sijaan tarvitaan pysäköintipaikkoja ja entistä leveämpiä teitä. Kaupungin kaduilla on vaarallista liikkua. Rikkaat asuvat kaupunginosissa, joissa on paljon viheralueita ja aidat talojen ympärillä.

2. Yhden tunnin Viro

Mikä odottaa Viroa, jos kehitys vie kohti yhä tiiviimpää kaupungistumista, mutta taloudellinen eriarvoistuminen vähenee ja laadukkaat julkiset kaupunkitilat ovat kaikkien käytettävissä?

Uusia asuinalueita syntyy ensisijaisesti seuduille, jonne on hyvät junayhteydet. Näin elämä ei pyöri auton ympärillä. Aikaa vietetään puistoissa, toreilla ja aukioilla, joihin kuljetaan raitiovaunulla, itseohjautuvalla kapselilla tai vetypyörällä. Kansainvälisessä onnellisuusindeksissä Viro hätyyttelee kärkisijoja.

3. Haja-asutushippien ja -juppien Viro

Mikä odottaa Viroa, jos taloudellinen eriarvoistuminen syvenee, mutta suurkaupungistumisen sijaan väki muuttaa muihin suurempiin ja pienempiin taajamiin?

Alueellinen epätasa-arvoisuus on suurta. Vauraampi väestö asuu hajallaan ja omissa oloissaan, sillä ilmastokriisi on vähentänyt kaupunkiasumisen suosiota: usein kuulee sanottavan, että oikealla virolaisella on oma talo, oma piha ja oma peltotilkku. Eri puolilla maata asuu yhteisöllisyyttä arvostavia ”hippejä”, mutta ns. kunnon ihmiset haluavat aina olla naapureitaan parempia. Julkisen tilan laatua ei pidetä merkittävänä kysymyksenä, onnellisuusindeksillä mitattuna Viro on keskinkertainen perässähiihtäjä.

4. Omavarainen Viro

Skenaario kuvaa Viroa, jossa suurkaupungistuminen on hidastunut ja sosiaalinen yhdenvertaisuus sekä julkisten tilojen saavutettavuus ovat hyvällä tasolla. Suurkaupungistumisen hidastuminen johtuu suurelta osin siitä, että ilmastokatastrofin, etätyömahdollisuuksien kehittymisen ja uusyhteisöllisen taloudellisen ajattelun seurauksena suuri osa virolaisista on muuttanut maalle, jonkin pienemmän aluekeskuksen läheisyyteen. Itse kasvatettua ruokaa, omaan tarpeeseen 3D-tulostettuja tavaroita ja osuustoiminnallista energiantuotantoa arvostetaan. Entisaikojen maalaiselämän tapaan nytkin tehdään ja tuotetaan paljon itse ja oman perheen voimin. Rautatieverkosto kattaa koko Viron. Aktiivisesta luonnossa liikkumisesta on tullut erottamaton osa virolaisuutta. Onnellisuusindeksissä Viro on korkealla.


Julkaistu viroksi Eesti Ekspress -lehdessä 11.6.2020:
Milline on Eesti aastal 2050? Inimarengu aruanne annab neli tulevikunägemust

Suomennos Petteri Aarnos
Elo 4/2020