Julkaistu: 3. marraskuuta 2008

Pärnun renessanssi-ihmiset elokuvantekijöinä

Jaak Lõhmus

Ennen vuotta 1992, jolloin silloisessa Tallinnan pedagogisessa yliopistossa eli nykyisessä Tallinnan yliopistossa alkoi elokuva-alan korkeakouluopetus, toimi Virossa kuin varkain yksi elokuva-alan koulu. Tämä koulu oli nykyinen Koidulan lukio Pärnussa, Viron kesäpääkaupungissa. Koulussa on opiskellut todennäköisesti kaikkein eniten virolaisia elokuvantekijöitä. Legendaarinen äänimies ja dokumettielokuvaohjaaja, Lennart Meren elokuvia tekemässä ollut Enn Säde, elokuvantekijä ja poliitikko Mark Soosaar, elokuvaohjaaja Jaan Kolberg, animaatio- ja elokuvaohjaaja Rao Heidmets, animaatioelokuvapiirtäjä ja kuvataiteilija Jaak Arro ja eräs virolaisen elokuvan monipuolisimmista lahjakkuuksista, Hardi Volmer.

Tällä kertaa markkinavieraille esitettävien ja esiteltävien elokuvien valinnan tekivät tekijät itse. Nämä ovat vain muutamia korsia suurista elokuvakuhilaista, jotka molempien miesten takaa löytyvät. Kumpikin tekijä on lahjakkuutensa ja tuotantonsa monipuolisuudessa suorastaan renessanssi-ihminen.

Hardi Volmer (1957)

Hardi Volmer väänsi 1980-luvun alussa koulutovereidensa Rao Heidmetsin ja Jaak Arron kanssa Taideinsituutin eli nykyisen Taideakatemian yhtyeen Pära Trust illanviettoihin 16 millin nauhalle kokeellisia hupielokuvia ja parodiapaloja. Töistä on tullut nykyään Viron underground-elokuvan klassikoita. Elokuvat on saatavilla DVD:nä ja ne nähdään nyt Hardi Volmerin ohjelmiston osuudessa.

Ammattimaisen elokuvatuotannon Hardi Volmer aloitti instituutin opiskelutoverinsa Riho Untin kanssa Tallinnfilmin nukkestudiossa 1984. Tältä ajalta esitetään nukke-elokuva Kevadine kärbes (Kevätkärpänen 1986), joka on A. H. Tammsaaren kertomuksiin perustuva tarina vapaudesta ja kohtalosta, elämänvoimasta. Toinen elokuva on Sõda (Sota 1987), nukke-elokuva sekin, joka kuvaa rottien ja varisten taistelua vanhassa vesimyllyssä hetkeä ennen kuin ulkopuolella alkaa suuri ja verinen ihmisten taistelu. Elokuva palkittiin vuonna 1988 Tampereella parhaan animaatioelokuvan palkinnolla.

Volmerin viime vuosien nukke-elokuvatuotannosta esitetään kaksi elokuvaa: Barbarid (Barbaarit 2003) esittää ikuisen semioottisen kysymyksen leikin ja todellisuuden suhteesta barbinukkejen maailmassa. Lõpuõhtu (Lopun ilta 2007) kuvaa kaikkien maailman jumalien ja epäjumalien seminaaria maailman valmiiksi tulemisen eli maailmanlopun aattona.

Hardi Volmerin debyytti dokumenttielokuvassa Pärnograafia: mees animatsoonist (Pärnografia: mies animaatiovyöhykkeeltä 2005) on Toomas Kallin ja Hardi Volmerin aidon priitpärnimäisen humoristinen ja absurdin nautinnollinen elokuva Priit Pärnistä, Viron piirroselokuvan grand old manista.

Volmerin seikkailuelokuvat Tulivesi (Tulivesi 1995) ja Minu Leninid (All My Lenins 1997) vievät katsojan Viron ja Suomen välisen pirtusalakuljetuksen jännittäviin tapahtumiin ja viime vuosisadan alun vallankumouksellisten tapahtumien pyörteeseen, jossa virolainen sosiaalidemokraatti Aleksander Kesküla päättää ryhtyä kloonaamaan Lenineitä saavuttaakseen Virolle vapauden lähettämällä heitä Venäjälle.

Uusin työ Hardi Volmer -ohjelmistossa on Viron televisiolle tehty Oma Maapäev (Omat maapäivät 2007), joka tuo esiin historiaan hautautuneet tapahtumat Tallinnassa myöhäissyksyllä 1917, Viron itsenäisyysjulistuksen alla.

Hardi Volmer on aina katsonut yleisöön päin ja yleisö on pitänyt hänen elokuvistaan. Taiteilijan koulutuksen saanut tekijä ei ole koskaan keskittynyt yksin jonkun erityisen tärkeän esteettisen kohdan tai psykologisen nollapisteen tutkimiseen. Volmer laulaa Singer Vinger -yhtyeessä, hän lavastaa teatterissa, tekee elokuvia, opettaa nuoria animaation pariin haluavia, hänen ohjaamansa on Muppet Show virolaisittain eli Pehmed ja karvased (Pehmeät ja karvaiset), jota on esitetty jo yli 200 jaksoa televisiossa. Mies on kuin orkesteri.

Mark-Toomas Soosaar (1946)

Mark Soosaaren lähes neljänkymmenen vuoden pituinen elokuvaura on tuottanut monenlaista: dokumentteja ja elokuvia, ainakin yhden olkinukkeanimaation, parodioita ja kokeiluja, eeppisiä antropologisia retkiä Siperian lakeuksilta Amazonin sademetsien alkuasukkaisiin. Soosaar on katsonut poliitikkojen kulisseihin ja Viron historiallisiin luolakätköihin. Hänen ikuinen rakkautensa ainakin elokuvan tasolla on ollut Kihnun ja Manilaidin saaret. Soosaar on ollut Kihnussa opettajana ja kunnanjohtajana, Manilaidissa eli Manijassa hänellä on viehättävä kesäpaikka.

Viime vuosina, kun Mark Soosaar on ollut kansanedustajana Viron parlamentissa, hän on kuvannut lyhyitä paloja, joita voisi kutsua jopa digitaalisiksi etydeiksi tai videoluonnoksiksi. Ne ovat läpikuultavia kuten suurin osa Soosaaren raskaalla aseistuksella eli 35 mm kameralla toteutetuista kuvista, jotka kuuluvat Viron elokuvahistorian aarteisiin.

Vanhemmista töistään Mark Soosaar on valinnut Martin markkinoilla esitettäviksi Kihnu-elokuvien pitkästä sarjasta kauniin ja runollisen kuvan Kihnu Kristjan (Kihnun Kristjan 1992) kaksitoistavuotiaasta laulumiehestä ja muotokuvan Tulla, et minna (Tulla mennäkseen 1998) kapellimestari Eri Klasista. Nikolai tänav Pärnus (Nikolainkatu Pärnussa 2001) kuvaa Soosaaren kotikatua eri aikakausina. Elokuvassa kadulla kulkevat eräänä päivänä Konstantin Päts, Lennart Meri ja Tarja Halonen, toisena päivänä siellä kulkee kuuluisa pullo-Vovka, paikallinen pullonkerääjäkreivi.

Vabatahtlikud (Vapaaehtoiset) on kertomus kolmesta Viron vapaussotaan tulleesta vapaaehtoisesta, ruotsalaisesta Einar Lundborgista, tanskalaisesta Sören Opfferista ja suomalaisesta Aino Mälkösestä, joka tuli heimokansalle avuksi mieheksi pukeutuneena. Vesine pühapäev (Vetinen sunnuntai 2005) on lyhyt kuvaus Pärnun tulvasta. Gaasitoru (Kaasuputki 2008) esittelee virolaisten huomiota herättäneen näyttelyn tämänvuotisessa Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa. Muutama muukin lastu listassa on, viimeisenä Manija olümpia (Manijan olympia 2008).

Mark Soosaar jatkaa elokuvien parissa, johtaa Pärnun uuden taiteen museon työtä, järjestää nykytaiteen näyttelyitä eri puolilla, toteuttaa jokavuotisen kansainvälisen taideprojektin Mees ja naine, on järjestänyt jo kahdenkymmenen vuoden ajan Pärnussa ja nyt myös osittain muillakin paikkakunnilla kansainvälisen dokumentti- ja antropologiaelokuvien festivaalin, taistelee Pärnun kaupungin kauneuden ja elämän puolesta kaupunginvaltuustossa ja puolustaa omalla taiteilijan tavallaan totuutta ja oikeutta Toompealla parlamentissa, huolehtii Kihnun kulttuurin tilasta ja mitä kaikkea vielä. Kansainvälinen mies, olisi hänestä voinut hyvin sanoa Mihkel Mutt, jos hän ei olisi tarkoittanut sanoillaan muuatta toista miestä.

Suomenos Tuula Lyytikäinen
Tuglas-seuran jäsenlehti 5/2008