Tuglas-seura

SUOMALAIS-VIROLAISTA
KULTTUURIYHTEISTYÖTÄ
VUODESTA 1982

 

 

Riho Päts
suuri musiikkikasvattaja

Jaana Vasama

 

Riho Päts oli oman aikansa suuria musiikki­pedagogeja. Suomalaiset musiikinopettajat tuntevat kyllä Kodályn ja Orffin, mutta jostakin syystä Riho Päts on suomalaisille jäänyt tuntemattomaksi suuruudeksi.

Kun puhumme Riho Pätsistä ja hänen suhteestaan Suomeen, siirrymme ajassa 1930-luvulle. Pätsin Suomen-suhteet huipentuvat kolmeen keskeiseen henkilöön; Axel Törnuddiin, Vilho Siukoseen ja Heikki Klemettiin. Mutta näitä parempia suomalaiseen kulttuuriin johdattelijoita saattoi tuskin toivoakaan.

Riho Päts vietti lapsuutensa Tartossa. Lapsuuden monipuoliset ja eksoottisetkin musiikkikokemukset ylsivät kiertävistä saksalaisista muusikoista positiiveineen aina setukaisten musisointiin. Riho Pätsin isä työskenteli puuseppänä huonekalutehtaassa, ja hänellä oli merkittävä osuus pojan musiikkikasvatuksessa. Isä havaitsi, että pojan sormet liikkuivat yhtä lailla viulun kielillä kuin pianon koskettimilla. Ennen kuin kotiin saatiin vuokratuksi piano, Riho kävi harjoittelemassa pianoläksynsä isän ystävän luona. Kotimusisointi oli tuohon aikaan suosittua. Rihon säestyksellä kotona vieraili mm. Elo Tuglas (tuolloin vielä tyttönimeltään Oinas) harjoittelemassa omaa lauluohjelmistoaan.

Riho Pätsiä kuvaa ennen kaikkea suuri halu soittaa yksin ja yhdessä. Hän ei vierastanut erilaisia esiintymispaikkoja vaan vieraili soittamassa yhtä lailla ravintoloissa kuin elokuvateattereissakin. Kun Cyrillus Kreek siirtyi Tartosta Haapsaluun, hän kutsui Riho Pätsin mukaansa – kaikki vapaa-aika käytettiin nelikätisesti soittaen. Nuori mies haaveilikin tuolloin pianistin ammatista. Hänellä ei ollut minkäänlaista pedagogista koulutusta eikä kokemusta, kun hänet kutsuttiin Miina Härman ja Juhan Aavikin jalanjäljissä opetustehtäviin. Cyrillus Kreekin ohella Riho Pätsin kollegana oli tuolloin myös Ernst Enno. Tuolloin elivät myös suomalais-virolaiset opettajakonferenssit kukoistuskauttaan, niitä järjestettiin molemmin puolin lahtea ja niihin osallistuttiin todella runsaslukuisesti. Riho Päts kävi ainakin kolme kertaa 1930-luvun alkupuolella luennoimassa suomalaisille musiikinopettajille.

Riho Päts oli ennen kaikkea säveltäjä, kuoronjohtaja ja musiikkipedagogi. Ammatillisilta taidoiltaan hän oli kahden Arturin kasvatti. Artur Lemba ja Artur Kapp olivat Pätsin opettajia Tallinnan konservatoriossa, josta Päts valmistui 1926 ja jossa hän myöhemmin myös itse opetti. Päts vietti niin monen muun virolaisen tavoin vuodet 1950–1955 Neuvosto­liiton vankiloissa ja vankileireillä. Vapauduttuaan hänestä tuli Tallinnan Pedagogisen Instituutin (nykyinen Tallinnan yliopisto) lehtori ja vuonna 1962 hänet nimitettiin professoriksi. Päts kuoli vuonna 1977.

Musiikkipedagogina Riho Päts oli luova ja aikaan­saava. Hänen käsissään syntyi useita oppikirjoja. Syystä voidaan sanoa, että usea sukupolvi virolaisia on oppinut Pätsin opissa – niin oppilaat kuin opettajatkin. Laulukirjat ja pianokoulut olivat vain yksi osa hänen tuotantoaan, siihen kuuluivat yhtä lailla monografiat kuin Muusikaleht-aikakauslehden päätoimittajuus vuosina 1930–32. Hän toi Orff-pedagogiikan Viroon ja kaiken muun lisäksi toimi vuonna 1947 Laulujuhlien lapsikuorojen ykkösjohtajana.

Riho Pätsin arvokkain työ oli virolaisen musiikkipedagogiikan kehittämisessä. Päts loi virolaisen musiikinopetuksen perustan, jolle se vahvasti nojautuu myös tänä päivänä. Pätsin opetuksen teesit ilmestyivät hänen kuolemansa jälkeen kaksiosaisena teoksena ”Musiikkikasvatus yleissivistävässä koulussa”. Hänen pianokoulunsa perustuvat pääasiassa kansanlauluille. ”Leppälintu” on laulu, jonka jokainen virolainen osaa. Se on vain yksi Pätsin sävellystuotannon helmistä. Pätsille ei ollut vierasta mikään, hän sävelsi lastenoopperaa, soololauluja ja viuluduettoja samalla intensiteetillä.

Vuonna 1930 Riho Päts vietti kuukauden Viipurissa, jossa hän osallistui luennoitsijana suomalaisten musiikinopettajien kesäpäiville. Kesäpäiville osallistui 470 opettajaa eri puolilta Suomea, ja kuukauden aikana Pätsille muodostui selkeä kuva suomalaisen musiikinopetuksen korkeasta tasosta. Uusimmat tuulet hänelle välitti Vilho Siukonen. Metodisesti Pätsiä ja Siukosta voidaankin pitää erittäin läheisinä, oman aikansa musiikinopetuksen vallan­kumouksellisina. Vilho Siukonen kiinnostui virolaisten kyvyistä niin paljon, että teki väitöskirjansa suomalaisten, ruotsalaisten ja virolaisten koululaisten laulutaidosta. Tutkimuksen tuloksen me jo arvaamme – niinhän siinä kävi, että virolaiset oppilaat saivat parhaat tulokset. Samanlaiseen tulokseen päädyttäisiin todennäköisesti tänäänkin.

Riho Pätsin suhteet Suomeen muodostuivat nopeasti varsin tiiviiksi. Hän tunsi säveltäjät Väinö Haapalaisen, Sulho Rannan ja Leevi Madetojan. Hän vieraili Savonlinnan oopperajuhlilla ja kirjoitti tuon ajan tärkeimpään suomalaiseen musiikin aikakauslehteen Musiikkilehteen. Päts opiskeli myös suomen kieltä opettajanaan Aino Suits.

Riho Pätsin vaikutus virolaiseen musiikkikasvatukseen on suurempi kuin yhdenkään suomalaisen musiikkipedagogin suomalaisen musiikkikasvatuksen historiassa. Riho Pätsin musiikinopetuksen teesit osoittavat hänen olevan suuri ja ajaton pedagogi, jonka työ on ja pysyy virolaisessa musiikkikasvatuksessa.

Elo 2–3/2011