Tuglas-seura

Kirjahylly

Seppo Zetterberg

Viron historia

SKS 2007

Seppo Zetterberg

Viron historia

SKS 2007

Kansallisella historiankirjoituksella on aina vahvat traditiot, joita on ennakkoluulottomankaan tutkijan vaikea murtaa. Pahimmillaan tällaisesta historiankirjoituksesta tulee kokoelma myyttejä. Kansallisia myyttejä korostavalla historiantutkimuksella on luonnollisesti selvä poliittinen tavoite, englantilaista sanontaa käyttääkseni right or wrong – my country! Sen vuoksi onkin terveellistä, että myös muut kuin oman maan tutkijat käyvät käsiksi kansakunnan historiaan. Meilläkin on tästä kokemuksia, kun anglosaksiset tutkijat alkoivat 1950- ja 60-luvuilla upottaa suomalaista ajopuuta eli myyttiä Suomen joutumisesta jatkosotaan 1941. He joutuivat kovan ryöpytyksen kohteeksi, jossa ei keinoja kaihdettu.

Siirtyminen toisen kansakunnan historian alueelle vaatii siviilirohkeutta. Seppo Zetterberg on suomalainen yleisen historian professori, jolla on jo aikaisemmalta ajalta runsas Viron historiaa käsittelevä tuotanto. Kirjansa alussa Zetterberg toteaa: Kirja on Baltian historian parissa viettämieni neljän vuosikymmenen summa. Ja toden totta, kysymyksessä on kooltaan ja sivumäärältään tukeva teos (739 sivua leipätekstiä, kokonaissivumäärän ollessa 810. Keittiövaa’alla punnittuna kirja painaa lähes 2,5 kiloa!). Mutta kyseessä on myös sisällöltään todellinen opus magnum.

Viron historiaan perehdyttäessä jouduttiin pitkään turvautumaan Vilho Niitemaan Baltian historiaan ja sen Kalervo Hovin täydentämään laitokseen. 1980-luvun lopussa saatiin suomeksi ulkovirolaisen historioitsijan Toivo Raunin Viron historia. Nämä kirjat ovat ansioistaan huolimatta osittain vanhentuneita, joten oli olemassa todellinen tarve ajan tasalla olevalle suomenkieliselle Viron historialle.

Professori Seppo Zetterbergillä ei ole päätä palellut, kun hän on käynyt käsiksi aiheeseensa. Viron historia on nimittäin vaikea aihe. Miksi nyt niin vaikea, ja miksi vaikeampi kuin esimerkiksi Suomen historia? Vaikeaksi aiheen tekee Viron kansan ja valtion kohtalo historian pyörteissä. 1900-luvulla kirjoitettua historiaa vaikeutti Viron itsenäisyyden menettäminen ja liittäminen Neuvostoliittoon. Neuvosto-Virossa se johti vääristyneeseen marxilaisvoittoiseen ja venäläiskansallisesti painottuneeseen historiankuvaan. Mutta eivät kädet olleet lännessäkään vapaat. Tilanne johti siihen, että tarrauduttiin moniin kansallisiin myytteihin. Zetterberg käy rohkeasti murtamaan näitä myyttejä. Se ei varmastikaan miellytä kaikkia kansallisesti asennoituneita virolaisia.

Zetterberg on tehnyt oikean valinnan painottaessaan Viron historian kokonaisuutta. Hän ei suinkaan ole pannut pääpainoa viimeisen sadan vuoden ajalle tai ylipäätään kansallisuusaatteen nousua seuranneelle noin puolelletoista vuosisadalle. On tervehdittävä ilolla sitä, että nyt on saatu Viron historiasta todellinen perusteos, joka voi toimia kivijalkana uudemman ajan monilukuisemmille historiantutkijoille. Zetterbergin tavattoman laaja lukeneisuus ja Baltian ja koko Itä-Euroopan historian tuntemus pääsee näissä puitteissa parhaiten oikeuksiinsa.

Oikeaan osuneena lähestymistapana voi pitää myös sitä, että Zetterberg ei painota poliittista historiaa. Viron kohdalla se olisikin erityisen epäoikeudenmukaista, koska kansan ongelmat kautta historian eivät ole olleet niinkään poliittisia kuin taloudellisia ja sosiaalisia. Myös kulttuurihistorian mukaan ottamista on tervehdittävä ilolla.

Tässä yhteydessä ei ole mahdollista luetella kaikkia niitä kohtia, joihin Zetterberg tuo uutta valoa eikä niitä myyttejä, joita hän murtaa. Virossa tuntuu elävän kansan keskuudessa vieläkin myytinomainen käsitys vanhasta vapauden ajasta, siis ajasta ennen läntisten valloittajien tuloa. Tämän harmonisen ja demokraattisen muinaisyhteiskunnan lopetti dramaattinen vapaustaistelu. Zetterbergin mukaan tähän tulkintaan ei voi yhtyä, sillä Virossa oli ollut alistajia ja alistettuja jo aikaisemmin. Muutos feodalismiin ei suinkaan ollut niin jyrkkä. Muutos ei ylipäätään ollut niin suuri kuin on haluttu nähdä.

Zetterbergin tapa kuvata Viron historiassa niin keskeiseksi kohoavan maanomistuskysymyksen kehitystä on havainnollinen ja myös uutta luova. Tässäkin hän korostaa muutoksen suhteellista rauhanomaisuutta, hitautta ja asteittaisuutta. Maanomistuskysymys siihen liittyvine kaikkine sitoumuksineen – n.b! molemminpuolisine sitoumuksineen – on paljon monikerroksisempi kuin tavallisesti luullaan. Vaikka linnan- ja kartanonherra oli luonnollisesti valtaa käyttävänä niskan päällä, toimi järjestelmä molempiin suuntiin. Perintöalustalaisen isännän asema ei henkilökohtaisesti ollut niin alistettu kuin kansallinen historiankirjoitus on mielellään antanut ymmärtää. Paitsi, että talonpoikaistila kuului kartanotalouden kokonaisuuteen, talonpoikaisisäntä oli myös itsenäinen taloudellinen toimija, kirjoittaa Zetterberg. Hän tuo toiseen valoon myös kuuluisan Rosenin deklaraation, jossa talonpoikien asemasta 1700 -luvulla saa todella lohduttoman kuvan. Zetterbergin mukaan esitys ei vastannut todellisuutta, sillä talonpojat eivät olleet täysin vailla oikeuksia. Siten talonpoikien omistusoikeus tosiasiallisesti tunnustettiin.

Suomalaisena tutkijana professori Seppo Zetterberg onnistuu irtautumaan kansallisen historiankirjoituksen helmasynnistä. Siinä kuvataan loogisena ja väistämättömänä kansan muodostuminen kansakunnaksi, joka lopulta luo historian päätepisteen, kansallisvaltion. Näinhän asia ei ole. Toivon jokaisen itseään kunnioittavan Viron-harrastajan ja -kävijän hankkivan Zetterbergin kirjan. Se on kirjoitettu hyvin. Se on perusteos, jota ei voi ohittaa.

Martti Turtola