Neurotieteilijä ja kirjailija Jaan Aru, Tarton yliopiston tutkija, tunnetaan kyvystään selittää aivotutkimusta selkeästi ja innostavasti. Hän on saanut muun muassa Viron valtion ja presidentin palkintoja sekä useita tunnustuksia tieteen kansantajuistamisesta. Aiempia yleistajuisia teoksia ovat Loovusest ja logelemisest, Ajust ja arust sekä Osav aju.

Uutuuskirjassaan Aju vabadus Jaan Aru jakaa vapauden kahteen tasoon. Ensimmäinen taso on aivojen biologinen vapaus: vapaat aivot ilman ulkoista pakkoa. Toinen taso on ajattelun vapaus eli taito ajatella itsenäisesti, tietoisesti ja kriittisesti.

Tällainen ajattelun vapaus ei synny itsestään, vaan vaatii ajattelumallien ymmärrystä, harjoittelua ja niiden kriittistä tarkastelua. Kysymys siitä, kuinka vapaata ajattelumme todella on tottumusten ja algoritmien puristuksessa, on yksi aikamme polttavimmista teemoista.

Kaksiosaisen teoksen alussa syvennytään aivojen ja ajattelun toimintaan, minkä jälkeen katse käännetään tekoälyyn. Kirja auttaa lukijaa ymmärtämään omaa ajatteluaan ja päätöksiään, mutta myös toisten – kuten lasten ja nuorten – toimintaa.

Ajattelun esteet piilevät pään sisällä

Todellinen vapaus alkaa omasta ajattelusta. ”Kuinka vapaata ajattelumme oikeastaan on?” kysyy Aru teoksessaan. Vaikka ulkoiset säännöt rajoittavat toimintaamme, todelliset esteet syntyvät usein vaivihkaa pään sisällä.

Kun tunne saa meistä otteen ennen tietoisen ajattelun väliintuloa, putoamme yhden ajatuksen loukkuun ja toimimme sokeasti sen ohjaamina. Ajattelu voi myös urautua ja kangistua, ja silloin toistamme tuttuja ratkaisumalleja omassa kuplassamme. Pakkomielle voi ottaa ohjakset, jolloin aivot alkavat ruokkia haitallista kierrettä autonomisesti ja syrjäyttävät järjellisen ajattelun.

Tällainen huomaamaton huomion ja käyttäytymisen ohjaus on nykyajan suurimpia haasteita. Pelien ja sosiaalisen median algoritmit eivät vain tarjoa sisältöä, vaan ohjaavat huomiotamme ja valintojamme täysin huomaamattamme.

Aru havainnollistaa aihetta arkisilla kasvatustilanteilla, kuten ruutuajan tai herkkujen rajoittamisella. Aivojen mekanismien ymmärtäminen auttaa arjessa: kaupassa voimme suunnitella reitin niin, että karkkihyllyt kierretään kaukaa. Voimme myös tarjota kiellon sijaan toisen, houkuttelevan vaihtoehdon. Dopamiinin roolin ymmärtäminen mielihyvää tuottavana välittäjäaineena auttaa näkemään, miksi kieltämisen tilalle kannattaa etsiä toimivampia vaihtoehtoja.

Tekoälyn vallankumous vaatii uutta lukutaitoa

Haaveet koneälystä elivät jo 1950-luvulla, mutta varsinainen jättiloikka nähtiin loppuvuodesta 2022, kun ChatGPT julkaistiin kaikkien käyttöön. Pelätyn työttömyyden sijaan tekoäly vei ensimmäisenä vapaa-aikamme – sitä oli hauska kokeilla, ja siltä kysyttiin tarkoituksella älyttömiä asioita.

Pian sosiaalinen media valjasti tekoälyn käyttöönsä, ja algoritmit muuttuivat entistä koukuttavammiksi. Samalla sekä tekoälyn tuottama sisältö että sen avulla levitetty valeinformaatio yleistyivät nopeasti. Aru kirjoittaa tästä kehityksestä varsin kärkkäästi: ”Ketään ei kiinnosta työ eikä sen laatu, kukaan ei halua enää yrittää. Kaikki on ohi. Loppu.”

Toivottavasti hän on väärässä. Varmaa kuitenkin on, että tarvitsemme uudenlaista tekoälylukutaitoa. Meidän on opittava lukemaan tekoälyn tuotoksia kriittisesti ja ajattelemaan itsenäisesti, kerta toisensa jälkeen. Samalla meidän on osattava ottaa tekoälystä hyöty irti: esittää sille täsmällisiä ja hyödyllisiä kysymyksiä, pyytää tarkkoja perusteluja ja tarkistaa lähdeviitteet.

Arun kirja on mielenkiintoinen ja helppolukuinen, ja siitä saa monia oivalluksia ja näkökulmia omaan ajatteluun. ”Aivot eivät tule käyttöohjeen kanssa, mutta Arun kirja auttaa siinä.”