Indrek Hargla

Apteeker Melchior ja Pilaatuse evangeelium

Raudhammas, 2019

Apteeker Melchior ja Pilaatuse evangeelium -teoksen kansi

Viikon 48 kirjojen (2019) myyntitilaston kärjessä Virossa on Indrek Harglan uusin edellisen viikon keskiviikkona ilmestynyt romaani Apteeker Melchior ja Pilaatuse evangeelium. Miten ihmeessä Hargla tekee sen vuodesta vuoteen? Lyhyt vastaus on: tekemällä työnsä kunnolla. Monien Hargla-fanien ja asiantuntijoiden mielestä seuraava Melchior on aina parempi kuin edellinen.

Haastattelussa Martin markkinoilla kirjailija myönsi, että uuden kirjan ilmestyttyä iskee masennus, mutta varsin pian sen jälkeen hän alkaa jo kuitenkin hahmotella seuraavaa romaaniaan.

Kyseessä on seitsemäs Melchior Wakenstede -dekkari. Ensimmäinen ilmestyi 2010 ja sen jälkeen 1400-luvun alun Tallinnassa rikoksia ratkaiseva apteekkari on ilahduttanut lukijoita Virossa ja vuodesta 2011 alkaen myös Suomessa vuoden-kahden välein. Kun ensimmäinen eli Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus kertoi tapahtumista vuonna 1409, niin nyt ollaan jo vuodessa 1433. Melchior on vanhentunut, – nyt noin 55–56-vuotias – vaimo ja paras ystävä ovat kuolleet, lapset syntyneet, kasvaneet, aikuistuneet ja lentäneet jo omille teilleen. Ajan myötä on Melchiorin maine murhaajien jahtaajana ja rikosten ratkaisija kasvanut. Jo edellisessä romaanissa kävi ilmi, että maine oli levinnyt Lyypekkiin saakka, joten tuntuu täysin loogiselta, että uusimmassa romaanissa Melchiorin palkkaa rikosta selvittämään paikallinen aatelismies, jonka pojan epäillään tehneen murhan.

Yksi Indrek Harglan Melchior-romaanien menestyksen salaisuus on varmasti se, että kirjailija löytää yhä uusia ja uusia kiinnostavia asioita 1400-luvun alun Tallinnasta ja Euroopasta. Tunnistan Indrek Harglassa tietyssä mielessä kollegan, me molemmat haluamme kertoa menneisyyden Tallinnan ja tallinnalaisten elämästä mahdollisimman monipuolisesti ja kattavasti. Tällä kertaa Hargla vie lukijat aateliston elämän keskelle Toompealle. Aateliston elämän ohella Hargla esittelee keskiajan kirkollista oikeudenkäyntikäytäntöä, apokryfikirjallisuutta, keskiajan tapakulttuuria ja haukkametsästystä sekä rottien pyydystämistä.

Ruumiita kertyy taas lopulta useita eikä Melchior oikein selviä ilman apua. Romaanin loppupuolella hän vierailee kaksi kertaa tyttärensä Agathan luona Piritan luostarissa. Hargla yllättää taas useaan kertaan juonenkäänteillä, ja jännitys säilyy ihan viimeisille sivuille saakka. Ja vielä varoituksen sana: jos joku inhoaa rottia, niin romaania lukiessa ei voi välttyä vastenmielisiltä tuntemuksilta.

Lopuksi hyviä uutisia: Melchior juniorin ja Lucian tarinan Saksanmaalla jää tässä kirjassa pahasti kesken, joten jatkoa on tulossa. Ja ehkäpä Agatha-tytär on seuraavassa romaanissa Lyypekin lähellä Marienwohlden birgittalaisluostarissa…

Tapio Mäkeläinen

Elo 1/2020