Indrek Hargla

Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru

Into, 2019
Suomennos Jouko Vanhanen

Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru -teoksen kansi

Indrek Harglan kuudes Melchior-tarina Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru sijoittuu loppuvuoteen 1432 ja kevätkesään 1433. Edellisen romaanin Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka tapahtumista on kulunut vajaa vuosi. Melchiorin vaimo on kuollut, Melchior nuorempi opiskelee isänsä tietämättä salamurhaamisen taitoja Lyypekissä, tytär Agatha on vetäytynyt Piritan luostariin – ja Harglan suomenkielinen kustantaja on näköjään vaihtunut.

Varsinaiset tapahtumat saavat alkunsa, kun Melchior nuoremman ystävä kuulee lyypekkiläisessä kapakassa keskustelun, jossa mainitaan Tallinna, apteekkari Melchior Wakenstede ja Gotlannin piru. Samalla käy ilmi, että Melchior vanhempi saattaa olla kuolemanvaarassa. Kuka on Gotlannin piru, ja miksi hänellä on lupa surmata apteekkari, jos tilanne niin vaatii? Melchior nuorempi saa tiedon keskustelusta ja lähettää isälleen kirjeen varoittaakseen tätä uhkaavasta kohtalosta. Kirjeen saapumisen aikaan Tallinnaa koettelee tuhoisa tulipalo, joka turmelee muun muassa Olevisten kirkkoa. Mielialoissa on havaittavissa muitakin pahoja enteitä.

Murhamysteeriromaanin arvioija ei saa alentua vasikoimaan eli paljastamaan liikaa tarkastelemansa teoksen juonikuvioista eikä varsinkaan mahdollisista syyllisistä. Tältä osin riittäneekin, kun mainitsee, että Indrek Hargla onnistuu jälleen kerran koukuttamaan lukijansa heti alkusivuilla, pitämään jännityksen yllä yli neljä ja puolisataa sivua ja lopuksi – ja silloin tällöin sitä ennenkin – lyömään ällikällä. Kerronta on tyylilajin parhaiden perinteiden mukaisesti tasaisen tappavaa, ja käänteet paljastavat aina vain uusia näkökulmia tapahtumien kulkuun. Kun lisäksi meneillään on suunnilleen kolme eri tarinaa, lukijalta vaaditaan valppautta ja syventymistä tapahtumien taustoihin ja moninaisiin henkilöhahmoihin ehkä tavallistakin intensiivisemmin.

Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru etenee kahdessa eri paikassa kahdessa eri aikatasossa kahden eri tarinan kuljettamana. Melchior nuorempi haltioituu Lyypekin seudulla rakastamansa Lucian pauloissa ja tuskailee, miten voisi voittaa mahtavan kilpakosijansa pois pelistä.

Melchior vanhempi saa puolestaan Tallinnassa tehtäväkseen sovittaa kuolinvuoteellaan sekavia puhuvan kauppamiehen muinaiset synnit. Rinnakkaisia tarinoita yhdistävä tekijä ovat Melchior nuoremman isälleen lähettämät muutamat varoituskirjeet. Seikkailut Saksan maalla sijoittuvat aikaan puolisen vuotta ennen Tallinnan tapahtumia. Aikaviive kuvastaa myös sitä, miten kauan kirjeiden saapuminen lähettäjältä vastaanottajalle noihin aikoihin kesti.

Yksi keskeinen teema romaanissa on uskonto ja sen voimakas merkitys aikakauden ajattelussa ja kaikissa elämäntilanteissa. Sekä Melchior nuorempi ja vanhempi joutuvat kumpikin tahollaan pohtimaan muun muassa sitä, mitä on synti, mikä on oikein ja väärin. Melchior nuorempaa kouluttava salamurhaajien kilta on vahvasti Jumalaa pelkäävä yhteisö, vaikka sen toimintatavat eivät ihan suoranaisesti kymmenen käskyn kirjainta noudatakaan. Apteekkari Melchior joutuu mysteerejä selvittäessään tekemisiin kerettiläisen uskon eli virallisesta uskonopista poikkeavien harhaoppien kanssa.

Uskonnon nimissä tehdään mitä julmimpia tekoja. Keskiajan kerettiläisten rinnastaminen nykyajan pyhiä kirjoja omin päin lukeviin ja omia keinojaan ylevällä tarkoituksella pyhittäviin lahkoihin ja järjestöihin ei taida olla kovinkaan kaukaa haettua. Toimintamallit ja ajattelun mekanismit ovat yhä samanlaisia kuin satoja vuosia sitten. Yhdeksi kiinnostavimmista ja pysähdyttävimmistä ajatuksista teoksessa nousee esiin sanonta ”Vain se on syntiä, mitä syntinä pidetään”. Se on Tallinnaan soluttautuneen kerettiläissolun tunnuslause, joka sai kirjan lukeneen kummityttöni lähettämään tekstiviestin: ”Mitä ihmettä Melchiorin Tallinnassa oikein tapahtuu?”

Kuudes Melchior-romaani laajentaa osin kirjasarjan maantieteellistä perspektiiviä: Melchior vanhempi käy Tartossa ja Mechior nuoremman matkat ulottuvat myös Lyypekin ulkopuolelle. Saa nähdä, viekö Hargla henkilönsä jatkossa muuallekin keskiaikaisen Viron alueelle. Melchior vanhempi alkaa olla jo aika iäkäs, mutta Melchior nuoremman elämänvaiheissa riittäisi luultavasti kutkuttavia kiemuroita edelleen. Jatkoa saattaa ennakoida myös se, että apteekkarin tytär Agatha ottaa isänsä neuvonantajana entistä suuremman roolin murhamysteerien selvittämisessä. Voisiko seuraava keskiaikainen rikosten ratkaisija olla nunna?

Kuten aikaisemmissakin romaaneissa Harglan kuvaus on tarkkaa, vivahteikasta ja monipuolista. Keskiaikaisen kaupungin ihmiset, hajut, maut ja äänet heräävät ilmaisuvoimaisesti eloon romaanin sivuilla. Ei taida olla syytä, miksei keskiaikaiseen Tallinnaan sijoittuvia murhamysteerejä olisi odotettavissa tulevinakin vuosina, ne kun taitavat olla siellä päin jokapäiväistä leipää. Kun apteekkari Melchior kuulee tuskaisen huudon ja näkee tutun vartiomiehen rientävän ohitseen kohti huudon tapahtumapaikkaa, hän kysyy tältä, oliko jotain tapahtunut. ”Ei mitään”, vartiomies huikkasi hänellä ähkien. ”Joku varmaan tapettiin.”

Pasi Lankinen

Elo 3/2019