Julkaistu: 24. tammikuuta 2024

Kannen kuva: Helena Aadli

 

Tuglas-seuran Elo-lehden vuoden 2024 kansikuvat ovat Helena Aadlin (s. 1998) käsialaa. Häntä inspiroi läsnäolo, pilailu ja leikki, vapaa-aika ja arki sekä kohtaamiset toisten luovien ihmisten kanssa.

Taiteessaan Aadli yrittää ”järjestellä kaaosta”, ikuistaa sanaton kollaasiksi tai valokuvaksi. Hän työskentelee päivittäin myös sanojen kanssa Müürileht-lehden kulttuuritoimittajana, mutta on silti hetkiä, tilanteita ja tuntemuksia, joita on helpompi käsitellä visuaalisten työkalujen kautta. Tiukalle yhteiskunnalliselle analyysille vastapainona Aadli antaa taiteessaan itselleen luvan olla löytämättä merkitystä jokaisesta etapista – kaikkea ei tarvitse käsitteellistää. Hän kuvailee taiteenluomisen tyyliänsä sanoilla vaistonomainen ja tunnusteleva. Aadli käsittelee mielellään taiteessaan karkeutta ja lohtua, mutta keskittyy tällä hetkellä painostavien aiheiden käsittelyyn.

Aadli on opiskellut Tarton Taidekoulussa sekä taidehistoriaa Tarton Yliopistossa. Nykyään hän opiskelee nykykulttuurin tutkimusta Tallinnan yliopiston maisteriohjelmassa. Kulttuuria käsittelevät oppimateriaalit heijastuvat myös suoraan taiteeseen, sillä niidenkin avulla Aadli yrittää järjestellä sekä ymmärtää ympärillä tapahtuvaa.

Helena Aadlin taidetta on aikaisemin nähty gallerioissa, kaduilla sekä aikakausi- ja sanomalehtien sivuilla. Hän on myös kuratoinut taidenäyttelyitä, esimerkiksi Lähteala. Tartu Kunstikool 70, joka nähtiin Tarton Taidekoulun galleriassa 2021. Näyttely esitteli koulun 70-vuotista taivalta.


Elo 1/2024