Kansalliseläin susi herättää Virossa voimakkaita tunteita, ja mielipiteet jakautuvat yhä jyrkemmin. Tutkija toivoo jännitteiden vähenemistä ja rauhaa susille.

Susi jolkottelee tien yli. Se tulee metsästä, ja palaa tien toisella puolella metsään. Ennen kuin tajuan, on eläin kadonnut pensaikkoon.

Kokemukseni suden näkemisestä on aikaisemmilla kerroilla ollut hyvin samankaltainen. Vain nopea, harmaa vilahdus.

Virossa suden näkeminen on harvinaista herkkua, koska susi on äärimmäisen varovainen ja valpas eläin. Edes paljon luonnossa liikkuva ei todennäköisesti koskaan kohtaa sutta.

Virolaisessa yhteiskunnassa susi on kuitenkin näkyvällä paikalla: yritysten nimissä, logoissa, vaatteissa, paikannimissä. Susi komeilee muun muassa Pimeiden öiden elokuvafestivaalin eli PÖFF:in logossa.

Susi myös vilahtaa ihmisten puheissa. Hukka ei jätä Virossakaan ketään kylmäksi. Tarinoita susista riittää, osa tosiakin.

Yksi jännittävimmistä on muutaman vuoden takaa. Pärnun lähellä Sindissa paikalliset kalastajat pelastivat Pärnujoesta hukkumaisillaan olleen koiran. Miehet kiikuttivat hyisessä vedessä kylmettyneen eläimen Pärnuun eläinlääkäriasemalle hoidettavaksi. Kun eläinlääkäri astui eläimen luokse huoneeseen, odottikin häntä siellä hampaitaan näytellyt hukka. Kalastajat eivät olleet tunnistaneet märkää eläintä sudeksi.

Suden kunto tarkistettiin ja sille asetettiin seurantapanta. Sindin suden vaelluksia eri puolella Viroa seurattiin suurella mielenkiinnolla seuraavat kuukaudet, kunnes se katosi jäljettömiin. Uskomattomasta tapauksesta kerrottiin jopa kansainvälisessä mediassa.

Lainsuojattomasta kansalliseläimeksi

Suden tie kansalliseläimeksi oli nopea, vaikka ideaa olikin hauduteltu jo aiemmin. Vuonna 2018 päätettiin valita Virolle oma kansalliseläin. Ehdotuksia oli monia, mukana kisassa olivat suden lisäksi muun muassa siili, mäyrä ja ilves.

Kansalliseläimen valitsi lopulta 23 eri tahojen järjestöä, joihin kuuluivat muun muassa Tallinnan eläintarha, Viron lampaan- ja vuohenkasvattajien liitto ja Viron luonnonsuojeluyhdistys. Kansanäänestystä ei järjestetty, vaan luotettiin eri tahojen yhteiseen valintaan.

Valintaperusteissa todettiin, että susi symbolisoi hyvin Viroa ja virolaisia: se on sitkeä ja älykäs selviytyjä, joka puolustaa rohkeasti perhettään.

”Susi on universaali indikaattorilaji: se mittaa niin metsän terveyttä kuin myös peilaa virolaisten ymmärrystä luonnon monimuotoisuudesta. Kun ymmärrämme, että sudellakin on paikkansa metsässä, ymmärrämme myös miten luonto toimii”, todettiin perusteluissa.

Valintaa perusteltiin myös sillä, että susi on villin ja koskemattoman luonnon symboli ja susia on elellyt Viron metsissä jo tuhansia vuosia.

Samalla perustettiin myös susi-työryhmä, johon kuuluu muun muassa Viron metsästäjäliitto, Viron lampaan- ja vuohenkasvattajienliitto, Viron luonnonsuojeluyhdistys ja luontomatkailun edustajia. Mukana on myös kirjailijoita, säveltäjiä, tutkijoita ja viranomaisia. Tarkoituksena oli luoda alusta, jossa eri sidosryhmien edustajat pystyvät keskustelemaan rakentavassa hengessä sudesta.

”Mediaa pitäisi sivistää: susi ei ole vihateema, vaan sitä voisi käsitellä neutraalisti”, totesi Viron lampaan- ja vuohenkasvattajien liiton puheenjohtaja Ants Kuks Loodusajakiri-lehden parin vuoden takaisessa artikkelissa.

Kansalliseläimeksi valinta toi sudelle paljon positiivista huomiota. Sudesta julkaistiin kirjoja ja positiivisia lehtiartikkeleita. Syksyllä 2021 laskettiin liikkeelle kahden euron erikoisraha, jossa komeilee ulvova susi. Kansalliseläin sai myös oman postimerkin.

Kauas oli tultu neuvostoajasta, jolloin susi oli lainsuojaton ja tapporahaa maksettiin jopa sudenpennuista. Säädelty suden metsästysaika tuli voimaan vasta vuonna 2002. Sitä ennen susia sai kaataa täysin vapaasti.

Nykyään suden kannanhoidollinen metsästys on Virossa sallittua. Vuosittain maassa kaadetaan noin 50–150 sutta. Viro säätelee metsästystä kiintiöillä, jotka määritetään susikannan koon ja alueellisen tilanteen mukaan.

Sudella yli viisisataa nimeä

Sudella on erityinen paikka virolaisessa kansanperinteessä. Vaikka sutta on pelätty, on sitä myös kunnioitettu.

Mikään muu eläin ei ole saanut huomiota virolaisessa kansanperinteessä yhtä paljon kuin susi. Siitä kertoo myös se, että sudella on Virossa yli 500 erilaista nimeä. Ilmar Rootsin kirja Susi. Meie rahvuslooma 523 nime esittelee yli 500 nimeä.

Sutta on kutsuttu Virossa muun muassa seuraavilla nimillä: metsakutsu, metsakoer, hallivatimees, pajuvasikas, sorusaba, torunina, vanahull, mustsuu, püha jüri kutsikas ja kriimsilm. Viroksi susi on hunt, mutta siitä käytetään myös vanhempaa nimeä susi.

Kun sudesta puhuttiin, tehtiin se peitenimillä ja kiertoilmauksilla. Uskottiin, että suden oikean nimen mainitseminen saattoi houkutella sen maatalon pihapiiriin ja karjan kimppuun.

Vanha kansa uskoi, että suden kuuluikin saada oma osansa karjasta, suden osan. Toivottiin kuitenkin, että susi ottaisi vain kohtuudella. Loitsuilla susi yritettiin pitää loitolla karjasta.

Susi vilahtelee myös tarinoissa, lauluissa, loitsuissa, sanonnoissa ja kansanuskomuksissa. Onpa sillä oma kuukausikin: helmikuu on hundikuu.

Suden suurin uhka on negatiivinen julkisuus

Suhtautuminen susiin on muuttunut Virossa kaksijakoiseksi. Kun haastattelin reilu kymmenen vuotta sitten virolaista susitutkijaa Marko Kübarseppia, hän kertoi, että Virossa sudet eivät herätä yhtä kuumia tunteita kuin Suomessa, eikä susivihaa juurikaan esiinny.

”Yleinen suhtautuminen susiin on positiivinen eikä ongelmia ole. Suurimmat konfliktit ovat metsästäjien kanssa, mutta heitäkin on monenlaisia”, hän kertoi The Baltic Guiden artikkelissa.

Kübarsepp myös totesi, että Viron susipopulaation suurin vihollinen löytyy mediasta ja ihmisten asenteista.

”Suden suurin uhka onkin se, että julkinen suhtautuminen muuttuu negatiiviseksi”, pohti Marko Kübarsepp.

Valitettavasti Kübarseppin taannoiset uhkakuvat ovat käyneet Virossa toteen. Uutisointi susista on saanut aiempaa kielteisemmän sävyn.

Soitan Marko Kübarseppille kysyäkseni, mitä Viron tunnetuin susitutkija ajattelee nyt virolaisten suhtautumisesta suteen?

”Virossa ollaan pitkälti kuljettu Suomen jalanjäljissä. Negatiivinen suhtautuminen suteen on lisääntynyt viime vuosien aikana”, Kübarsepp vastaa.

”Tilanne on selvästi polarisoitunut. Osa ihmisistä vaatii susien kaatolupien lisäämistä. Toisessa ääripäässä taas ovat eräät suojelijat, jotka haluaisivat lopettaa suden metsästyksen kokonaan. Konflikti on tulinen. Ja koko tämän negatiivisen ryöpytyksen saa niskaansa lopulta susi.”

Tilanne on hänen mukaansa riistäytynyt käsistä. Sudesta on tullut mediassa hirviö, jota syytetään kaikista ongelmista. Median otsikoissa vilahtaa niin lampaiden raatelija kuin pihakoiran surmaaja.

Myös sosiaalinen media tehnyt hallaa hukille. ”Aina kun joku näkee merkkejä sudesta, tulee samantien päivitys someen.”

”Suden kannalta olisi parasta, mitä vähemmän siitä ylipäänsä puhutaan. Ei hyvää eikä pahaa”, Kübarsepp kiteyttää.

Saaliseläimien vähyys ajoi sudet laitumille ja pihoille

Miksi susilaumoja sitten näkyy yhä enemmän myös kylien läheisyydessä ja lammaslaitumilla?

Suurimpana syynä tilanteeseen on Marko Kübarseppin mukaan suden saaliseläinten väheneminen. Suden tärkeimpiä saaliseläimiä metsäkauriita on Viron metsissä hyvin vähän. Sama koskee myös hirviä. Villisikojen kohtaloksi on koitunut afrikkalainen sikarutto. Kun yhtälöön lisätään vielä runsas susikanta, niin soppa on valmis. Tilanne on johtanut siihen, että sudet ovat lähteneet saalistamaan laitumille ja ihmisasutuksen lähelle.

”Susi on opportunisti, se ottaa sieltä, mistä helpoiten saa. Ihan kuten ihminenkin”, Kübarsepp toteaa.

Karjankasvattajia on toki ohjeistettu suojaamaan eläimensä susilta järeillä sähköaidoilla ja muilla keinoilla. Kübarseppin mukaan siinäkin olisi vielä parantamisen varaa.

Helppoa ratkaisua tilanteeseen ei ole. Hänen mukaansa ainoa keino on vähentää susien määrää, jotta noidankehä saataisiin katkaistua. Susilaumoja oli Virossa viime vuonna Marko Kübarseppin mukaan 31, vuotta aikaisemmin laumoja oli 39. Tällä hetkellä laumoja on vähemmän. Viron suurpetojen suojelu- ja hoitosuunnitelmassa on sovittu, että maassa on oltava ennen talvista metsästyskautta vähintään 20–30 susilaumaa alle vuoden vanhojen pentujen kera.

Mitä tavallisen ihmisen sitten pitäisi ajatella susista, pitäisikö niitä pelätä?

”Ei todellakaan tarvitse pelätä. Olen tutkinut susia yli 25 vuotta, eikä koskaan ole tapahtunut mitään negatiivista. Susi on älykäs ja varovainen eläin, joka väistää ihmistä.” Hän kuitenkin huomauttaa, että kotieläimistä kannattaa pitää hyvää huolta, jos lähiseudulla liikkuu susia.

Marko Kübarsepp toivoo, että susien maine yhteiskunnassa paranee ajan myötä.

”Kunhan saadaan suurimmat jännitteet purettua ja median kielteinen sävy rauhoittuu, ehkä suunta alkaa hiljalleen kääntyä parempaan.”

Luontovalokuvaaja toivoo susille rauhaa

Lihulan kartanon sali on tupaten täynnä väkeä, kun valokuvaaja Valeri Štšerbatõh kertoo kohtaamisistaan susien kanssa. Hänen elokuvansa Kriimsilm, karuott ja rebane. Märkmeid metsast on juuri saanut ensi-iltansa Matsalun luontoelokuvafestivaalilla. Noarootsissa asuva Štšerbatõh on luvannut kertoa, miten hänen onnistui saada harvinaista kuva- ja videomateriaalia aroista eläimistä.

Viron tunnetuimmaksi susikuvaajaksi kutsuttu mies kertoilee yleisölle, miten kuvasi vastaantulleen suden metsätiellä. Ja siitä, miten sai idean alkaa ruokkia susia, karhuja ja ilveksiä syrjäisellä metsäaukiolla.

Kun haastattelen Valeri Štšerbatõhia tilaisuuden jälkeen, kiteyttää mies suden erityisyyden näin: ”Arvostan sutta, se on älykkäänä eläimenä sopivan haasteellinen kuvattava. Kaikkihan unelmoivat suden kuvaamisesta.”

Pitääkö sutta sitten pelätä? ”Ei todellakaan. Sadan prosentin varmuudella susi väistää ihmistä”, hän vastaa ja kertoo, miten on välillä nähnyt hukkien kiiluvat silmät iltahämärässä metsänreunassa, kun on lähtenyt haaskalta. Tilanne ei ole koskaan ollut uhkaava.

Suhtautuminen susiin on silti hänen mukaansa Virossa huono. ”Vaikka susi on kansalliseläin, niin silti sitä myös vihataan. Voisimme kyllä suhtautua susiin paremmin ja antaa niille rauhan. Sudellakin on paikkansa luonnossa.”