Eivät ole kovin harvassa ne kaunokirjalliset teokset, jossa ollaan ravintolassa, jos ei varsinaisesti juomassa niin ainakin syömässä tai ihmisiä tapaamassa. Mihkel Muttin uusimmassa teoksessa kapakat ovat kuitenkin aivan keskeisiä, ne eivät ole pelkästään tapahtumien miljöönä, vaan lähes henkilöinä. Jokaisella baarilla on tässä teoksessa oma sielunsa.

Päähenkilö, joka on muuttunut Muttin aikaisempien teosten Fabianista internet-ajan Veebianiksi, saa tietää kuolevansa pian. Ennen kuolemaa täytyy tietysti jättää jäähyväiset eletylle elämälle ja Veebian haluaa jättää hyvästit kapakoille. Uusi aika on täyttänyt kaupungin ravintoloilla, niitä on niin paljon, että on valittava vain tyypillisimmät lajinsa edustajat. Tästä alkaa matka kaupungin kapakoihin.

Matkalla kohdataan vanhoja ystäviä ja tuttuja, peilataan elettyä elämää oluttuopin ääressä. Vanha maailma on kadonnut, kaiken maailman biljardipöytiä on tuotu kapakoihin ihmisiä viihdyttämään. Lukija voi Mihkel Muttin synkän sympaattista ja taitavan ironista tekstiä lukiessaan etsiskellä kapakoiden vastineita Tallinnassa, miettiä Veebianin tapaamien henkilöiden esikuvia, mutta lopulta kaikki kapakat ovat pikkutarkasta luokittelusta huolimatta samanlaisia, elämä on yhtä katoavaista kaikkialla ja kuolema istuu pöydässä.