Jakob Hurt

Looja ees

Ilmamaa, 2005

Looja ees -teoksen kansi

Kustannusyhtiö Ilmamaan yhteydessä on jo runsaat kymmenen vuotta toiminut rahasto, johon kerättyjen varojen turvin julkaistaan Eesti mõttelugu -nimistä kirjasarjaa. Jakob Hurtin (1839–1907) puheista ja kirjoituksista koottu teos on järjestyksessä sarjan 66.

Jakob Hurt teki monipuolisen elämäntyön paitsi Viron kansallisen heräämisen yhtenä johtomiehenä, myös kielitieteilijänä ja kansanrunouden kerääjänä. Elämäkertatietoja ei teoksesta löydy, ei liioin Hurtin julkaisujen luetteloa. Myöskään muihin teoksiin – esim. Mart Laarin verraten tuoreisiin tutkimuksiin – ei kokoelmassa lainkaan viitata.

Hurt siirtyi vuonna 1880 Otepään kirkkoherran virasta Pietariin Jaanin seurakunnan kirkkoherraksi. Samalla hän sai etäisyyttä erilaisiin kahtiajakoihin. Hän väitteli filosofian tohtoriksi 24. 2. 1886 Helsingin yliopistossa ensimmäisenä virolaisena. Viimeisinäkin elinvuosinaan Hurtilla oli tiiviit yhteydet Suomeen. Tätä kautta järjestyi rahoitus Setukeste laulud -keruukokoelmien julkaisemiseksi kolmena osana vuosina 1904–1907. Viimeiset elinvuotensa Hurt saattoi omistautua pelkästään tuolle mittavalle ja pysyvää arvoa omaavalle keruutyölle. Vanhan ajanlaskun mukaan Hurt kuoli 31. 12. 1906, uuden mukaan siis 13. 1. 1907.

Kokoelma Looja ees on jaettu kolmeen osaan, joita edeltää Hurtin kirjoittama mielenkiintoinen aikalaiskertomus hänen varhemmista elämänvaiheistaan ja Otepään seurakunnasta.

Ensimmäisessä varsinaisessa osassa (Kalendritegija) on Hurtin Tarto Kalenderissa 1860–1870-luvuilla ilmestyneitä puheita ja kirjoituksia. Ne on kirjoitettu ja julkaistu silloisella eteläviron murteella.

Kokoelman kansiinpanija Hando Runnel on – keinotekoisesti Hurtin avulla – alkusanoissaan tarpeettomasti lähtenyt arvostelemaan viimeaikaisia pyrkimyksiä tutkia ja kehittää eteläviron kieltä. Runnel pitää tällaisia pyrkimyksiä diletanttimaisina, virheellisinä ja jopa säälittävinä. Ehkä tällaisten kannanottojen oikea paikka olisi ollut jossain muualla kuin Jakob Hurtin kirjoituksista ja puheista kootun teoksen alkusanoissa.

Kokoelman toisessa osassa (Kuulutaja) on Eesti Kirjameeste Seltsiin ja Aleksanterinkoulu-hankkeeseen sekä kansanrunouden keruuseen liittyviä kirjoituksia. Kolmannessa osassa (Jutuse) on puolestaan Hurtin Otepään kirkkoherrana eteläviroksi pitämiä saarnoja. Saarnoissaan Hurt näyttää olevan hyvin luterilainen. Tarkallakaan lukemisella ei huomaa, että saarnaaja olisi samanaikaisesti ollut mukana monenlaisissa yhteiskunnallisissa riennoissa. Saarnoissa puhuu isällinen, seurakuntalaisistaan huolehtiva paimen, joka tukee kaikki kannanottonsa Raamattuun ja Lutheriin.

Hurtin kirjoituksista ja saarnoista koottu Looja ees on epätasaisuuksineen ja puutteineenkin monessa mielessä tutustumisen arvoinen. Tavallinen lukija on kirjaa kokoonpantaessa valitettavasti unohdettu. Vähäinenkin toimitustyö olisi tuonut Hurtin monipuolisen ja merkittävän elämäntyön lähemmäksi tätä päivää.

Jukka Remes

Tuglas-seuran jäsenlehti 2/2006